Ensipuraisu Intiaa
Hihhei, Intiassa ollaan! Mumbaihin saapuessamme teki mieli sen yhden laulun mukaan tokaista, että kyllä se kuukin on täällä kuumempi, kun iltayhdentoista aikaan lämpömittari läheni kolmeaviittä. Mumbaista ei ehditty vielä kokea kuumuutta enempää, kun heti seuraavana aamuna seitsemän aikaan lähdettiinkin ajelemaan jo kohti vuoristoisempaa maaseutua. Kävi myös ilmi, ettei tämä orpokoti sijaitsekaan Punessa, vaan pienemmässä Lonavola-nimisessä kylässä, tai oikeastaan velä seitsemän kilometriä kylästä poispäin.
Täällä vuoristoisissa maisemissa onkin vähän viileämpää. Päivällä aurinko tosin porottaa kuumasti, mutta yöllä on mukavan viileää, mikä tekee nukkumisestakin paljon iisimpää. Tässä orpokodissa asuu normaalisti 130 lasta (ikäluokiltaan vauvasta myöhäisiteini-ikäisiin), mutta Diwali-juhlan takia heitä on tällä hetkellä vain neljäkymmentä, mikä pehmentää hieman myös meidänkin laskeutumista arkeen. Henkilökunta ja lapset ottivat meidät avosylin vastaan, ja kaikki vaikuttavat todella mukavilta. Ensimmäiset kaksi päivää onkin mennyt vaan rennoissa meiningeissä, koska lapsillakin on tässä nyt parin viikon loma koulusta. Ollaan vaan leikitty, syöty, soiteltu kitaraa, nukuttu ja kateltu vähän ympäriinsä.
Oma olo on todellakin ainakin vielä aika tarpeeton, sillä henkilökunnan lisäksi nämä lapset ovat hirveän toimeliaita ja kaikki osallistuvat yhteiseen arkeen; pyykinpesuun, siivoamiseen, ruoanlaittoon ja pienempien lasten hoitoon. Tänäänkin ihmeissäni sain jäädä aivan sivustaseuraajaksi, kun kymmenvuotiaat tytöt kylvettivät, pukivat, syöttivät ja hoitivat tänne vasta tulleen 1-vuotiaan itkevän pikkupojan. Niin luontevasti ja taitavasti se heiltä sujui, että pitää itsekin ottaa mallia. Päivisin ollaan katsottu myös intialaisia elokuvia. Täällä on lähellä myös meditaatiokeskus ja entisiä munkkien asuttamia luolia, jonne Tuuli lähtikin nyt iltapäivästä kävelylle, mutta mun pitää nyt odottaa, että olen täysin parantunut. Ehkä nyt viikonloppuna tai ens viikon alussa.
Ruoasta voisin tehdä kokonaisen postauksen, sillä se on niin hyvää kuin kuvitella saattaa. Tulista, mutta niin hyvää! Eilen kokoonnuttiin illalla paikan perustajaperheen ja australialaisen pitkäaikaisen vapaaehtoistyöntekijän Shazarin kanssa illalliselle. Syötiin lattialla ja käsin, joka aluksi tuotti vähän vaikeuksia, mutta seuraamalla ja tekemällä oppii ja tänään lounas sujui jo aivan mallikkaasti! Vaikeinta oli ehkä muistaa olla käyttämättä vasenta kättä, sillä se on ”saastainen” ja tarkoitettu vaan vessajuttuihin. Illallisella syötiin chapati-leipää, riisiä, kasvissoosia ja dalia. Aamiaiseks oli taas vähän puurontyyppistä juttua, joka oli kuitenkin tulista ja suolasta. Ruoka on tähän mennessä ollut kyllä uskomattoman hyvää ja käsillä syöminen, ruoan koostumuksen tunteminen tuo siihen kyllä aivan oman lisänsä.
Meillä on Tuulin kans yhteinen kiva pieni huone täällä mäen päällä, missä asuu muutakin henkilökuntaa. Netti on tällä hetkellä tosi huono ja aika rajallinen niin otin pari kuvaa tähän hätään padillani, pitää laittaa muita kuvia sitten myöhemmin 🙂 Kirjoituskin saattaa olla kiireessä suollettua sekavaa mössöä, mutta ehkäpä te tärkeimmät kuulumiset osaatte sieltä poimia! Nyt on aika lopettaa, toivottavasti pääsen taas pian kirjoitteleen!
Näkymää ylhäältä shelterille:
Mie ja uus hennatatska
Meiän huone!