Ristiriitaisia tunteita bloggaamisesta
Minulle on noin viimeisen vuoden aikana noussut melko ristiriitaisia fiiliksiä bloggaamiseen liittyen. Olen purkanut sydäntäni lähes kaikille tielleni osuville ja montakin kertaa läheisilleni. Nyt päätin avata ajatuksiani myös teille. Ehkäpä saan teiltä uusia näkökulmia ajatuskulkuuni.
Ajatukseni liittyvät siis kuluttamiseen ja erinäisin tavoin myös ympäristön kuormittamiseen. Yritän itse elää ekologisesti esimerkiksi syömällä kasvisruokaa, käyttämällä julkisia kulkuvälineitä tai pyöräilemällä ja tietysti tarkasti kierrättämällä. Olen myös pyrkinyt vähentämään kulutusta ja ostamaan aina vain vähemmän esimerkiksi vaatteita.
Mutta sitten tullaan kosmetiikkaan, mikä tuntuu välillä sotivan kaikkia viimeisen kymmenen vuoden aikana syntyneitä aatteitani vastaan. Ei sillä, että ostaisin juuri yhtään kosmetiikkaa, sillä sitä tulee ovista ja ikkunoista tarpeeksi ihan muutenkin. Ahdistukseni lähtee käyntiin, kun mietin, mikä minun tarkoitukseni bloggaajana on ja ihan käytännön tasolla se, mihin minä tämän kaiken saamani kosmetiikan oikein laitan.
Ensiksi siihen, mikä minun työni yksi osa-alueista on: suositella teille hyviksi todettuja tuotteita, jotka te voitte sitten mennä kauppaan itse ostamaan. Ahdistus. Tekisi mieli kirjoittaa jokaisen postauksen perään näin: Jotta välttyisimme maapallomme tuhoamiselta ja ylikuluttamiselta, ethän osta tätä tuotetta, ellet sitä ihan oikeasti tarvitse. Niin ja eihän kukaan oikeasti tarvitse yhtäkään meikkituotetta, jos nyt ihan niin pitkälle halutaan mennä.
Kulutushysteria ja uusien tuotelanseerauksien ympärillä vellova hypetys saavat minut joskus surulliseksi. Joskus tuntuu, etteivät ihmiset mieti kulutustottumuksiaan ruuan, vaatteiden tai vaikka tämän kosmetiikan suhteen yhtään. Toistaalta taas ajattelen, että kosmetiikka voi parhaimmillaan melko pienellä hiilijalanjäljellä tehdä ostajansa onnelliseksi. Tai ehkäpä se voi vaikka parantaa huonon ihon kuntoa ja nostaa huomattavasti omistajansa itsetuntoa. Siinä sitä ollaankin sitten ihan ristiriidassa.
Ja minä tässä sitten avaudun ja moralisoin, vaikka minulla on yksi kymmenen neliömetrin huone lattiasta kattoon täynnä kosmetiikkaa. Tässä kohtaa taas saatan ajatella, että työni bloggaajana on testata tuotteita, jotta teidän ei tarvitsisi ja välttyisitte hutiostoksilta. Mutta se, että testaan aivan jäätävän määrän purkkeja johtaa siihen, että käyttämättömiä tuotteita löytyy kodistani kasoittain. Josta päästäänkin siihen, että mitä hemmettiä minun pitäisi tehdä, etten tuottaisi tähän maailmaan hirveitä määriä lisää jätettä.
Pyrin aina siihen, etten heitä yhtäkään purkkia, jossa on vielä käyttökelpoista tavaraa, roskikseen. Mutta tämä tehtävä ei olekaan niin helppo, kun voisi kuvitella. Muutaman kerran käytettyjä tuotteita kun ei kukaan muu kuin äitini ja pari kaveria ota vastaan. Avaamattomia tuotteita voin aina onneksi antaa esimerkiksi Tyttöjen talolle tai arpoa teille, mutta tällöin minun pitää tietää, että en halua edes testata tuotetta ennen kuin avaan sitä. Joten suurin osa purkeistani on ehkä kuukauden verran käytettyjä ja sen jälkeen uuden testattavan tuotteen tieltä väistyneitä sekundoja, joita välillä ei kukaan tunnu haluavan. Pahimpia ovat ripsarit, joita ei edes yhden käyttökerran jälkeen uskalla antaa eteenpäin pink eyen pelossa.
Joten mihin tässä päästiin? Siihen, etten halua kannustaa ylikuluttamiseen, mutta toisaalta ymmärrän kosmetiikan kuluttamisen harrastuspohjalta ja tietyissä määrissä tietysti ihan muutenkin ja toisaalta voin aina antaa omat purkkini eteenpäin.. paitsi että enpäs voi, jos ne ovat avattuja. No sitten tyrkytän äidille, joka hänkin on jo korviaan myöten huulipunissa ja meikkivoiteissa ja sitten hänkin ahdistuu, koska ei halua heittää roskiin.. Mutta toisaalta rakastan tätä toista työtäni ihan hulluna ja ehkä vain tungen nämä ajatukseni sinne samaan paikkaan, missä jo lymyää ahdistukseni lentomatkustamisesta, joka sekin mukavasti nostelee päätään hyvissä ajoin ennen häämatkaa <3
Help.