JÄNNITTÄÄ 5+1

Siis jännittää ihan todella todella todella erittäin paljon. Kuka hullu lähtee asumaan maahan jossa ei ole koskaan käynyt, jonka kieltä ei osaa, josta ei tunne ketään eikä tiedä juuri mitään? No minä näköjään (no, rehellisyyden nimissä aika moni muukin tietääkseni). Jo toista kertaa. Ja olen kauhuissani.

Olen hokenut itselleni maaliskuusta asti ”Mitä oikein menit taas tekemään?”, mutta ajattelin, että listaan nyt ihan konkreettisesti asioita, jotka jännittävät vaihtoon lähtemisessä. Lista ei ole tyhjentävä, eikä tärkeysjärjestyksessä.

1. Miten pärjään kun en osaa sanaakaan serbiaa? 
Serbiaa kirjoitetaan kyrillisillä aakkosilla, eli en osaa edes kunnolla lukea. Perus fraasit varmaan oppii aika nopeasti, mutta haluaisin tutustua paikallisiin edes pikkuisen ja veikkaan, että kielitaito olisi iso apu. Toisaalta tää ei ole mun huolistani suurin, koska mulla on aika hyvä kielipää ja luin netistä, että varsinkin paikalliset nuoret puhuu hyvin englantia.

2. Saanko yhtään kavereita?
Kliseistä, mutta jännitän sitä, miten tulen juttuun muiden vaihtarien, paikallisten, kummin kaiman mummin kissojen kanssa. Kaikkihan näitä miettii.

3. Saanko Martti Ahtisaaren takia turpaan? 
Okei, raflaava otsikko, mutta pähkinänkuoressa: Serbia ja Kosovo erkanivat kahdeksi erilliseksi valtioksi pohjautuen neuvotteluihin, joissa presidentti Martti Ahtisaarella oli keskeinen rooli. Serbia ei tunnusta Kosovon itsenäisyyttä tänäkään päivänä, ja Ahtisaaren nimi saattaa herättää katkeruutta. En usko voivani välttää puhumasta aiheesta, koska olen menossa opiskelemaan rauhan- ja konfliktintutkimusta, ja lisäksi olen pienimuotoisesti kytköksissä presidenttiin (olen mukana Ahtisaaren perustaman konfliktinratkaisujärjestö CMI:n nuorten vapaaehtoisprojekti Lennoneissa). Minusta Martti Ahtisaari on ihailtavan suoraselkäinen ja kunnioitettavan uran tehnyt ihminen, mutta voin ymmärtää, etteivät kaikki serbit jaa ajatuksiani. Toivoisin, että muodostaisin kyllin läheisiä ihmissuhteita sellaisiin paikallisiin, joiden kanssa voisin puhua tästä.

4. Mitä jos olen ihan huono koulussa?
Eli mitä jos opinnot ovat musertavan vaikeita, suoritustavat minulle entuudestaan tuntemattomia ja outoja, mitä jos opiskelu takkuaa tai en ymmärrä tai opikaan yhtään mitään? Mulla on ollut tapana kuvitella, että jos jokin on vaikeaa, se tarkoittaa että se ei ole mua varten – eikä esimerkiksi vaan sitä, että se jokin on vaikeaa. Tästä yritän oppia pois. Lohduttaudun myös nyt etukäteen ajatuksella, etten ole pitkään aikaan ollut opinnoista näin innoissani: Conflict Resolution Practices, Peace and Development, Peace Journalism and Conflict Resolution, ja Paths to Reconciliation kuulostaa todella kiinnostavilta kurssikokonaisuuksilta. Kävin itse asiassa nyt syksyllä konflikteja ja kehitystä koskevan maisterikurssin, joten ehkä sen pohjatiedoilla mulla on paremmat mahdollisuudet päästä kärryille!

5. Mitä käy ihmissuhteille kotona?
Etä/kaukosuhteen mahdolliset hankaluudet ja ikävä jännittävät. Lisäksi mua pikkuisen jäytää hallitsematon pelko siitä, että perhe ja kaikki kaverit ja ystävät unhoittavat mut täysin ja kirmaavat keskenään pitkin ja poikin Helsinkiä, sillä välin kun minä ikävöin kotiin viisi kuukautta ja hautaudun suullisiin tentteihin. Tämä jännitys on ehkä kaikista irrationaalisin, mutta se on silti olemassa. Olkoon.

+1. Opiskelija-asuntola???
Belgradin yliopisto tarjoaa ilmaisen majoituksen asuntolassaan, mikä on oikein kiva. 
Sen sijaan tieto siitä, ettei asuntolassa ole yhden hengen huoneita, ei ole niin kiva. Jännittää ihan pirusti, montako huonekaveria saan ja onko asuntola-asuminen yhtään mun juttu. 

Kirjoitettuna nämä eivät kuulosta enää ihan niin pahalta, jes! Järkipuheella pystyn vielä toistaiseksi rauhoittelemaan itseäni ja läheisiäni. Kaikki oikeasti inhottavat entä jos jotain kamalaa tapahtuu siellä/täällä-pohdinnat olen kieltänyt itseltäni koska silloin jänistäisin. Sitäpaitsi sekä hyviä että ikäviä asioita sattuu, pelkäsipä niitä etukäteen tai ei. 

 

 

 

 

Puheenaiheet Ajattelin tänään

Miten ja miksi, eli kuinka päädyin lähemään Serbiaan vaihtoon? Osa 1

Tervetuloa postaussarjaan siitä, miten tähän on tultu. Tässä osassa esittelen vaihtohaun ensimmäisen vaiheen, eli miten tulin valituksi Helsingin yliopiston suosittelemaksi hakijaksi. 

Mun ei ollut tarkoitus lähteä Balkanille. Mun ei oikeastaan ollut tarkoitus lähteä edes vaihtoon. Olin teininä lukiovaihdossa vuoden, Uudessa-Seelannissa, ja olin ajatellut, että kouluvaihto ei ehkä ole se minun juttuni. En ole bilettävää tyyppiä, ja mielsin (miellän ehkä edelleen) vaihto-opiskelun tekosyyksi puolen vuoden sekoilulle ja opintojen hyvin verkkaiselle edistämiselle. 

Vuoden alussa, joskus helmikuussa 2018 siis, sekoilu ja verkkaisuus alkoivat kuulostamaan ihan hauskalta vaihtelulta. Helsingin yliopiston vaihtohaku tapahtuu kaksi kertaa vuodessa, ja mainittu oivallukseni tuli sikäli hyvään saumaan, että kevään vaihtohaku oli auennut. Melkein kaksi viikkoa sitten. Mulla oli kaksi päivää (=48h) aikaa päättää, minne lähtisi ja mitäs siellä oikein tekisi.

Koska mun kandidaatin opinnot on aika finaalissa, hain maisterivaiheen vaihtoon. Aloitin tutustumalla Helsingin yliopiston Vaihtokohteet maailmalla-sivuihin ja käytännössä kaikkiin mahdollisiin yliopistohin, joissa oli maisteripaikkoja haussa, joissa pystyisin opiskelemaan englanniksi ja jotain edes vähän järkevän kuuloista tekemistä valtsikalaiselle. Rajasin Erasmus-vaihdot pois laskuista, koska käsitin, että niissä pitäisi opiskella kohdemaan kielellä – en kyllä ole varma, pitääkö väite edes paikkansa. Rehellisesti sanottuna, vaihtoehtoni rajautuivat myös sen mukaan, kuinka poskettoman vaikeaa/siedettävän helppoa potentiaalisen kohdeyliopiston nettisivuilta oli löytää tietoa. Se kun ei ole mikään itsestäänselvyys… 

Löysin lopulta tragikoomisen kuumeisen netissä sekoilun viiltävän analyyttisen seulani avulla neljä kohdetta, joihin hakea:

Hong Kongin yliopisto Hong Kongissa/Kiinassa, maisterivaiheen kaupunkitutkimuksen opinnot,

Melbournen yliopisto Australiassa, maisterivaiheen politiikan tutkimuksen opinnot,

Belgradin yliopisto Serbiassa, maisterivaiheen politiikan tutkimuksen opinnot,

Bogazicin yliopisto Istanbulissa, maisterivaiheen politiikan tutkimuksen opinnot.

Tässä hakukohteeni ovat alkuperäisessä hakujärjestyksessäni, eli tässä vaiheessa selviää, ettei Belgrad ollut ykkösvalintani. Jutun juju on seuraava: kolme ensimmäistä hakukohdettani ovat yliopistojen kahdenvälisten sopimusten haun piirissä. Tämä tarkoittaa, että kilpailen hakiessani kaikkien muiden Helsingin yliopistosta hakeneiden kanssa jotka haluaisivat samaan kohteeseen. Mikä taas tekee halutuista kohteista vaikeasti saatavia (tässä syy siihen, miksi esimerkiksi Japaniin tai Australiaan vaihtoon pääseminen on todella hieno juttu). Neljäs hakukohteeni on yksikkökohtainen vaihtosopimus, eli kilpailen vaihtopaikoista muiden valtsikalaisten hakijoiden kanssa.

Hain ensimmäisenä lukemaan kaupunkitutkimusta, koska se kiinnostaa erityisesti tällä hetkellä. Toinen vaihtoehtoni Melbourne oli tuhoon tuomittu alusta asti, koska en laittanut sitä ensimmäiseksi vaihtoehdokseni eikä minulla ollut erityisen hyvää perustelua sille, miksi juuri minun pitäisi päästä juuri sinne. Kuten sanottua, Ausseihin ei pääse helposti, koska kohde on haluttu. Kolmantena hain Serbiaan, koska Belgradin yliopistolla on politiikan tutkimuksen laitos ja kurssikuvaukset kuulostivat kiintoisilta. Sama pätee Turkkiin.

Tässä kohtaa loin läppärilleni erillisen Vaihtoshitti-nimisen kansion ja loin tunnukset Mobility Online-hakuportaaliin. Vaihtoon hakemiseen nimittäin tarvitaan jonkin verran tekstiä, sekä itse tuotettua että lomakkeille täytettyä. Ja rautaiset lehmän hermot, liittyen hakuportaalin käyttöön 🙂 Mobility Online on ilmeisesti koodattu pimeällä keskiajalla. Siellä täytetään omat tiedot ja toivotut vaihto-opiskelun aikaiset kurssisuunnitelmat järjestelmään, ja lähetetään muut tarvittavat liitteet, kuten motivaatiokirje ja ajantasainen opintorekisteriote (lappu kertoo, paljonko noppia on plakkarissa tällä hetkellä). Henk. koht. en ymmärrä, miksi motivaatiokirje vaaditaan, koska jo Mobility Onlinen kanssa tappeleminen hakuprosessin ensimmäisen vaiheen läpi osoittaa, että olet tosissasi haluamassa vaihtoon. Pelkästään yhden yliopiston kurssien löytäminen ja manuaalisesti tähän hieman vanhanaikaiseen järjestelmään naputteleminen oli palkitsevaa kuin tihkusade ja mutavelli kun olet vihdoin saanut itsesi ylipuhuttua lenkille. Itse toistin tämän neljä kertaa, jokaista hakukohdetta varten.

Minua itseäni olisi kiinnostanut tietää, mitä ihmiset oikein kirjoittavat motivaatiokirjeisiinsä, jossa pitäisi vakuuttaa miksi minun pitäisi päästä vaihtoon neljään eri kohteeseen. Itse koostin motivaatiokirjeen kolmeen ensimmäiseen hakukohteeseeni siten, että ensimmäisessä kappaleessa perustelin yhdellä tai kahdella lauseella, miksi haluan kyseiseen yliopistoon. Toisessa kappaleessa kerroin, miten hyötyisin vaihdosta opinnoissani: mitä olin opiskellut tähän mennessä ja miten eri yliopistojen tarjoamat kokonaisuudet tukisivat kasvamistani Asiantuntijaksi. Kolmannessa selitin, miksi haen vaihtoon juuri nyt, ja neljännessä perustelin, miten vaihtoon pääseminen hyödyttäisi minua pitkällä tähtäimellä.

Hakuajan umpeuduttua, saatuani kaikki liitteet toimitettua, sain aloittaa hyväksymis- tai hylkäyskirjeen odotuksen. Eli näin suoritin (hakuajan puitteissa! Hyvä minä!) ensimmäisen vaihtohakuvaiheeni. 

Osassa kaksi kerron, miltä tuntui saada tietää vaihtokohteeni ja miten hakuprosessi eteni. Stay tuned!

 

 

 

Työ ja raha Opiskelu