Tällainen postaus on ajatuksen tasolla ollut tekeillä jo varmaan vuosia, mutta olen aina ajatellut, ettei oma hiushistoriani niin kovin kummoinen ole, että siitä saisi kokonaista postausta irti. Nyt kun pohdin jotain uutta suuntaa hiusvärilleni, aloin ensin selata läpi blogini vanhempia kuvia, sitten Facebookin ja lopulta löysin itseni melkein vauva-aikojen kuva-arkistojen kätköistä. Ja samalla tajusin, että kyllähän tästä nyt saa postauksen aikaiseksi. Lopulta tajusin, että tilaa tarvitaankin kahden postauksen verran. Tässä siis hiushistoriani ensimmäinen osa, toinen osa on luvassa huomenna 🙂

Olen aina ollut blondi. Yhtä hairahdusta lukuun ottamatta. Lapsena tukkani oli superohut ja isä kertoi joskus pelänneensä, että ne päälakeni muutama hius voisi irrota pienemmästäkin nykäisystä. Varaa hiustenlähtöön ei siis ollut hiukkaakaan! 😀 Mukulana tukkani väri oli näin jälkeenpäin katseltuna aikas cool. Vitivalkoinen ja kesäisin vähän vielä vitivalkoisempi. Tuon värin kun voisi saada takaisin! Ala-asteen ekoilla luokilla otsatukkani oli aina ponnarilla. Vasen kuva on noin vuodelta 1993 (mukana myös sisko Irene) ja toinen kuva on otettu ekana koulupäivänäni vuonna 1996.

Seuraavaan kuvaan otetaankin vähän isompi aikaharppaus, koska ala-asteelta minulla ei omalla koneellani ole yhtään kuvaa. Mutta tukka-asioissa ei tapahtunut yhtään mitään yläasteikää ennen. Hiuksiani ei värjätty ja leikkauksia tehtiin silloin tällöin (kerran ihan lyhyeksi joskus neljännellä luokalla, kadun sitä edelleen). Ensimmäinen kuva on siis rippikuvani vuodelta 2004. Blondi kuin mikä

Toinen kuva on vuodelta 2005. Jos nyt en väärin muista, niin en ollut ennen noin 16 ikävuottani värjännyt hiuksiani kertaakaan. Sitten tuli tämä kaksivärimuoti ja sellainenhan oli pakko saada. Äiti kuskasi minut Nakkilaan kampaajalle, jolta pyysin ah niin kaunista duo-tukkaa. Muistan kampaajan silloin ihailleen omaa väriäni ja vähän nikotellen ottaneen värit esiin. Voih, olisinpa silloin kuunnellut ammattilaista! Tästä vuodesta alkoi ikuinen värjäysrumba. Ja tällä kaksiväritukalla mentiin varmaan 1,5 vuotta putkeen.

2006 löysin Porista mahtavan kampaamon, Dallas Pinkin. En tiedä onko sitä enää edes olemassa, mutta silloin en muualla ekan kerran jälkeen käynytkään. Kolmas kuva on otettu muistaakseni samana päivänä, kun olin käynyt kampaajalla. Hiukseni oli värjätty melkein platinaksi ja sivulle ja taakse oli lisätty tummanruskeita, melkein mustia tehosteosia. Silloin ne oli kans tosi trendy!

Neljäs kuva on alkuvuodesta 2007 ja kyseessä taitavat olla jotkut lukioporukan bileet. Ja ilme on aika peruslukemilla 😀 Näistä tehosteväreistä en luopunut taas piiitkään aikaan, vaan niilläkin porskutettiin menemään toista vuotta.

Ensimmäinen kuva on vielä vuodelta 2007. Eli sama meininki, paitsi tässä välissä joku leikkasi meikälle pitkän otsatukan. Varmaankin akneihon peitoksi.

Toisessa kuvassa olin juuri täyttänyt 18 eli oli vuoden 2007 syksy. Olin luopunut hiusten tummista osista, mutta siirtynyt sitäkin rankempaan rutiiniin. Tässä vaiheessa ystäväni nimittäin vaalensi hiukseni kerran kuussa ihan vaaleiksi. Onneksi olimme sentään niin fiksuja, että tajusimme värjätäkäsitellä aina vain sen sentin juurikasvun, eikä blondausväriä levitetty tukkaan koko pituudelta. Otsatukka ylhäällä pinneillä oli kova juttu.

Kolmantena ylppärikuvani vuodelta 2008. Tässä vaiheessa blondausrutiini oli edelleen parhaaksi todettu. Arvatkaapa muuten kuka nuo kiharani on tehnyt, siskoni silloinen poikaystävä! Muistan ylppäriaamun paniikin, kun aina ennen niin hyvin onnistuneet piipparikiharat eivät millään halunneet muodostua. Siskon poikaystävä tuli onneksi itkuisen teinin apuun ja kiharsi tukkani kuin vanha tekijä 😀

Joo ja sitten alkuvuoden 2009 neronleimaus. Tukka lyhyeksi! Siis päältä. Ja alta jotenkin polkka. Niinku siis mitä? Kasvatusprosessi alkoi heti samana kesänä. En vieläkään käsitä mistä tällainen vuoden idea oikein sai alkunsa, mutta väri oli sentään aika bueno.

Nämä kuvat ovat kaikki vuodelta 2009. Kuten mainitsin, kasvatusprosessi alkoi heti tukanleikkuun jälkeen. Ensimmäinen kuva on juhannuksesta, jonka aikoihin pidin vielä pitkää otsista, jota leikkelin itse silloin tällöin.

Tämä kuva on niin ikää kesältä 2009. Tässä vaiheessa löysin pidennysten ihanuuden. Eipäs, kun olin löytänyt sen jo aiemmin vuonna 2008, kun kokeilin teippipidennyksiä! Päänuppini ei kuitenkaan kestänyt jatkuvaa vedon tunnetta ja lisähiusten kanssa nukkumista. Siksi siis vuoden 09 kesällä käytin paljon klipsipidennyksiä, joita rakastan edelleen.

Kolmas kuva on loppukesästä 2009 kun Lady Gaga tuli ensimmäisen kerran Suomeen. Tällöin Gaga ei vielä ollut niin kovassa huudossa meillä Suomessa ja koko konserttiväki mahtui Helsingin Kulttuuritaloon 🙂 Ja sinnehän me ystävieni kanssa ryntäsimme kovalla tohinalla.

Viimeisenä vuoden 2009 syksy, jolloin olin juuri aloittanut opintoni Turun Yliopistossa luonnontieteiden laitoksessa. Tässä oli käynnissä tulokkaiden kastajaiset. Ei, en ollut löytänyt sisäistä gangsta-henkeäni, vaan joukkueemme vaatteet tulivat tuutoreiltamme. Syksyn kuva-albumi on täynnä opiskelijabileitä, joissa yleensä meikäläisen pää loistaa salamavalossa kuin mikäkin R2D2. Hopeashampoota kului litroittain ja otsatukan tila vaihteli kasvatuksesta pottaan omien kampaajataitojen voimin.

Huh, mitä meininkiä! Aika jännittävää muutenkin käydä läpi vanhoja kuvia. Tulee niin paljon hyviä (ja niitä huonoja) muistoja mieleen. Ah nuoruutta! 😉 Huomenna tutkaillaan viime vuosien tukkajuttuja.

Niin ja menenhän mä huomenna sinne kampaajallekin eli äänestys: tumma, platina vai luonnollisempi versio tummalla tyvellä?

// Here’s my not so colorful hair history from childhood to 2009. Tomorrow I’ll show you more pictures of my latest hair transformations.