Noniin, nyt viimeistään on korkea aika opetella käyttämään tätä tablettia tai sitten tätä blogia, koska kaikkien kahden blogipostauksen kohdalla on käynyt niin, että olen vahingossa koskettanut jotakin nappia tai vastaavaa ja melkein valmis teksti on hävinnyt. Raivostuttavaa. Tästä lähtien tallennan tekstin joka sanan jälkeen, perhana.  

Tässä oli nyt tarkoituksena vähän palata ajassa taaksepäin muistelemaan alkureissun tunnelmia, joten eipä muuta kun ahkerasti tekstiä tuottamaan! 

Jätimme Oulun syksyiset pölyt taaksemme eräänä lokakuisena perjantaina ja hyppäsimme naurettavan aikaiseen junaan. Tarkoituksena oli viettää viikonloppu Tampereella ja Helsingissä ja moikata vielä ne ystävät, joita Oulussa tai edellisviikon läksiäiskihlajaisbailuissa ei ehtinyt nähdä. Mukavastihan se viikonloppu siinä vierähtikin teatterin parissa (Skavabölen pojat Tampereella, suosittelen!), ihmisiä tavatessa ja rakkaita hyvästellessä. Sunnuntaina olikin aika sitten lentää haikeudensekaisin lähtötunnelmin Arlandan kautta Bangkokiin. Ekaa kertaa pääsin kokeilemaan myös kehärataa, joka olikin aika kätevä! Muuttuu varmaan vielä kätevämmäksi lähiaikoina.

Bangkokiin saavuttiin siis aikaisin maanantaiaamuna paikallista aikaa. Oltiin varattu etukäteen Born Free -niminen edukas hostelli, joka osoittautui myös todella rennoksi ja viihtyisäksi paikaksi. Sijainti oli mukavan rauhallinen, mutta suhteellisen lähellä kuitenkin Khao san roadia ja muuta vilskettä. Olin ilmeisesti saanut flunssan Suomesta lähtiessäni, eikä air con -huoneen jäätävä viima auttanut asiaa. Bangkokissa oloni ei ollut siis mitä hehkein, mutta onneksi mausteiset ruoat ja the almighty tiger balm helpottivat oireita. Käytiin kuitenkin katselemassa temppeleitä, vegeruokafestareilla Chinatownissa ja yleisestikin vaan kuljailtiin. Otettiin myös kunnon hieronnat, jäykkäselkäisenä tuntui kuin ois herännyt kunnolla eloon, sen verran hyvin ne pikkuiset naiset osasivat murjoa kivikovia hartioitaini ja selkää. Eikä ollu kallista, noin kuus euroa, arvioisin. 

Tavattiin myös mahtavia tyyppejä hostellissa. Esimerkkinä 64-vuotias Calohi-niminen mies Yhdysvalloista, joka oli jokunen vuosi sitten myynyt tilansa Utahissa ja lähtenyt reissun päälle. Tämä herra oli muun muassa kävellyt Espanjan rajalta rajalle ja oli kotoutunut Puerto Ricoon. Itselläni on todellakin syytä ottaaa Calohista mallia, sillä huomaan usein itse ajattelevani, että olisin kohta muka liian vanha tekemään asioita ja olisi jokin hirveä kiire nähdä ja kokea mahdollisimman paljon. Koko elämähän tässä on aikaa ja eihän sitä ole ikinä liian vanha tekemään, näkemään taikka harrastamaan, kunhan vaan menee ja tekee. Mistähän tämmönen ajatus on muka päähäni putkahtanut? No, nyt se on ainakin totisesti lähtenyt ja jos yrittää tulla takaisin, niin ei muuta kun ”What would Calohi do?”.

Bangkokissa mietittiin muutenki vähän tulevaa ja reissusuunnitelmaa, mutta päädyttiin alkuperäisen suunnitelman mukaisesti ostamaan lennot Hanoihin. Lennot maksoi mtkatavaroiden kanssa noin 70 euroa per nuppi (halvemmallakin ois saanut, jos ei ois jättänyt viime tippaan) ja lentämällä Vietnamiin saa automaattisesti 15 päivää aikaa oleskella maassa. En oo kyllä ihan satavarma, miten se nyt sitten maateitse matkustaessa toimii, mutta pitää vaikka kysyä Millalta ja Ainolta, jotka matkusti Vietnamiin maateitse ja ihan nyt hyvin näyttävät kyseisessä maassa käyskentelevän. 

Huh, meinas unohtua tärkein juttu Bangkokista, nimittäin RUOKA! Niin hyvää. Vaikka Suomessakin oon syönyt aina poikkeuksetta hyvää thairuokaa, niin kyllä nämä greencurryt ja massamanit vei ruokafiilistelyt ihan uusiin sfääreihin. Ruoka oli aika edullista, etenkin katukeittiöissä, mutta ei ravintoloissakaan paljoa joutunut maksamaan. Käytiin parina iltana Famous thai cooking school -nimisessä paikassa syömässä, jossa oli ekstaattisen ruuan lisäksi myös sympaattisin tarjoilijakokki. Suosittelen!

Hanoihin saavuttaessa heti lentokentällä samaan autokyytiin kanssamme lyöttäytyi kaks brittiäijää, jotka olivat olleet juhlimassa kavereittensa kolmikymppisiä. Näitten poikien kanssa vietettiinkin sitten Hanoissa enemmän tai vähemmän aikaa. Hanoin kaupunkia lähestyessä huomattiin heti, että kaupungin yllä leijuu harmaata sumua, eikä aurinko Hanoissa kertaakaan pilkahdellutkaan, vaikka kuumuudesta olisi voinut niin olettaa. Huomattiinkin sitten, että kaupunki on täynnä hengitysmaskiin pukeutuneita ihmisiä skoottereiden selässä. Skoottereiden kyydissä saattoi olla kuskin lisäksi myös koko perhe, häkillinen kanoja tai valtava määrä rakennustarvikkeita. Lähes kaikkea kuskattiin skoottereilla. 

Hanoista jäävää fiilistä luonnehtisin todella hyväksi, toisin kuin kaupungin hengitysilmaa. Tuntui turvalliselta liikkua ja ihmiset vaikuttivat aidon ystävällisiltä. Kaduilla touhuttiin koko ajan jotakin, yleensä ruokaa. Toisaaltaa, meidän hostelli sijaitsi Old Quarterissa (Hanoi Backpackers, 5 taalaa yö, sisältää aamupalan), niin ihan hirveästi ei sen ulkopuolella keritty liikkumaan. Hanoista pystyi lähes kaikkialta varaamaan matkoja esimerkiksi pohjoiseen Sapaan pienelle vaellusreissulle tai Halong Bayn risteilylle. Sapa jäi meillä välistä, mikä jäi ehkä kaivelemaan, sillä kaikki toverimatkaajat kehuivat kokemusta vuolaasti. Mutta onpa ainakin yksi syy palata Vietnamiin! Halong Baylle ei otettu risteilyä, eikä etenkään semmosta kunnon bailuristeilyä, vaikka brittipojat kovasti yrittivät houkutella. Tehtiin reissu sinne omin päin, mutta siitä lisää myöhemmin 🙂

Olipa mukavaa muistella ja kerrata alkureissun tapahtumia, kyllähän meillä on ollu vaa mahtava reissu! Ihanaa myös, kun tässä ravintelissa, jossa kirjoitan soi tämmöset ysäriklassikot:

Ps. Sori aika huonot kuvat, puhelimen kamera tietty käytössä!