33 kysymystä ja vastausta

NUDE

Tähän migreeniseen perjantaihin päätin bygäistä Jenniltä lähtöisin olevan ja parissa blogissa jo kiertäneen 33 kysymystä ja vastausta -postauksen, jossa kirjoittaja vastaa aika randomeihin kysymyksiin omasta elämästään. Eli aloitetaan!

Avioliittoja: No juuri neljä viikkoa sitten this happened, joten 1!

Kihloissa: Hehe no siis itseasiassa tähän liittyy tarina. Emme siis koskaan menneet virallisesti kihloihin, emmekä kumpikaan varsinaisesti kosineet. Olimme puhuneet jo viime vuodenkin puolella häistä ja pohtineet kuumeisestikin paikkaa ja aikaa. Yhtenä iltana huhtikuussa mietiskelin päiviä ja tokaisin miehelle, että 1.9.18 olisi aika helppo hääpäivä muistaa. Ja Olli tähän, että: "Totta, pitäiskö?"

Lapsia: Yksi karvalapsi <3 Siis koira.

Lemmikkejä: No se meidän rescue-koira Papi. Perheellämme oli aiemmin myös koira, mutta hän nukkui pois vuonna 2013.

Leikkauksia: 2. Lapsena napatyrä ja lukiossa kitarisat, mikä muuten oli kauheinta ikinä. Kuvitelkaa kova flunssakurkkukipu kertaa 60.

Tatuointeja: 0. Olen luonnostellut itselleni moniakin, mutta yksikään ei ole päätyny iholle asti. Yksi vaihtoehto on ollut yksi äitini ja minun lempilinnuista: tervapääsky.

Lävistyksiä: 0. Korvakorut mulla oli mukulana, mutta ne umpeutuivat. Joten tällä hetkellä olen rei'ittämätön.

Muuttoja: 4. Ensimmäinen lapsuudenkodistani Turkuun opiskelemaan ja solukämppään Halisiin, sieltä Ollin kanssa yhteen Ylioppilaskylään. Opiskelujen jälkeen muutimme ensin Espoon Tapiolaan ja nyt pari vuotta sitten tänne Niittykumpuun.

Ampunut aseella: No ainakin ilmapistoolilla. Isäni oli nuoruudessaan ampumaurheilija, joten hänen kanssaan harjoiteltiin joskus oikeita tekniikoita.

Ottanut lopputilin: Kerran (?) Aika usein sopimukset ovat olleet alunperinkin määräaikaisia, joten en ole tainnut lähteä itse kuin Hesburgerin hommista, kun yliopisto-opinnot alkoivat.

Ollut saaressa: Hehe no monellakin ja monta kertaa. Esimerkiksi Seilin saaressa, jonne ainejärjestömme järjesti haravointi/linnunpönttöjen kiinnitys/saunomis/biletys-reissuja. Outo konsepti, tiedän.

Autosi: 1, pieni Hyundai. Vaikka sillä tulee ajettua aika vähän, koska emme miehen kanssa kumpikaan kulje sillä esimerkiksi töihin.

Ollut lentokoneessa: Kyllä, kertoja en kyllä pysty laskemaan.

Onko joku itkenyt vuoksesi: Kyllä.

Ollut rakastunut: Olen.

Ollut ambulanssissa: En, mutta poliisiautossa kyllä! Ja silloin se toimi oikeastaan ambulanssina, koska poliisi joutui viemään minut sairaalaan pahan nenäverenvuodon takia :D

Luistellut: No ainakin lapsena, viime aikoina en juurikaan. Rullaluistellut kyllä! Muistan kouluaikoina, kun olin menossa luistelemaan, isäni sitoi luistimeni aina supertiukalle, enkä kehdannut sanoa, että nyt ei kyllä veri kierrä :D Löysytin naruja sitten kentällä.

Surffannut: En, mutta ehdottomasti haluaisin!

Ollut risteilyllä: Monasti. Lapsena menimme perheen kanssa, teineinä kaveriporukalla ja aikuisiällä jälleen yliopiston ainejärjestön järkkäämänä.

Ajanut moottoripyörällä: Well actually... ehkä en? Mulla siis on moottoripyöräkortti ja omistinkin alaikäisenä kevarin, jolla ajelin harvasen päivä, mutta sitten isommalla koneella en ole tainnut koskaan ajaa. Hah ja teininä ajoin yhden kerran skootteria, jolloin lopputuloksena oli 9 tikin haava pohkeessa...

Ratsastanut hevosella: Monesti! Pienenä äiti vei meitä perhetuttujemme talille aina välillä ja olipa meidän pihapiirissä myös vuokralla kerran yksi ratsuhevonen, jolla pari kertaa mentiin ilman satulaa ja valjaita... ja jälleen lopputuloksena yksi katkennut raaja. Ei onneksi minulta. Isompana olen käynyt ystäväni islanninhevostalleilla ja haluaisin kovasti nytkin mennä johonkin ratsastamaan. Kaikki heppavinkit Espoossa otetaan vastaan! :)

Lähes kuollut: En, ellei tuota hurjaa yhdeksän tikin haavaa lasketa :D

Ollut sairaalassa: Hmm no ainakin kolme kertaa noiden leikkausten ja tuon haavan takia ommeltavana. Niin ja sillä poliisiautollahan me mentiin myös sairaalaan, vaikkei verenvuodolle ollut enää mitään tehtävissä. Tietysti olen ollut sairaalassa monta kertaa myös ystävien ja perheen tukena.

Suosikkihedelmä: Ai että kaikki. Elän hedelmillä! No ainakin omppu (oman pihan ja Royal Gala), appelsiinit, klementiinit, kaikki eri melonit ja ja ja

Aamu vai ilta: Hmmm no riippuu monesta asiasta. Viikonloppuaamut on ihania, mutta toisaalta arkena tykkään enemmän tietysti illoista, kun voi köllähtää sohvalle katsomaan lempisarjoja.

Lempiväri: Tähän vastaan aina turkoosin <3

Viimeisin puhelu: Mulle ei taida muut soitella kuin lähettifirmojen kuskit, joten se ja sitä ennen äiti.

Viimeisin viesti: Ystävältäni Katjalta, joka lupasi kirjata kaasojen get together -iltaman kalenteriinsa heti, kun vain löytää sen. Ei tule tapahtumaan...

Nähnyt jonkun kuolevan: En onneksi.

Kahvi vai tee: Kaffe. Aloitin kahvittelun vasta parikymppisenä, kun tajusin ettei yliopistosta selviä ilman kofeiinia.

Paras piirakka: What :D En ehkä ole piirakkaihmisiä, koska en keksi tähän mitään. Joku savulohi?

Kissa vai koira: No koirot tietysti! Mitä piskimpi, sen parempi.

Paras vuodenaika: Kaikissa on kyllä puolensa, mutta lempparein on kyllä kevät. Kesäkin on tietysti, mutta meikäläisten leveyspiireillä se ei tätä vuotta lukuunottamatta juuri eroa joulukuusta, joten Suomen kesä ei ainakaan vielä ole vakuuttanut.

Kommentoi