Koko meikki vain viidellä tuotteella

Jes, mut on pitkästä aikaa haastettu! Viime viikolla Miia toteutti hauskan ”Koko meikki vain viidellä tuotteella” -haasteen ja heitti sen myös mulle. Päätin toteuttaa meikin vähän eri tavalla kuin Miia eli en käyttänyt paletteja, vaan pelkästään yksittäisiä tuotteita.

Olen etenkin arkena hyvin minimalistinen, enkä käytä kymmeniä tuotteita, kun aikaa ja jaksamista on aamuisin aika rajallisesti. Olen aina tykännyt löytää ja keksiä kaikkia niksejä, joilla etenkin arkimeikistä voisi saada mahdollisimman helposti ja nopsasti hyvännäköisen ja lisäsin muutaman myös tähän postaukseen.

Tämä meikki on aika kesäinen ja raikas. Jos vaihtaisin huulipunan vaikka voidemaiseen korostustuotteeseen, voisin hyvin mennä tämän meikin kanssa labraan töihin. Ja huulipunalla meikki soveltuu niin mulla kesäbileisiin kun vaikka PR-tapahtumaan. Mutta eiköhän tsekata, miten mä tän yksinkertaisen meikin oikein tein 🙂

1. Meikkivoide koko kasvoille. Meikkivoidetta mietin aika pitkäänkin, koska käytän lähes aina kuulasta ja kevyttä Oriflamen Aquaboost-meikkivoidetta, mutta halusin juuri tähän juttuun jotain muuta. Koska peitevoide ja puuteri karsiutuivat loppujen lopuksi tuosta viiden tuotteen setistä pois, jouduinkin turvautumaan erittäin peittävään ja mattapinnan jättävään meikkivoiteeseen. Apuun tuli siis Beautyblenderin pian Suomenkin markkinoille tuleva Bounce-meikkivoide sävyssä 1.60 (saatu).

Tätä mun ei tarvitse välttämättä ollenkaan kiinnittää puuterilla ja kerrostamalla se peittää niin tummat silmänaluset kuin näpytkin. Tämä on ihan mahtava tuote aikalailla kaikille ihotyypeille, kunhan kuivaihoiset muistavat kosteuttaa ihonsa hyvin ennen käyttöä! Tästä jo aikamoisessa hypetyksessä olevasta meikkivoiteesta luvassa juttua vielä myöhemmin.

2. Aurinkopuuteri kasvoille ja silmäluomille. Tässä tulee ensimmäinen kikka: aurinkopuuteria voi käyttää tuomaan kasvoille lämpöä, kolmiuloitteisuutta ja sen lisäksi myös silmämeikissä! Arskapuuteri sopii ihan täydellisesti silmäluomille, koska se toimii näin automaattisesti hyvin yhteen kasvojen sävyn kanssa.

Arskapuuterina käytin tämän hetken suosikkiani eli Physicians Formulan Butter Bronzeria sävyssä Bronzer (saatu). Levitin tätä kasvoilleni lempparisiveltimelläni eli Lumenen Powder Brushilla (saatu) ja silmäluomille hyvin suurinpiirteisesti Linda Hallbergin 306-siveltimellä. Tsekkaa arskapuuterin oikeat levityskohdat täältä.

3. Kulmakynää kulmiin ja ripsirajaan. Toinen niksi: Kulmakynä toimii kulmakarvojen lisäksi hyvin ripsirajassa kajal-kynän tapaan. Toki tällöin kulmakynän täytyy olla tarpeeksi tumma, jotta se toisi kivasti lisätuuheutta ripsiinja syvyyttä silmämeikkiin.

Tässä käytin uutta super-duper-lemppariani: Benefitin Precisely, My Brow Pencil -kulmakynää sävyssä 6, jonka sisko toi mulle tuliaisena Tukholmasta. Tässä toimisi ehkä vielä paremmin joku vähän pehmeämpi kulmakynä, jolloin väriä ei tarvitsisi hinkata ripsirajaan näin kovakouraisesti, kun mun piti 😀

4. Ripsiväri yläripsiin. No tähän ei liity mitään sen hauskempaa kikkaa, ellet nyt ole niin tummakulmainen, että voisit käyttää ripsiväriä myös kulmageelinä! Mun kulmat on sen verran vaaleat, että musta ripsari sopii vain ripsiini. Tässä käytin IsaDoran superhyvää Flashing Volume -ripsiväriä.

5. Huulilakka huuliin ja poskipäille. Kirkkaalla huulipunalla meikkiin saa ehkä helpoiten raikkautta ja särmää. Vaikka muu meikki olisi pliisu, kirkkaanpunaiset huulet vievät koko homman uudelle levelille. Ja koska halusin myös tässä kohtaa monikäyttöisyyttä, valitsin punaisen huulikiillon, jota levitin sormin myös poskipunaksi. Käytin tässä ihanan kesäistä IsaDoran Liquid Lip Creamia sävyssä 14 Loving Red (saatu).

En ole mikään poskipunafani ja mulla on sen verran kehno poskipuna-arsenaali ja siksi käytän tätä kikkaa tosi usein. Kun poskipunaa lisää töpötellen vähän poskillekin, voi olla varma, että poskien ja huulten sävyt sopivat täydellisesti yhteen!

Ja täten haastan samaan hauskaan juttuun mukaan siskoni Irenen (Mutsie.fi), Karkkipäivän Sannin ja Laurantaina-blogin Lauran!

❤️ pysy mukana: blogit.fi + instagram ❤️

Kauneus Meikki Tutoriaalit

Mielenkiintoinen rusketuslaite – MineTan Nano Mist

Itserusketusfani täällä taas hei. Jos itseruskettavista puhutaan, meikäläiselle mikään ei riitä ja olen jatkuvasti vainuamassa uusia ir-tuotteita. Jos näen jotain mielenkiintoista ja varsinkin jotain innovatiivisempaa kuin perus voiteet ja vaahdot, haluan heti päästä testaamaan.

Törmäsin jo tovi sitten jännittävään ir-laitteeseen jossain somen syövereissä. Huomasin, että merkki toimittaa myös Suomeen, mutta tuotteen kohdalla oli pitkään ”Tulossa pian” -merkintä. Laitoin tuotteen jopa omaksi välilehdekseen, jotta voisin näpsäkästi käydä aina välillä tsekkaamassa tilanteen. Ja vihdoin tuote tuli pitkän väsytystaistelun jälkeen myyntiin! Nyt se on toivottavasti jo kovaa vauhtia tulossa meikäläiselle, sillä laitoin sen samantien ostoskoriin.

Tämä ihmelaite on nimeltään siis MineTan Nano Mist ja meikäläinen on aivan järkyttävän innoissaan! Nano Mist on pieni rusketuslaite, jolla itseruskettava aine sumutetaan iholle. Videoiden perusteella pikku-laite vaikuttaa helppokäyttöiseltä ja supernopealta. Tällainen olisi niin kätsyä ottaa matkalle mukaan, kun isoja ir-vaahtopulloja ja hanskoja ei oikein huvittaisi kuljettaa mukana.

Tilasin laitteen siis merkin omalta nettisivulta noin 80 eurolla, mutta nyt huomasin, että se on myynnissä myös Lookfantastic.fi:ssä* ja koodilla HUHTIKUU saa 15% alennusta ostoksesta eli tilaisin mieluummin sieltä 🙂

Lue myös:

Uusi lemppari: luonnonkosmetiikan itseruskettava – Zuii Gradual Tan Body Lotion
Vinkkejä ja ohjeita itseruskettavien käyttöön
Ihana Eco by Sonya itseruskettava kasvovesi

Kauneus Iho Testit