Ylianalysointi makes me wanna die.
Mulla on tapana ajatella asioita ja ajatella niitä aivan liikaa – tahdon myös uskoa, että en ole ainoa tämän ominaisuuden kanssa. Onko liika asioiden pohdiskelu, pyörittely ja puntarointi hyvä vai huono asia? Usein analysoin lähinnä muiden ajatuksia suhteessa itseeni ja omaa toimintaa ja sitä, minkä laisia ajatuksia ja reaktioita muissa herätän. En halua kuulostaa ylimieliseltä, mutta yleensä minua ei juuri kiinnosta muiden ajatukset minusta – ei niiden, joilla ei ole sen suurempaa merkitystä oman elämäni tai henkisen tasapainoni kannalta. Ne ihmiset puolestaan, jotka kiinnostavat, innostavat ja ovat merkityksellisiä minulle – ne herättävät minussa huolta ja ylianalysointi reaktioita.
Jos pidän ihmisestä, ystävänä tai enemmän, haluan mieltymykselleni ja kunnioitukselleni vastakaikua. Eivätkö kaikki? Mua pelottaa aivan äärettömän paljon, että ihmiset, joita ihailen ja joista pidä, äärimmäisen extremesti sanottuna esimerkiksi vihaisivat minua. Varmentaakseni asian laidan kiinnitän huomiota jokaiseen sanaan, viestiin, ilmeeseen, reaktioon ja kaikkeen mahdolliseen minuun jossain muodossa kohdistuvaan käyttäytymiseen. Ylianalysoin kaikkea. Yksikin tyly sana ja mietin sitä seuraavat kolme kuukautta pohtien erilaisia merkityksiä, joita lausahduksen taustalla saattaisia olla: viha, kiinnostuksen puute, hermostuneisuus, epävarmuus vai ”rakkaudesta se hevonenkin potkii”-ilmiö. Yksikin ihaileva katse tai kohteliaisuus/huomion osoitus ihastukseltani ja mietin seuraavat kolme kuukautta, onko ihastuksellanikin tunteita vai oliko se vain normaalia ihmisystävällistä kanssakäymistä ilman taka-ajatuksia. Kun näitä reaktioita analysoi jatkuvasti, aina ja joka ilta ennen nukkumaan menoa, kertyy niitä aivan saatanasti. Se johtaa äärimmäiseen sokkeloon, jossa epämääräinen ja typerä ajatukseni juoksu vertailee negatiivisia ja positiivisia merkkejä ja reaktioita seuraavat kolme kuukautta sekoittaen pääni epävarmuudesta. Huoh.. wat?
Ylianalysointi on typerää. Voisin melkein sanoa, että vaikka ihmisen käyttäytymisen lukeminen on meille luonnostaan ominainen taito, ei toisen ajatuksia vain useimmiten suoraan pysty tarkasti päättelemään yksittäisistä reaktioista tai sanoista. Toisella voi olla vitun huono päivä, kiire tai muuta mielessä. Useimmiten kuitenkin luen tylyt viestit kiinnostuksen puutteeksi, enkä mietikkään mitä viestin kirjoittajalla saattaa olla meneilläään. Ihmisten ajatukset ovat myös hetkellisiä ja hetkestä riippuvaisia, on turha ruveta analysoimaan henkilön koko ajatusmaailmaa, käsitystä ja mielipidettä minusta. Nämä analyysit ja tulkinnat kuitenkin ovat automaattisia. En osaa olla anlysoimatta ja se tuottaa toden teolla pään vaivaa.
Haluaisin osata odottaa, mennä tilanteen mukaan, olla rauhallisesti ja uskaltaa kysyä suoraan ihmisten ajatuksia! Tulkintani saattavat antaa jonkin sortin osviittaa tai sitten ne ovat aivan päin persettä. Kuitenkin asia on niin, etten voi tietää. Tulkintani voivat olla oikeassa tai sitten eivät, onko tulkinnoista siis mitään hyötyä jos puntaroin tulkitsevani asian tietyllä tavalla, mutta samalla myönnän, että saatan olla väärässä? Pitäisikö vain lopettaa liika ylianalysointi ja nauttia hetkistä, murehtimatta muiden ajatuksia ja odottaa rauhassa tulevaisuutta ja sen tuomaa selkeyttä. On vaikea malttaa, mutta kyllä analyysienkin keskellä pitää malttaa odottaa lopullista varmuutta.
Haluan siis lopettaa liiallisen analyysin ja äärrettömän mahdollisuuksien vertailun ja listaamisen. Haluan elää hetkessä miettimättä seurauksia ja merkityksiä liikaa. Haluan nauttia miettimättä mitä pitäisi sanoa, mitä olisi pitänyt sanoa tai mitä sanomani saattaa aiheuttaa toisessa henkilössä. Haluan sanoa juuri sen mitä tuntuu, että tulisi sanoa. Ja haluan ottaa reaktion neutraalisti vastaan ilman kolmen kuukauden jatko analyysiä.
Mut mä en osaa.