NOTE 2 26.5

image.jpg

Iltaa. Viimeisen kahden viikon aikana tuli luettua elämäni tähän asti paras kirjatrilogia. Edes sanat eivät pysty kuvailemaan kuinka täydellisen, yksityiskohtaisen kauniisti Estelle Maskame kirjoitti DIMILY, DIMINY ja DIMIMY -kirjat. Uppouduin tarinaan täysin, ja se on niin erilainen rakkaustarina kuin muut vaikka siinä oli perinteisille rakkaustarinoille ominaiset piirteet, kuten kaksi rakastunutta ihmistä joille on mahdotonta olla toistensa kanssa, mutta lopulta kaikki päättyy onnellisesti. Onneksi. En halua spoilata, mutta suosittelen käsi sydämellä lukemaan. Ekassa kirjassa rakkaus roihahtaa ja päästään tutustumaan kirjaan ja sen kulkuun. Pidin, 5/5. Toinen kirja taas käsittelee heidän yhteistä aikaansa poissa tuttujen katseilta. Se oli lempparini. Kolmas ja viimeinen kirja, sai minut itkemään silmät päästäni täysin. Itkin kyllä vuolaasti kahdessa ensimmäisessäkin osassa, mutta kolmannessa n. 90% koko kirjasta 😀 Yllätyin itsekin miten paljon tunteita tämä tarina minussa herätti, vaikka olenkin todella herkkä ihminen. Ja ne lauseet, jotka saivat minut itkemään, olivat maailman yksinkertaisimpia asioita, esim. Kun Eden puhui Tylerille pitkän ajan jälkeen heidän olleen erossa ja ajatteli että ”rakastin sinua niin paljon” ja ”rakastan sinua niin paljon”. En vain voinut sille mitään. Padot aukesivat samantien ja saatoin itkeä puolikin tuntia vain yhden lauseen takia. Kai se oli siinä, kun tunsi tämän tarinan, tunsi heidän tarinansa ja tiesi kuinka hauras ja monimutkainen se on ja yrittivät kaikkensa pelastaakseen suhteen. Kirja herätti minussa tunteita vihasta rakkauden tunteisiin ja kateudesta toisen puolesta iloitsemiseen. Juoni on täynnä yllättäviä käänteitä ja Tyler ja Eden kokevat juuri sellaisen rakkauden, kuin vain harvat muut, mutta kaikki haluaisivat. Olen puulla päähän lyöty ja olen koulupäivinä valvonut JOPA NELJÄÄN AAMULLA, koska en pystynyt irroittamaan katsetta ja otettani kirjasta. Sen vuoksi olen ollut todella uuvuksissa mutta kaikki oli sen arvoista. 

 

Tähän loppuun vielä haluan toivottaa hyvää viimeistä kouluviikkoa joka alkaa maantaina ja sanoa että nauttikaa siitä sillä seuraavaksi on pitkä, kuuma ja ihana kesä edessä. 

Xoxo Notices <3

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *