Blogivuosi 2014 osa 2/2

Eilen näitte Nuden blogivuoden ensimmäisen puolikkaan ja tänään vuorossa vuoden 2014 roundup-postausten toinen ja viimeinen osa. Mikä oli sinun suosikkipostauksesi? 🙂

7heinäkuu

Heinäkuussa…

– tehtiin helppo suttunuttura Mariela Sarkimalta saadun todella käyttökelpoisen vinkin avulla! – tutustuttiin ryppyjä ehkäisevään A-vitamiiniin ja sen käyttöön kosmetiikassa. – varastettiin julkkiksen pronssinen silmämeikki ja opeteltiin sitä tutorialin avulla. – näytin teille vinkin voidemaisen poskipunan käyttöön.

Elokuussa…

– testattiin Anastasia Beverly Hillsin palettia ja tehtiin sillä kasvoille korostukset ja varjostukset. – rohkaistuin ja lupauduin siskoni häämeikkaajaksi. Mahdollisia meikkejä testailtiin moneen otteeseen ja muutaman esittelin blogissakin (täällä ja täällä). – värjäsin hiukseni taas vahingossa pinkiksi. Kriisi! – kokeilin ripsien kestotaivutusta Turun Ravensarassa. Sellainen täytyy ehdottomasti ottaa uudestaan vielä ennen kesää!

Syyskuussa…

– sain ison letti-inspiraation ja väsäsin ponnarikampaukseen ohjeet. – kerroin teille, miten hoidan käsiteltyjä ja blondeiksi värjättyjä hiuksiani. Edelleen lempparituotteeni! – rakastuin Oriflame theOne-sarjan meikkeihin, eikä se ihastus ole kadonnut vieläkään mihinkään! 🙂 – sain uuden ripset ihanaiselta Reetalta 🙂

Lokakuussa…

– näytin teille, miten toteutin oman kaasokampaukseni siskoni häihin 🙂 Ja voitinpa muuten tällä kampauksella Biozellin kilpailusta Ranskan matkan! Eli kaikki vinkit huhtikuun Pariisiin otetaan vastaan tässä samalla 😀 – tehtiin syväluotaava analyysi misellivesien toimintamekanismeista. – maalattiin kynnet graafisin kuvioin tutorialin kera. – tehtiin juhlava metallimeikki ihanalla gloMineralsin kynällä.

Marraskuussa…

– tehtiin Kim Kardashianin erikoinen silmämeikki parin kikan avulla. – opeteltiin tekemään kiva juhlakampaus hollantilaisella letillä videon avulla. – kokeilin Lumenen Blur-uutuusmeikkivoidetta ja ihastuin! – näytin teille, kuinka teen oman arkimeikkini. Eli miten taion itsestäni elävän näköisen ihmisen 😀

Joulukuussa…

– tehtiin kultainen pikkujoulumeikki, johon tosin allekirjoittanut ei ollut täysin tyytyväinen 😀 – tein päivitetyn version kulmakarvarutiineistani videolle. – kävin valkaisemassa hampaani Munkkiniemien Hammaslääkäreillä. Mukana edelleen voimassa oleva alennuskoodi! – hommasin kreppiraudan, jolla heitin vihdoin hyvästit lättätukalleni! – lisäksi tein teille muutamat meikkitutorialit uudenvuodenjuhlia varten. Löydät ne täältä ja täältä.

Vuosi 2014 oli blogini kannalta merkittävin ja bloggaamisesta tuli yhä suurempi osa elämääni. Toisaalta jouduimme hyvästelemään myös rakastetun Costume-lehden printin vuoden loppupuolella. Mutta uudet tuulet puhaltava ja juuri alkanut vuosi tuo toivottavasti tullessaan lisää uusia mielenkiintoisia haasteita. Yksi jännittävä työmatka on ainakin sovittu heti parin viikon päähän, siitä lisää tuonnempana 😉

Vuoden kruunasi tämä viesti, joka kolahti virtuaaliseen postilaatikkooni vielä vuoden viimeisenä päivänä. Siinä onniteltiin 4000 Bloglovin-seuraajan saavuttamisesta! Kiitos siis teille kaikille blogini seuraajille, ilman teitä tästä hommasta ei olisi tullut suurinta intohimoani ja rakastamaani työtä 🙂 Toivottavasti jaksatte pysyä mukana vielä pitkään <3

FOLLOW / SEURAA: BLOGLOVIN’ | FACEBOOK | BLOGILISTA |INSTAGRAM

Kulttuuri Suosittelen

Blogivuosi 2014 osa 1/2

Olen perinteisesti vuodenvaihteessa tehnyt kaksi katsauspostausta menneen vuoden tykätyimpiin juttuihin ja näin ajattelin tehdä tänäkin vuonna 🙂 Tässä siis Nuden blogivuoden ensimmäinen puolikas tiivistettynä:

Tammikuussa…

– näytin teille tehokkaan kikan glitter-kynsilakan poistoon. Itse käytän tätä joka kerta, koska en todellakaan ole maailman kärsivällisin ihminen 😉 – ihasteltiin Jessica Alban gaalameikkiä ja opeteltiin sen tekoa tutorial-postauksessa. – suihkuteltiin talvesta kulahtaneisiin hiuksiin tehokasta kiiltosuihketta. – näytin teille oman kulmakarvarutiinini, joka tosin on tässä vuoden mittaan taas vähän muuttunut (uudempi video).

Helmikuussa…

– hommasin itselleni vihdoin sen hehkutetun Benefit Hoola -aurinkopuuterin, joka on yksi suosikeistani edelleenkin. – sain teettää itselleni kynsitarrat omalla kuvalla! – opeteltiin tekemään cut crease -varjostus silmämeikkiin. – tehtiin helppo kieputuskampaus.

Maaliskuussa…

– kokeiltiin Kim Kardashian -tyylistä kasvojen varjostusta ja korostusta. – tehtiin graafinen lakkaus Costume-lehden kynsiekstraan 🙂 – pääsimme muutaman kauneusbloggaajan kanssa vierailulle Lumenen labraan. Se reissu ei unohdu ikinä! – kokeilin Mariela Sarkiman meikkivoidekomboa, joka muuten toimii!

Huhtikuussa…

– näytin teille, miten kynsifolioita käytetään. Superhelppoa ja supernäyttävää! – värjäsin tukkani pinkiksi, iik! – tehtiin helppo ja tyylikäs silmukkakampaus. – näytin teille, kuinka valkoiselle pohjalle tehty lakkaus näyttää paljon kirkkaammalta kynsissä.

Toukokuussa…

– matkittiin Rihannan Met-gaalameikkiä ja opeteltiin sen tekoa tutorial-postauksessa. – esittelin teille maaaaailman parhaat ja helposti kiinnitettävät trio-ripsitupsut. Suosittelen vakaasti edelleen! – ihastuin bareMineralsin meikkeihin. – tein meikkitutorialin klassiseen juhlameikkiin valmistujaisjuhlia varten.

6kesäkuu

Kesäkuussa…

– rakastuin IDUN-luomumeikkeihin. Arskapuuteri ja poskipuna ovat edelleen kovassa käytössä. – näytin teille, miten teen pysyvän meikkipohjan juhliin. – linkkasin tänne ihanan kuvatutorialin kauniiseen lettikampaukseen. – tehtiin helppo nutturakampaus löysän letin avulla.

Huomenna siis vuorossa blogivuoden toinen osuus. Mutta löytyykö näistä jo jokin suosikkipostauksesi? 🙂

Kulttuuri Suosittelen