Vaselinen kanssa Hanna-Maria Seppälän uimakoulussa

NUDE

Kaupallinen yhteistyö: Vaseline

Viime lauantai oli päivä, jota olin odottanut malttamattomana koko kesän. Pääsimme Vaselinen järkkäämään uimakouluun, jossa opettajanamme toimi kukaan muukaan kuin itse uinnin maailmanmestari Hanna-Maria Seppälä. But first, let me take a selfie..

Olen itse aina tykännyt uimisesta ja harrastanutkin sitä epäsäännöllisesti pikkutytöstä lähtien. Kävimme lapsena siskoni ja isäni kanssa joka perjantai Harjavallan pikkuisessa hallissa uimassa. Hypittiin, tehtiin vedenalaisia kuperkeikkoja ja haettiin hallin pohjaan heitettyjä jääkiekkoja.

Ja parastahan siinä oli se, että polskimisen jälkeen saimme valita hallin kioskista parilla markalla irtokarkkeja ;) Lapsena taisin kyllä käydä ihan jonkun oikeankin uimakoulun, mutta suurin osa uimataidoistani on peräisin isäni opeista.

Lauantaina käyttöömme oli varattu Itäkeskuksen Uimahallista kokonainen rata ja ryhmämme päätti keskittyä uimakoulun aikana rintauintiin ja krooliin. Kellään meistä ei sen kummempaa uimataustaa ollut, joten kaikki vinkit ja ohjeet olivat tervetulleita.

Aluksi opettelimme kellumaan. Saattaa kuulostaa hassulta, mutta rennosta ja tasapainoisesta kelluma-asennosta on todella hyvä lähteä liikkeelle. Sisäänhengitys pallealla ja kellumaan kädet ylhäällä, kasvot kohti pohjaa. Näin kropan saa opetettua mahdollisimman virtaviivaiseen asentoon, josta on tietysti apua veden vastuksen vähentämisessä.

Seuraavaksi tutustuimme rintauinnin tekniikoihin. Tässä kädet ja jalat tekevät liikkeen melkein vuorotellen. Pään asento muuttuu uinnin aikana, mikä oli minulle ihan uusi tieto. Liukuvaiheessa koko kroppa on veden alla ja leuka on melkein rinnassa kiinni. Käsien liikeradassa ei ole tiukkoja sääntöjä, vaan paras tekniikka on se, mikä tulee itseltä luonnostaan.

Hanna-Maria antoi myös vinkkejä vapaauintiin eli kroolaukseen. Tässä täytyi muistaa koko kropan pitäminen suorassa linjassa ja tässä kohtaa se kelluntaharjoitus tuli todella tarpeeseen. Polvia ei tule koukistaa potkun aikana juuri ollenkaan, vaan koko jalan liike lähtee lantiosta. Vartaloa tuli myös muistaa kiertää kunnolla uinnin aikana.

Hanna-Maria korjasi uintiani niin, että kädet odottavat kauhomisvuoroaan edessä, ei vartalon alapuolella. Itselleni suurimmaksi haasteeksi tässä nousi kuitenkin huonohko kuntoni, krooli kun ei ole kaikista kevyin uintitekniikka. Mutta harjoittelulla sekin toivottavasti kohenee ;)

Näin kauneusbloggaajana jäin uimatekniikoiden lisäksi pohtimaan uimareiden kauneusrutiineja. Päätinkin heittää Hanna-Marialle vielä pari kysymystä ammattilaisuimareiden ihon ja hiusten hoitoon liittyen.

Vaikuttaako kloorivesi ihosi tai hiustesi hyvinvointiin? Kyllä, kloori kuivattaa todella paljon atooppista ihoani ja hiuksiani.

Miten sitten hoidat hiuksiasi ja ihoasi? Hiuksia pesen 2-3 kertaa viikossa, mutta käytän hoitoaineita ja hiusnaamioita useamman kerran viikossa. Rasvaan ihoni kerran tai kaksi päivässä Vaseline-voiteella. Lisäksi käytän talvisin atooppiselle iholle tarkoitettuja lääkerasvoja. Pyrin myös kuorimaan ihoani kerran viikossa joko luomusokeri + hunaja -seoksella tai ruokasooda + hunaja -seoksella. Kuorinnat pitävät ihon pehmeämpänä ja ravinteekkaampana.

Mietitkö esimerkiksi televisioitavissa kisoissa ulkonäköäsi ja laittautuvatko kilpauimarit ennen isoja kisoja? Toki kokonaisuudessaan itsestään huolta pitävä nainen haluaa pitää huolen myös ulkonäöstään. Haluan näyttää hyvältä, mutta toisaalta myös luonnolliselta kisatilanteessa. Esimerkiksi kynnet lakataan tai laitetaan ja ihokarvat ajellaan ennen kisaamista.

Kerroinkin teille aiemmin Vaselinen nyt jo todella suureen suosioon nousseista spray-voiteista. Omiani olen käyttänyt innolla koko kesän, mutta valitettavasti lainasin kaakao-versiota siskolleni ja sille tiellehän se jäi, mur! Uimakoulun jälkeen pukukopissa kuuluikin aikamoinen suhina, kun koko porukkamme käytti kloorin kuivattamalle iholle Vaselinen spray-voidetta minun ja Iinan ylistäessä sitä vieressä.

Sprayn lisäksi olen käyttänyt Vaselinen uusia Intensive Care-vartalovoiteita, joista on suihkeiden tavoin saatavilla Essential Healing ja Cocoa Radiant ja näiden lisäksi myös tuoksuton Fragrance Free -versio. Tykästyin voiteiden nopeaan imeytymiseen ja siihen, etteivät nämä jätä ihoa tahmean tuntuisiksi. Kaikki versiot jättävät ihon pehmeäksi todella pitkäksi aikaa, mutta omaksi suosikikseni on noussut ihana kaakaontuoksuinen Cocoa Radiant. Käy tutustumassa Vaselinen vartalotuotteisiin täällä: Vaseline.fi.

Aivan älyttömän iso kiitos Vaselinelle ja mahtavalle Hanna-Marialle tästä upeasta kokemuksesta! Ja tietysti koko uintiporukallemme mukavasta harjoitteluseurasta :) Nyt on hyvä palata rakkaan harrastuksen pariin paremmalla tekniikalla ja entistä motivoituneempana - Vaseline-voiteet uimarepussa mukana kulkien ;) Impivaara, täältä tullaan!

Kommentit

Ellukka (Ei varmistettu)

Moi!

Onko noissa voiteissa kuinka voimakkaat tuoksut? Mulla on hieman ongelmia sietää vahvasti tuoksuvia tuotteita, mutta kiinnostaisi kokeilla tuollaista spray-voidetta. Onhan noissa tavanomaisissa voiteissa sitten se ihan hajustamaton versio.

Harvoin kommentoin blogeihin mitään, mutta nyt täytyy tähän samaan sanoa, että kiitos ihanasta blogista! Oon inspiroitunut paljon erityisesti viime aikoina ja selaillut paljon vanhojakin postauksia. Sun meikit ja kuvat on tosi kauniita ja hyvällä maulla toteutettuja. Oon löytänyt paljon toteuttamiskelpoisia meikkejä ja kampauksia ja hyviä tuotevinkkejä. Tällaiset kauneusjutut on ihanaa vastapainoa työlle ja oikein odotan aina että pääsen työpäivän jälkeen näiden juttujen pariin. Kevään ja kesän pahan sairastelun jälkeen oon taas innostunut uudestaan meikkaamisesta kun oon ollu vähän paremmassa kunnossa.

Tilasin muuten vähän aikaa sitten äitisi kaupasta koruja, ja ne on aivan ihania. Kiitos siis siitäkin vinkistä! Hyvää syksyn jatkoa! :)

Erika Naakka
NUDE

Heippa ja kiitos ihanasta kommentista :) Mukavaa että olet saanut täältä inspista ja aivan ihanaa kuulla, että olet tykännyt myös äitini koruista :)

Spray-voiteista siinä keltaisessa ns. "perusversiossa" on todella mieto tuoksu, jota itse en juurikaan muutaman tunnin jälkeen iholla enää edes huomaa. Suosittelen siis testaamaan :)

Kommentoi