Mato koukussa, onki vedessä – eli kesäinen kertomus työtarjouksesta.

Job hunting.jpg

Töitä näköpiirissä! Ehkä. Jotenkin huojentavaa, vaikka ei se nyt kuitenkaan ihan sitä ominta alaa ole. Kuitenkin tuo helpotusta siihen työttömyysahdistukseen, jota taas eilen koin. Eikä tämäkään paikka ihan pedattu ole, pitää vielä valmistautua haastatteluun ja varmasti siitäkin saan paniikin aikaiseksi (tästä kuulette sitten ensi viikolla). Mutta onpahan jotain, ja summasin kuitenkin muutamia positiivisiakin puolia tästä työpaikasta, vaikka se ei ihan unelmaduuni varsinaisesti olekaan.

Jos lasketaan ne kaikki tämän kevään aikana lähettämäni työhakemukset, niin tämä on ensimmäinen josta olen saanut kutsun haastatteluun. Se ainakin toimii itsetunnon kohottajana, ja se tuntuu hyvältä ja kieltämättä olen jopa hieman innoissani tästä. Mutta tässä pohdin, että mitä tapahtuu sitten, JOS en pääsekään tähän työpaikkaan? Kyseessä on kuitenkin sellainen työ, johon olen a) ylikoulutettu ja b) jota en mielelläni tekisi. Nyt olen tavallaan tullut vastaan, laskeutunut sieltä vastavalmistuneen pilvilinnoista hieman alemmas ja jos rumasti tahtoo sanoa, niin nöyrtynyt vastaanottamaan työtä, jota en koe kaikkein mieluisammaksi vaihtoehdoksi. Itsetunnolle voisi olla kova kolaus, jos en saisikaan tätä paikkaa.

Tottakai voisin hieman nöyrtyä ajattelemaan, etten ole sen kummallisempi, en yli-ihminen ja motivoitua työtä ja työhaastattelua varten. Vaan kolaus se olisi silloinkin, kun olisin oikein odottanut tätä mahdollisuutta ja nähnyt todellista vaivaa työpaikan saamisen eteen. Ehkä siis ajattelutapani, että ”no en mä oikeesti-oikeesti sitä ois halunnutkaan” on suojautumiskeino.

No, joka tapauksessa olen nyt asiasta hieman innoissani, vaikka tässä eletään vielä aika epävarmoja aikoja. Toivotaan, että olen haastattelijoiden mieleen tai vaihtoehtoisesti sitä, että sattuma vetäisee hatustaan villin kortin ja eteen tipahtaakin vielä jotain aivan muuta.

Onko muilla kokemuksia vastaavanlaisista tilanteista? Siis työpaikoista, jotka olette hakeneet/vastaanottaneet ylikoulutuksesta/asennevammasta/huonoista viboista huolimatta? Miten kävi, kuinka selvisit?

Kommentit (2)
  1. Tsemppiä! 🙂

    No mulle on käynyt niin, että aina ku oon päässy haastatteluun ja mulla on ollut tuo ”asenne” niin ne on kyllä haistanut sen kaukaa, enkä oo sitten paikkaa saanut. Työpaikat yleensä haluaa työntekijän joka haluaa juuri sen työn, ei mitä tahansa työtä. Siksi suosittelen, että aivopeset itsesi uskomaan, että tää on just se työ jonka haluan. Paitsi jos oot pokerinaama ja pystyt helposti valehtelemaan. Itse en oikeen tuota valehtelua oo ikinä handlannut. 

    Jälkikäteen kun mulle ainakin tulee se, että ei hemmetti, että oisinhan mä sen paikan halunnut. 

    1. Joo, kyllä mä tässä oma asenne on suurennuslasin alla. Miksi ylipäätään olen suostunut haastatteluun, jos työ ei todella kiinnosta? Ja onhan se aivan totta, että kyllä ne on melkoisia ammattilaisia, jotka ihmisiä työkseen palkkaavat. Väärä ilme naamalla niin miinuksia alkaa kerääntyä paperiin… Sitä on vaikea huijata, ja ei oikein haluakaan.

      Kyllä tässä joutaa itse pohtimaan, että ansaitseeko edes koko paikkaa, jos sen sattuisi saamaan ja ei täysillä kiinnostaisikaan. Veisi joltain muulta mahdollisuuden, ja ei pystyisi ehkä itse sitoutumaan ja nauttimaan ihan sillä sadalla tai edes yhdeksälläkymmenelläviidellä prosentilla. Se mikä tässä pelottaa, on se tilanne, että jos nyt suostun tähän, jotain muuta ilmenee ja sitten minua harmittaa. Viime vuonna kävi vähän samoin, tuli työtarjouksia joista en olisi halunnut kieltäytyä, mutta olin jo suostunut pakon edessä tekemään jotain aivan muuta. Toivotaan, että ne työtarjoukset tällä kertaa tulevat vasta tuon sijaisuuden jälkeen. Kyseessä olisi kuitenkin vain suhteellisen lyhyt pätkä, noin syyslomaan asti.

      Kiitti tsempistä 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *