Natura Siberica Exfoliating Face Scrub - lempparikuorinta just nyt

NUDE

Kasvojen kuorinta-aineet ovat meikäläisellä niitä, joita kuluu melkeinpä kaikista kylppärituotteista eniten. Kuorin kasvoni kerran tai jopa kolme kertaa viikossa ja käytän aina ainakin kuorinta-ainetta ja joskus, kun haluan oikein supersileän ihon, myös Ecotoolsin spa-kitin kuorintasientä.

Tällä hetkellä, kun Organic Shopin kahvikuorinta pääsi loppumaan, suosikikseni on noussut Natura Siberica Exfoliating Face Scrub.

Natura Siberica on siis luonnollispainotteinen kosmetiikkamerkki Venäjältä. Pakko myöntää, että itse en ole perillä merkin kaikista sertifikaateista, mutta onneksi Sanni on ottanut selvää ja osasi kertoa, että kaikki merkin tuotteet eivät ole luonnonkosmetiikka, vaikka merkin markkinointi ehkä luo kuvaa muusta.

Natura Siberican tuotteiden ideana on käyttään Siperian ankarissa olosuhteissa kasvaneiden kasvien ja yrttien ainesosia. Monet tuotteista sisältävät esimerkiksi siperialaista ruusujuurta ja venäjänjuurta.

Oli miten oli, tämä kuorinta on mieletön! Se on ihanan voidemainen, eikä kuivata yhtään. Tämä onkin tärkeä seikka hyvää kasvokuorintaa etsiessä varsinkin näin kuivaihoisena. Voidemainen koostumus hoitaa siis ihoa ja kuorinta-aineen sisältämät aprikoosin siemenistä jauhetut rakeet kuorivat ihoa hellävaraisen tehokkaasti. Käytän sanoja hellävarainen ja tehokas samassa virkkeessä, koska tämän rakeet ovat niin pieniä, etteivät ne revi ihoa vereslihalle, mutta kuorivat kuitenkin tarpeeksi tasaisen ihon saavuttamiseksi. Täydellinen kombinaatio!

 Natura Siberica Exfoliating Face Scrub (saatu) -kasvokuorinta maksaa noin 8 euroa ja sitä löytyy mm. Sokoksista, Hehkuista a Stockalta.

Kommentit

harry kane (Ei varmistettu) http://tuttut.org/

Thank you very useful article. http://tuttut.org

Kommentoi