Mitä täydellisin aurinkopuuteripaletti kesään

NUDE

Ai vitsi olen löytänyt ihan täydellisen kasvojen varjostus-, korostus- ja arskoittamispaletin! <3 Törmäsin tähän ihanuuteen Uinon taannoisessa videossa ja näin heti, että tuossa sitten on täydelliset sävyt! Sittemmin olen bongannut myös Alexan hehkuttavan tätä eli nyt on tosi kyseessä. Sain The Cali Contour -paletin Smashboxilta nopeasti testiin ja rakkaushan tässä syntyi heti ensimmäiseltä kokeilulta.

Itselläni on tällaisten palettien kanssa ollut aina se ongelma, että joko paletti on liian iso, siinä on turhan paljon sävyjä, joista iso osa jää kuitenkin käyttämättä tai sitten paletista ei yksinkertaisesti löydy juuri niitä oikeita sävyjä.

No tässä Smashboxin The Cali Contour -paletissa ne ovat juuri täydelliset ja koko paketti toimii kertakaikkisen hyvin. Paletissa on iso peili, paketti tuntuu kestävältä ja laadukkaalta ja sävynapitkin ovat juuri oikean kokoiset.

Ja meikäläinenhän on yllättänyt itsensä viimeaikoina poskipunan käytöllä! En ole koskaan ollut kova punaamaan poskiani, mutta tällä hyvin lämpimällä, lähes aurinkopuuterimaisella sävyllä olen innostunut poskipunista ihan uudella tavalla. Tästä paletista tulee siis käytettyä joka ikistä nappia, jes!

The Cali Contour -paletista löytyy siis kaikki mitä kasvojen muotoiluun ja korostuksiin tarvitset. Löytyy kylmempää ruskeaa varjostuksiin, lämmintä sävyä aurinkopuuteriksi, tavallista kellertävää sävyä puuterointiin, kaksi ihanan kesäistä korostussävyä ja tuo uusi poskipunaihastukseni. Kaikki muut, paitsi keskellä olevat korostusvärit ovat mattaisia. Napeista irtoaa mielestäni juuri sopiva määrä väriä, ei liian paljon, ettei poskille ilmesty ruskeita Snickers-patukoita, eikä liian vähän, jolloin nappeja saisi hinkuttaa hiki hatussa. Ulkoasu tällä on kyllä vähän plääh, mutta kestännen sen.

Ihastuin vähän aikaa sitten KICKSin Contour Kitiin, mutta ensinnäkin olen posauttanut sen osittain rikki ja toisekseen kaipasin siihenkin juuri näitä korostusvärejä ja poskipunaa. Joten Smashboxin Contour Kit on ottanut paikkansa KICKSin paletin rinnalla ja ellei jopa askeleen verran sen etupuolella ;)

Smashbox The Cali Contour Kitin meikäläinen bongasi ainakin KICKSin hyllyltä. Verkkokaupasta se on näemmä juuri nyt loppu, mutta toivottavasti on taas pian saatavilla :) Hintaa tällä on noin 40 euroa.

Pysy mukana <3 Blogit.fi + Facebook + Youtube + Instagram

Kommentit

Yass (Ei varmistettu)

Oi ihanaa! Kävin tätä jo etsimässä Helsingissä pari viikkoa sitten. Silloin oli loppu liikkeistä eikä nettikaupassa ollut vielä. Olen yrittänyt etsiä nettikauppaa, joka toimittaisi tätä suomeen mutta seuraillaan jospa saisivat kicksin verkkokauppaan lisää :)

Erika Naakka
NUDE

Argh! No toivottavasti vielä löydät tätä :)

Annika Miettinen

Oih, kiitos vinkistä, tää täytyy ehdottomasti hankkia jostain!!:)

Erika Naakka
NUDE

Suosittelen ehdottomasti! :)

Kommentoi