Kaksi vinkkiä täydelliseen suttunutturaan!

Täydellisen suttunuttura kuuluu näyttää vaivattomalta ja vain hiuksiin heitetyltä, ja toisaalta symmetriseltä ja muhkealta. Mulle tällaisten nutturoiden teko on aina ollut todella haastavaa; tukkani on tikkusuora, eikä se hevillä taivu ponnarin avulla kieputettavaksi.

Muutama niksi on onneksi auttanut meikäläistä saamaan tämäkin tikkutukka sotkuiselle nutturalle. Ja kaksi näistä vinkeistä jaan nyt teidän kanssanne! Toisen niistä antoi itseasiassa tukkaguru Mariela Sarkima Hair Bible -kirjansa esittelytilaisuudessa.

1. Ensimmäinen nutturavinkki: Kiharra kevyesti hiuksia ennen kampauksen tekoa. Tämä ei ole pakollinen steppi niille, joilla on luontaisesti taipuisa tukka, mutta tosiaan tällaisille tikkutukille vaihe on ehdoton. Kiinnitä hiukset sitten ponnarille sille korkeudelle, jolle haluat nutturan tulevan.

2. Ja tämän vaiheen hokaaminen auttaa teitä varmasti yhtä paljon, kuin se auttoi itseäni! Eli nutturavinkki no. 2: Aloita nutturan teko kiinnittämällä hiusten koko latva pinnillä tyveen niin, että hiuksista muodostuu silmukka.

3. Pyöräytä sitten hiukset ponnarin ympärille niin, että pidät muodostuneesta silmukasta kiinni.

4. Möyhi nutturaa, jos se on aikeissa näyttää tiukalta kirjastotätinutturalta. Kiinnitä lopuksi nuttura pinneillä, äläkä välitä, jos muutama suortuva sojottaa ulos kampauksesta, se on tarkoituskin ;)

// Aaaand briefly in English. There are two tips that have made it much easier to pull off the perfect fun bun. First tip: curl your hair before making the updo. If you have as stick straight hair as I do, you do not want to skip this step! And the other tip: Make a loop of your hair before wrapping the hair around the ponytail. This can be done with a little help of bobby pin (see picture 2). Then, wrap the hair loop around the ponytail. And make it loose and messy, so you don’t look like a sour librarian ;) //

Mitäs luulette, auttavatko nämä vinkit teitä taistelussa kirjastotätinutturoita vastaan? ;)

FOLLOW / SEURAA: FACEBOOK | BLOGLOVIN’ | INSTAGRAM

Muoti Trendit
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.