Selviääkö iho ilman kosteusvoiteita?

Lily Editin puolella on parhaillaan käynnissä keskustelu kasvovoiteiden tarpeellisuudesta. Juttu lähti toimittaja Milla Muurimäen jutusta, jossa hän kertoi iho-ongelmien kaikkoamisesta kasvovoiteista luopumisen jälkeen. Kosmetologi Eila Hellgrenin hoidon jälkeen hän heivasi purkit (silmänympärysvoidetta lukuunottamatta) ja osti apteekista mineraalisuolaukseen tarvittavat välineet: puhdistukseen emäksisen Meinebase Orgon -mineraalisuolan ja kosteutukseen Algologie Sea Powder -merivesipulverin.

Eikä muuta. Iho-ongelmat kuivutta ja hormoninäppyjä myöten kaikkosivat ja iho alkoi kosteuttaa itseään tehokkaammin. Nyt toimittaja kertoo ihonsa olevan paremmassa kunnossa kuin koskaan. Se on heleä, kimmoisa, eikä vaadi kosteusvoiteita. Voisiko täydellisen ihon resepti todellakin olla vain kahden suolapurkin pituinen?

ihon mineraalisuolaus.jpg

Asiaa on pohdittu myös allekirjoittaneen päässä. Tarvitsisinko voiteita, jos en olisi koskaan alkanut käyttää niitä? Ajavatko monta kymmentä euroa maksavat purkit minut vain yhä pahempaan kosteutuskierteeseen? Ja tietysti se perimmäinen kysymys: auttavatko kosteutusvoiteet ihon vanhenemisen ehkäisyssä?

En ole atoopikko, eikä ihossani ole lievää aknea pahempia ongelmia. Iho ei käpristy ja hilseile heti pesun jälkeen, eikä kosteutus olekaan ainoa syy kosteusvoiteden käytölle. Minä etsin tehoaineita; vitamiineja, antioksidantteja ja korkeatasoisia öljyjä. A-vitamiinin hidastavista vaikutuksista ihon ikääntymiseen olenkin kertonut blogissa aiemmin (täällä) ja solubiologina luotan muidenkin antioksidanttien, kuten C- ja E-vitamiinin, tehoon vankasti niin ihonhoidossa kuin ravitsemuksessakin. Ne vähentävät oksidatiivisen stressin (#happitappaa) vaikutuksia kehossa ja ovat näin elintärkeitä solujen normaalille toiminnalle ja elimistön terveydelle.

a-vitamiini iho.jpg

Miksi sitten luopuisin näistä tehoaineista? En tavoittele kuolemattomuutta, eikä ikääntymisen merkit pelota. Ehkä kiinnostus ihonhoitoon tulee perimästä, sillä äitini ja hänen äitinsä ovat aina olleet valveutuneita ihonhoitajia. Ja äitini ei ihonsa puolesta todellakaan näytä kuusikymppiseltä! Joten siihen maalitauluun taidan alitajuisesti tähdätä itsekin.

Toisaalta tiedenaisen luonne vetää uusien asioiden testaamiseen. Suolan käyttöä ihonhoidon tukena olen kyllä testaillut aika-ajoin. Siskoni vannoo suolasaippuan tehoon ja nyt kun e-pillerien jälkeinen ihotilanteeni on suorastaan järkyttävä ja se koettelee sietokykyäni, olen kaivanut oman Vuottaren suolasaippuan kaapin perukoilta käyttöön. Ja varovasti voisin todeta, että se on toiminut.

Kuten alkuperäisessä jutussa mainitaan, luonnonmukaisuus on trendi ja kaiken turhan karsiminen innostaa. Emäksisillä tuotteilla tehty mineraalisuolaus voisi hyvinkin olla seuraavan ihonhoitobuumin aihe. Onhan sillä jutun mukaan lupaavia vaikutuksia: iho alkaa uudistaa ja kosteuttaa itseään tehokkaamin, talirauhasten toiminta tasapainottuu ja iho ”hengittää” paremmin.

Nyt haluaisinkin tietää, onko teistä joku tehtyn radikaalin ratkaisun ja hypännyt pois rasvauskierteestä? Miten se on onnistunut ja onko ihon kunto parantunut? Let’s talk!

Kauneus Iho Meikki

Tutorial: Supernopea smoky eye vain yhdellä tuotteella // Tutorial for a one minute smoky eye

Tähän postaukseen ajatus lähti itseasiassa IsaDoran Smoky Eye Linereista, joilla smoky eyen pitäisi onnistua kädenkäänteessä. No meikäläisen tapauksessa niin ei todellakaan käynyt, vaan väri jämähti paikalleen hetkessä ja sen häivyttäminen oli täysin mahdotonta. Tutorialiin tarvittiin siis joku toinen kynä.

Seuraavaksi testasin KICKS Kohl Eye Penciliä (saatu), jonka toisessa päässä on kajalkynä ja toisessa vaahtomuovikärki. Ja johan toimi! Tämä tutorial on siis tehty KICKSin sumumeikkikynällä, jota kyllä ehdottomasti suosittelen IsaDoran kynien sijaan.

Meikki toimii täydellisesti esimerkiksi silloin kuin pikkujouluihin pitäisi rientää suoraan töistä. Meikin voi nimittäin tehdä päivämeikin päälle! Ja kevyt ruskea smoky eye on toimiva meikki myös ihan työpäivän ajaksi.

helppo smoky eye meikki ohjeet.jpg

1. Pohjusta luomet totuttuun tapaan. Itse käytin meikkivoidetta, inan beigeä luomiväriä ja Urban Decay Eyeshadow Primer Potion -silmämeikin pohjustusainetta. Aloita meikki tekemällä paksu rajaus yläluomelle. Ote voi olla ronski, rajauksen ei tarvitse olla supersiisti.
2. Häivytä kynän toisessa päässä olevalla vaahtomuovikärjellä tekemäsi rajauksen yläosa.
3. Tee sama homma myös alaluomelle.
4. Taivuta ripset ja levitä ripsaria ylä- ja alaripsiin. Ja voilà! Meikki on valmis ja aikaa meni ehkä minsa!

// Here’s a quick tutorial for even quicker smoky eye. I used KICKS Kohl Eye Pencil in Black. 1. Prep your lids with an eyeshadow primer. I used Urban Decay Naked Skin Weightless Complete Coverage Concealer and Urban Decay Eyeshadow Primer Potion. Do a thick eyeliner on the upper lid. 2. Fade out the edges with a foam applicator. 3. Do the same thing on the lower lashline also. 4. Curl your lashes, apply mascara and you’re done!

kicks kohl eye pencil.jpg

helppo smoky eye meikki ohjeet 3.jpg

helppo smoky eye meikki ohjeet 2.jpg

FOLLOW NUDE BLOG: BLOGIT.FI + BLOGLOVIN’ + FACEBOOK

Kauneus Meikki