Pääasiallisesti toimeton
Voihan ahdistus. Kesäkuun alusta olen virallisesti ollut t y ö t ö n t y ö n h a k i j a. Se tuntui alkuun kovin nöyryyttävältä, sillä olen ikäni tehnyt aina jotain. Vieraillessani TE-toimistossa näin virkailijan kirjoittavan tietoihini hakijan olevan a k t i i v i n e n j a m o t i v o i t u n u t t y ö n h a k i j a. Se tuntui paremmalta kuin aiempi tittelini. Nöyryytys vaihtui hetkellisesti tarmokkuudeksi ja itsevarmuudeksi. Muutaman hylkykirjeen jälkeen olo etsi uutta suuntaa ja vaihtui lähinnä ahdistukseksi. Sitä se on nyt ollut viime ajat.
Kuulen jatkuvasti kommentteja siitä, kuinka minun pitäisi nauttia olostani pääasiallisesti toimettomana. Työttömänä oleminen voi toisten silmiin tuntua herkulta – sen kuin löllöttelee vaan, auringonpaisteessa ja ilman huolia. Tosiasiassa päiväni koostuu määrättömästä määrästä ahdistusta, hiirikäden puutumiseen asti työpaikkasivustojen selailusta sekä uteliaan naapurin mummon välttelystä. Ei tunnu kovin mairealta, kun lähtee ripustamaan pyykkejä ja naapuri hyökkää heti kiinni utelemaan, milloin kesälomani alkoi. (Milloin se olisi voinutkaan alkaa, kun ei sitä olekaan.) Olen kesälomailun sijaan lähetellyt useampia avoimia työhakemuksia (haluamiini paikkoihin), vastannut työpaikkailmoituksiin (niihinkin, jotka eivät vastaa omaa alaa), viilannut CV:tä ”mieleenpainuvaksi ja erottuvaksi” (mikä on suhteellisen haastavaa tavoitellessa perinteisiä ammatteja ei-media/viestintä-alalta), ottanut edustavia selfieitä (koska valokuvaamossa käyminen olisi liian kallista ja koska nykytekniikka mahdollistaa sen), harjoitellut jopa videoesittelyn tekemistä (yhteen työpaikkaan haluttiin videohakemus, tätä en tosin koskaan lähettänyt), sekä oheistoimintana pessyt pyykkiä, siivonnut ja miettinyt neliöiden sisustamista uudelleen.
Työttömyys nykypäivänä on kasvava ilmiö, ja luin juuri tilastoja Suomen ja erityisesti kotikaupunkini työttömyydestä. Ei ollut kovinkaan lohduttavaa lukemista. Pätkätyöt rikastuttavat CV:tä muutaman kuukauden kerrallaan, parhaimmillaan keräät työhistoriaasi vain muutaman päivän sijaisuuksia vuoden tai parin ajan. Sitten, niitä oikeita töitä hakiessa rekrytointivastaavat tyrmäävät hakemuksesi, koska et ole osoittautunut sitoumista mihinkään pysyvään työpaikkaan. Tässä pisteessa tuntuu vaikealta kuvitella, että koskaan työllistyisin ns. unelmatyöpaikkaan. Paljon puhuttuja paskaduuneja on varmasti luvassa senkin edestä.
Ainoa lohduttava seikka tässä kaikessa on, että todennäköisesti työllistyn kesäloman jälkeen siihen ammattiin, johon alempi tutkintoni antaa pätevyyden. Tässä on vain se ristiriita, että nimenomaan siksi olen opiskellut hieman lisää ja pidempään, jotta minun ei tarvitsisi niihin hommiin tyytyä… Tuntuu väärältä valittaa työttömyyttä, kun töitä periaatteessa olisi tiedossa. Mutta minne piilottaisin ammattiylpeyteni?
Miksi työttömyydestä on tehty tällaista? Tunteeko kaikki vastavalmistuneet työttömät samanmoisia fiiliksiä, vai osaako joku jopa nauttia työttömyydestään? Kuka minut palkkaisi?