Ihon ikääntyminen saa näkyä
Keskustelemme aika usein kavereideni ja siskoni kanssa ihon vanhenemisesta ja siitä, mitä kaikkea sitä on jo huomannut tässä 30-ikävuoden hujakoilla. Pieniä juonteita silmien ympärillä, uurteita otsalla ja rakennemuutoksia suun ympärillä. Silmäluomet laskeutuvat kuin vaivihkaa, minkä huomaa vain kun yrittää tehdä itselleen jotain nuoruudesta tuttua silmämeikkiä.
Usein keskustelu jatkuu siihen, mitä olisimme valmiita tekemään, ettei ikä näkyisi. Tai siihen, ettei näyttäisi ainakaan kovasti ikäistään vanhemmalta. Useat haluavat panostaa ihonhoitoon ja kyselevät vinkkejä siihen, osa harkitsee täyteaineiden ottamista ja osa jopa botoxia pahimpiin juonteisiin.
Vaikka olen kirjoittanut kauneusaiheista blogia ja elämä on muutenkin pyörinyt hyvin pitkälti kauneusaiheiden parissa jo yli 7 vuotta, en koe kauheasti paineita ihoni ikääntymisestä. Tai tässäkin kohtaa törmää käsitteeseen ihon ennenaikainen vanheneminen. Eli olen ihan ok sen kanssa, että kasvoni tosiaan näyttävät 30-vuotiaan kasvoilta, mutta jos juonteiden syveneminen lähtisi nyt laukalle ja näyttäisin parin vuoden päästä paljon itseäni vanhemmalta, alkaisin minäkin varmaan harkitsemaan vankempia otteita. Tai enpä tiedä, vaikeaa kuvitella.
Tällä hetkellä luotan siihen, että hyvällä ihonhoidolla saan kasvoni pysymään hyvässä kunnossa. Käytän kesällä aina vahvoja aurinkosuojia, koska UV-säteilylle altistuminen on se kaikista varmin tapa vanhentaa ihoaan. Lisäksi kikkailen erilaisten vitamiinien kanssa; A-vitamiini ehkäisee tutkitusti juonteiden syntymistä ja C-vitamiini ehkäisee ihon ilmettä vanhentavien maksaläiskien muodostumista. Lisäksi uskon, että runsas kosteutus auttaa ihon pysymään kimmoisana, eikä siitä kollageenilisästäkään aina välillä varmaan haittaa ole. Kun sitä on enemmän veressä, solut alkavat tuottaa sitä enemmän ihossa. Lisäksi olen huomannut, että kova stressi muuntaa kuin jollain taikaiskulla kasvoni paljon vanhemman näköisiksi. Eli henkinenkin hyvinvointi näkyy ulospäin.
Meikillä voi tietysti tehdä paljon ja tulen varmasti aina olemaan superkiinnostunut siitä, minkälainen meikki saa kantajansa näyttämään edes pikkaisen nuoremmalta. Tuuheat ripset, terveensävyinen ja kuulas iho sekä tuuheiksi meikatut kulmakarvat ovat meikkimaailman anti-age-kikkoja.
Se, että poskeni roikkuvat ainakin pari senttiä alempana 10 vuoden päästä, on ihan ok. En oikein tiedä, juontaako tämä rento suhtautuminen vanhenemiseen siitä, että olen koulutukseltani biologi. Ajattelen ihoa solutasolla ja olen sisäistänyt jo kauan sitten sen, että keho vanhenee. Ja se on ihan normaalia. En haluaisi lähteä mihinkään hyaluronihappo/botox-rumbaan, mistä ei kyllä varmasti pääse ikinä kuiville, enkä halua myöskään näyttää mahdollisille tuleville lapsilleni, että ei ole ok näyttää itseltään naururyppyineen päivineen. Onhan se ihan ok.
Vai mitä tuumitte?
bloglovin' + facebook + blogit.fi + instagram
Kommentit
Ihanan tervehenkisiä ajatuksia tähän aikakauteen, jolloin niin monella tuntuu olevan sitä ja tätä lisäkettä ja täytettä, ja joskus hetkellisesti harhautuu ajattelemaan, onko sitä jotenkin "huonompi", kun itsellä ei ole mitään ja luomuna mennään. Toivon, että luomu säilyy kuitenkin jatkossakin sinä normaalina. Kirjotit hyvin, että minkälaista esimerkkiä sitä sitten näyttäisi jälkipolvillekin, jos ei pystyisi hyväksymään itseään sellaisena, kuin on.
Olen jo kauan sitten tallentanut Pinterest-tauluuni Diane von Furstenbergin lausahduksen: "Your wrinkles reflect the roads you have taken; they form the map of your life. My face reflects the wind and sun and rain and dust from the trips I've taken. My face carries all my memories. Why should I erase them?"
Dimitrios Kambouris/Getty Images
Osuipa samoihin aatoksiin kuin mulla itelläni viimeksi tänä aamuna. Oon 34-vuotias ja mulla on vieläkin finnejä. Samaan aikaan silmäluomet on alkanu laskeutua ja silmien alla näkyy ekat juonteet. Viimeksi mainitut ilmaantu mun kuopuksen vauvavuoden myötä - hän on superallerginen ja refluksinen lapsi ja vauvavuosi oli sellainen, että hyvä kun selvisin järjissäni.
Ja juuri noihin väsymyksestä seuranneisiin juonteisiin kiteytyy mun ajatukset ihon vanhenemisesta. Mun iho toimii edelleen melkein täydellisesti, senkin jälkeen ja senkin aikana kun kroppa on ollut tosi kovalla rasituksella kaikesta stressistä. Se on tosi hyvä iho, se täyttää ihon funktion. Miksi mun elämä ei sais näkyä siinä? Ei virheetön edes ole kiinnostavaa, ei elämä eikä ulkonäkö.
Oon päättänyt, että en osta enää luomiväripaletteja, koska olemassa olevat riittää kaikiksi niiksi vuosiksi, kun mun luomista on enää mitään näkyvissä. Kun silmistä erottuu enää pilke, voin käyttää vaikka huulipunaa. Olen melkein satavarma, että näytän silloin kick ass -mummolta, mukavalta ja helposti lähestyttävältä. Eli just hyvältä.
Itse oon pitänyt ihostani hyvin huolta koko ikäni. On aina käytetty aurinkorasvaa, kosteusvoidetta, juotu vettä ym. Vaikka sekä henkinen että fyysinen vointini oli hyvä, näytin aina vihaiselta. Syy tähän oli ns. Sibelius-ryppy kulmien välissä. Ikää on vasta 25, mutta näytin itseäni huomattavasti vanhemmalta, ja oloani väsyneemmältä. Rypystä tuli jonkinlainen pakkomielle - aina se näkyi kaikissa kuvissa ja peilistä katsoi aina vihainen naama, vaikka olin kuinka iloinen. Kaiken maailman ihmevoiteiden ja yöteippien kokeilujen jälkeen päätin, että nyt riittää. Otin ryppyyni hyaluronihappopistoksen ihotautilääkärillä. Mulle se oli täysin oikea valinta. Nykyään näytän ikäiseltäni ja iloiselta itseltäni. Kukaan tuttu ei ole huomannut (tai ainakaan kommentoinut) rypyttömyyttäni, enkä ole siitä kenellekään puhunut. Hävettää olla niin turhamainen, että käyttää näin järeitä keinoja. Silti, olen nyt onnellisempi, kun pakkomielteinen rypyn vahtaamiseni on loppunut. Itseluottamukseni on parantunut, ja olen vapautuneempi kun olen tyytyväinen nyt ulkonäkööni. Olen samannäköinen kuin ennenkin, mutta en näytä vihaiselta. Tulevat mahdolliset silmänympärysrypyt ym. tuskin tulee minua haittaamaan. En aio myöskään ottaa pistoksia huuliin, tai kokeilla botoxia tms. Mutta, kun täyteaineen vaikutus hiipuu (pistoksesta nyt 6 kk ja vielä ei ryppyä näy), aion ottaa uuden pistoksen. Minulle tämä oli oikea ratkaisu, ja haluan tuoda myös tämän puolen esille. Olen ihan tavallinen nuori nainen, jolla ei ole koskaan ollut edes värjättyjä hiuksia tai ripsienpidennyksiä.
Hyvä aihe! Mun mielestä just aikuiset naiset ryppyineen ja pehmeine ihoineen on kauniita! Haluan olla myös sellainen. Mut pieniä fiksailuita on ihan ok tehdä, oon itse vasta 27, kulmat roikkuu ja oon kokoajan väsyneen&vihaisen näköinen. Plastikkakirurgi on nostanut kulmia botoksilla, veitsen alle en halua vielä. Tiedän että ennenpitkään ”on pakko” sillä roikkuvat kulmat tulee perintönä iskältä joka on leikattu terveydellisistä syistä kun kulmat ja luomet painaa alas niin että tulee näön kanssa ongelmaa. Toivon että pieni botox veisi leikkauksen kokonaan pois
Hyviä ajatuksia. Minäkin ajattelin noin kolmekymppisenä. Tuossa iässä on tosi helppoa sanoa, että ikä saa näkyä kasvoilla - kun se ei oikeasti vielä näy. Sitten kun naama alkaa aidosti näyttää keski-ikäiseltä, ajatukset saattavat muuttua. Nyt kun posket ovat paikallaan, on yksinkertaista sanoa, että ei haittaa vaikka 10 vuoden päästä tilanne olisi toinen. Mutta entäs sitten 10 vuoden päästä... Se tunne, kun huomaa näyttävänsä VANHALTA. Sitä ei voi kuvailla, se pitää kokea. Siinä vaiheessa alkaa kummasti ymmärtää ihmisiä, jotka ovat turvautuneet pinnallista hoitoa järeämpiin aseisiin.
Julkkikisia katsellessa puhutaan, että onpas se rupsahtanut! Ei oo pitäny itsestään huolta! Tuolle on taatusti tehty jotain! Se on ottanu botoxia! Tuon naamaa on kiristetty! -Niin tai näin aina väärinpäin!
Minulla on korkeat poskipäät, leveä naama ja paksu iho. Minua luullaan kymmenen vuotta nuoremmaksi. (Olen hoitanut ihoani tunnollisesti.) Suupielten juonteet ovat kuin huutomerkit, jotka loistavat olemassaolollaan. Täyteaine poisti ärsytyksen aiheen. Viimeksi keväällä ottamani hoito alkaa hiipua, joten käyn korjaamassa tilanteen ennenkuin se menee pahaksi. (Silloin ainetta tarvitaan vähemmän.) Kenellekkään en kerro, eikä kukaan huomaa. Hyvä niin, sillä en halua joutua kahvipöytäkeskustelun aiheeksi.
Mä aion käydä joskus tulevaisuudessa korjauttamassa roikkuvat silmäluomet. Ikää on vasta 31 joten vielä ne eivät menoa haittaa, vaikka toinen luomi on selkästi jo paljon raskaampi kuin vaikkapa viisi vuotta sitten. Äitini on kuudenkympin korvilla ja hänellä raskaat silmäluomet ovat jo alkaneet kaventaa näkökenttää, ja leikkaus on edessä ensi vuonna. Koska oma kohtalo on hyvin todennäköisesti sama kuin äidillä, olen päättänyt käydä konsultoimassa plastiikkakirurgia heti kun luomien raskaus alkaa häiritä. Mitäs sitä väkipakolla odottamaan siihen asti että päätä jomottaa päivittäin kun joutuu pitämään kulmakarvoja koholla nähdäkseen kunnolla eteensä, kun asiaan voi vaikuttaa jo aiemmin :)
Itse en kans voi kuvitella, että ikinä innostuisin baby botoxista ja vastaavista korjaavista hoidoista tai leikkauksista. Neljänkympin lähestyessä vanhenemisen merkkejä näkyy jo, mutta mä tykkään niistä. Mun mielestä rypyt ja ”luonnollisesti” vanhenevat naiset ovat jotenkin tosi kauniita ja cooleja. Itseänsä voi silti hoitaa ja pitää hyväs kunnos niin monella muullakin tavalla. Mutta ymmärrän silti kyllä ehdottomasti niitäkin, jotka näkee asian erilailla. Ei ne varmasti läheskään aina ulkonäköpaineita ole! Ymmärrän hyvin, jos joku kohta häirittee itseä niin, ettei tunne olevan itsensä, kuten joku aikasemmin jo hyvin mainitsikin - myös ystäväpiirissä on käyty tästä syystä leikkauksissa. Tai mikä syy se nyt sitten onkin. Tai kun miettii esim. tiettyjä kauneusihanteita, esim. Iranissa huippusuositut nenäleikkaukset.
Kommentoi