Kerrossängyn pohjalta

Aah, kerrassaan mallikkaasti lähti tämän blogin elämä liikkeelle. Kirjoitin liioitellusti melkoisen romaanin verran tähän tekstiä, joka sitten jotain linkkiä tähän liittäessäni katosi kuin piimä maitoon. Kyllä sai itteä potkia taas pyllylle, että tässä jaksaa alkaa samat asiat uudelleen selostamaan. MUTTA, kuten aiemmassa postauksessa -joka ei päivänvaloa tule näkemään- kirjoitin, on tilanteeni sellainen, ettei tässä nyt muukaan auta kuin paiskoa kirjainta toisen perään. Tilannehan on siis se, että olen tämän blogialustan perustanut jo reilu kuukausi sitten, mutta ilmeisesti vasta vatsatauti ja yksinäinen ilta dormisängyssä hämähäkkien kanssa tsemppasi mua aloittamaan itse kirjoitustyön. Tällaisina hetkinä, kun henkinen ja fyysinen energia eivät ole tasapainossa, saattaa sängyssä huonovointisena makoilu aiheuttaa kiukkua ja koti-ikävää, jonka vuoksi katsoin että on parempi valjastaa henkinen energia johonkin muuhun. Tässä tapauksessa se ilmenee nyt tämän blogin ensipostauksena.

Saavuin tänään surkeasti nukutun yön jälkeen Sihanoukvilleen, Kambodzaan, Koh Rongin saarelta. Saarella jouduin jonkinlaisen pöpön kouriin, jonka vuoksi en jaksanut kyseisiin olosuhteisiin jäädä potemaan, vaan matkustin speed ferryn kyydillä aamusta tänne. Matkatoverini jäi nauttimaan paratiisista vielä vuorokaudeksi, jonka jälkeen matka jatkuu kohti Phnom Penhiä ja tästä edelleen lentokoneella liidellen Mumbaihin ja Puneen. Punessa meitä odottaa kuukauden kestävä harjoittelu Shikshangram Shelterissä, jonka jälkeen mulla jää aikaa vielä toinen samanmoinen matkusteluun. En malta oottaa Intiaa. En oo ennen tätä kokenut yhtäaikaista innostusta ja kauhistusta, joka on nyt tunteista päällimmäisenä tulevaa ajatellen. Elämänmeno on luultavasti ja kuulemma jotain niin erilaista verrattuna totuttuun, etten varmasti pysty edes käsittämään. Toisaalta, turhapa tässä on etukäteen sen enempää spekuloida, vaan odottaa rauhassa muutama päivä, jolloin pystyy niitä todellisia tuntemuksia sitten käsittelemään. 

Tämän blogin tarkoitus on ihan ensisijaisesti toimia ikään kuin raporttina tekemästämme harjoittelusta. Koitan toki myös päivitellä kuulumisia ja ajatuksia harjoittelun ulkopuoleltakin, jotta tämä toimisi myös edes jonkinlaisena reaaliaikaisena kanavana Intian kokemuksilleni. Ystävät, perhe, sukulaiset, tutut ja kaikki muutkin ovat siis enemmän kuin tervetulleita lukemaan tätä päiväkirjan tynkää. Koska ollaan reissattu Kaakkois-Aasiassa jo neljä viikkoa, yritän myös tehdä jonkinlaista tiivistelmää myös Bangkokista, Vietnamista ja Kambodzasta. Valtaosa Kambodzan reissusta kului tosiaan Koh Rongin saarella, jonka äärimmäisen rentouttavista tapahtumista ei varmaan aivan älyttömiä voi kirjoittaa (syöminen, uiminen, nukkuminen ja okei, tehtiin pari retkeäkin), mutta jos ei tekstiä irtoa niin kuvia vaikka sitten! Koitan siis olla reipas tämän blogin suhteen. Toisaalta, jos tämä tauti jatkuu, niin saatan eksyä kirjottamaan kaikkea muutakin turhaa tänne, mutta toivotaan, että pystyn pian jo liikkumaan muutamaa metriä pidemmälle. 

Nyt on aika valmistautua jokaöisiin kymmentuntisiin yöuniin, tästä vähän voimia Suomen marraskuuhun: