Korppuihoisen pelastus – Lumene Harmonia -vartalovoide
Olen tainnut aiemminkin mainita, että ihoni, etenkin vartalossa, on ihan järjettömän kuiva. Jos en käyttäisi suihkun jälkeen mitään voidetta, ihoani pölisisi ympäriinsä aina vaatteita vaihtaessa.
Olinkin jo oikeastaan tottunut siihen ajatukseen, että minä en voi koskaan löytää vartalovoidetta, joka pitäisi ihoni kosteutettuna yhtä iltaa pidempään tai jopa sen 24 tuntia, kuten monet brändit lupaa. Ensimmäinen valonpilkahdus tuli kuitenkin, kun törmäsin Mádara Infusion Blanc Supreme Hydration Body Lotioniin (postaus). Se nimittäin onnistui kuin onnistuikin pitämään kosteuden minunkin (ja siskoni) aavikkoiholla. Eli ihan mahtituote sekin!
Tämänpäivänen tähtituote menee kuitenkin millin verran Mádaran ohi vain ja ainoastaan sen takia, että se on pakattu pumppupulloon. Muutoin nämä kaksi ovat meikäläisen ehdottomat suosikit mitä tulee vartalon ihonhoitoon tästä eteenpäin!
Mutta tänään esittelen siis tämän toisen korppuihoisten pelastajan ja nimihirviön: Lumene Harmonia Nutri-Recharging Nurturing Body Lotion -vartalovoiteen. Harmonia-sarja tuli markkinoille jo vuoden 2017 lopussa, mutta uskon, ettei se ole silti ihan hirveän tuttu kovin monelle teistä.
Harmonia-sarjan idea kumpuaa suomalaisesta metsästä ja kaikki sarjan tuotteet sisältävät turvetta, pakurikääpää ja suomalaista pohjoista lähdevettä. Tämä tuotesarja on muuten Lumenen luonnollisin, koska osa tuotteista on valmistettu 99-prosenttisesti luonnollisista raaka-aineista. Lisäksi kaikki sarjan tuotteet ovat vegaanisia.
Metsäisten ainesosien lisäksi tämä vartalovoide sisältää mm. rauhoittavaa ja E-vitamiinipitoista kauraöljyä, rosmariinia, shea-voita, maitohappoa (joka sekin voi rauhoittaa ihoa) ja tosiaan tuota pakurikääpää, joka on saatu suomalaisista koivuista. Pakurikääpä tunnetaan superista antioksidanttipitoisuudestaan ja lisäksi se sisältää monia mineraaleja, kuten sinkkiä, kuparia ja magnesiumia, mitä ei ihan jokaisesta ainesosalistasta löydykään. Voide imeytyy ihmeellisen hyvin siihen nähden, että se sisältää paksua shea-voita. Lisäksi se on ihanan kevyttä ja onnistuu senkin takia yllättämään tehokkaalla kosteudenpitävyydellään.
Ja meikäläisellähän on menossa jo toinen pullo tätä (!), mikä on taas aika harvinainen tapahtuma kauneusbloggaajan elämässä. Ensimmäisen pullon olen saanut molemmat testiin Lumenelta ja toisen sain ambassador-vuoden päätteeksi kun pyysin uuden loppuneen tilalle. Ja yhdessä lähettilästapaamisessa yksi ihmetteli, miten tämä voide oli saanut hänen atooppisen ja herkän ihonsa rauhoittumaan. Lumenen kehityspäällikkö rupesikin miettimään, mikä ainesosa on voinut olla atooppisellekin iholle niin tehokas ja epäili tuotteen kauraöljyä. Eli jos kärsit superherkästä ihosta, kokeile kauraa sisältäviä tuotteita!
Lumene Harmonia Nutri-Recharging Nurturing Body Lotion -vartalovoidetta löytyy mm. Eleveniltä (24,20 e) ja Lumenen (21,90 e) omilta sivuilta. Hinta ei ole mikään kovin köykäinen, mutta eipä sitä pakurikääpää sisältävältä tuotteelta odottaisikaan!
Pysy mukana <3 bloglovin’ + facebook + blogit.fi