Pizzahiki haisee kun päästelen aivopieruja sohvalla. Heilutan käsiäni musiikin tahdissa ja ääntelen oudosti musiikin tahdissa. Pizzahiki on siis se kaunis tuoksu kun olet vetänyt kokonaisen sarjan 10 tuotantokautta netflixistä yhteen menoon, samalla ahmien pizzaa. Se on se yksittäinen rasvainen, juustoinen, pizzanpala, joka on jäänyt mahkaisten sohvatyynyjen hikiseen väliin viikoksi. Olet tietenkin tämän viikon ajan kerännyt tätä tuoksua omaan kauniiseen kroppaasi.

Kun olen vihdoin päässyt sarjan loppuun, valtaa tyhjyys mieleni. Saatan nähdä heijastukseni sammuttaessani kannattevan koneeni. En ehkä tunnista tätä ihmistä enää. Se oli vain kaksi iltaa sitten kun oli perjantai ja lappasin työporukalla baariin keikuttamaan kankkujani discopallomekossani. Nyt kuitenkin sohvan pohjalla, viettäen toista krapulapäivääni. Jalkakarvat voi kohta jo letittää. Muista karvoista puhumattakaan. Tai ainakin hiuksissa on jo rasta ja pari päästäistä. Nyt on taas se äärimmäisen masentava sunnuntai-ilta, kun tajuan, että huomenna on maanantai ja pitäisi näyttää ihmiseltä.

Nousen ylös sohvalta. Juusto venyy takamukseen tarttuneesta pizzasta ja tunnen sen rasvaisen läikän pinkissä haalarissani. Kapuan lasiselle vaa’alleni, hieman peläten sen hajoamista allani. ”Jeah, se ois sit taas ainakin kilo lisää tänä viikonloppuna!” puuskahdan ääneen, samalla pelästyttäen kultakalani. Huomenna alan syömään terveellistä ruokaa. Tätä pohtiessani lappaan lisää irtokarkkeja suuhuni. ”Viikon dieetin jälkeen olen taas kuin uudelleensyntynyt” tuhahdan, samalla googlailen parhaita vihersmoothien ohjeita sipsilimaisella näppäimistölläni.

Löydän hyvän näköisen smoothiereseptin. Kuvassa seisoo se älyttömän tikissä oleva fitnessbloggari, joka on allerginen sipseille. Päätän printata reseptin.