”Syökö se tyttö mittään?”

meal-41130_1280.png

 

Teini-iässä elämääni hallitsi syödyn ravinnon kompensointi liikunnalla. Koin niin suurta epävarmuutta elämässäni, että keinoni selviytyä siitä ja kokea hyväksytyksi tulemista oli tehdä mitä osasin. Syödä terveellisesti ja liikkua pakonomaisesti. Nautin kun laihtumiseni huomattiin, vaikka enhän sitä silloin myöntänyt. Halusin vain laihduttaa lisää. Halusin mahtua yhä pienempiin vaatteisiin. Oli ihana tunne istua autossa ja huomata, ettei housun kauluksen päälle jäänyt vatsamakkaraa.

Liikunta ei ollut nautinto, se oli pakkotoimintaa. Oli pakko käydä aamulenkillä, polkea kesätöihin pyörällä ja käydä illalla juoksemassa. Ruoka ei ollut nautinto, se oli ravintoa. Kuvioihin astuivat ensin vältellyt vaaleat leivät, sitten levitteettömät ruisleivät ja lopulta leipää ei saanut syödä ollenkkaan. Herkkupäivä vaihtui herkun jälkeen juoksetuksi lenkiksi ja lopulta kurkkuun työnnetyiksi sormiksi. 

Kesän jälkeen luokkakaveri sanoi, että älä laihduta enää, kohta sinua ei näe. Se tuntui hyvälle. Sitten kuukautiset jäivät pois. Minä hain apua terveydenhoitajalta. Lenkkeilin, söin, oksensin. Voin psyykkisesti todella pahoin, olin todella yksin. Pääsin lyhyt terapiaan. Lenkkeilin, söin, oksensin. Tuntui, että pääni halkeaa. Pääsin psykoterapiaan. Lenkkeilin, söin, oksensin. Tuntui, että olisin voinut tappaa itseni. Söin, oksensin ja itkin. Sain lääkityksen terapian tueksi. Kävin psykoterapiassa ja hiljalleen oksentelu väheni. Elämä alkoi asettua uomiinsa. Löysin miehen, jota en koskaan ollut uskovani voivani löytää. Lopetin lääkityksen. 

Kävin Kela-tuetussa psykoterapiassa sen kolme vuotta. Psykoterapiassa ei käsitelty syömistä, ahmimista, oksentamista, liikuntaa tai pakkomielteitäni. Siellä käytiin läpi lapsuuttani ja nuoruuttani. Kokemuksiani yksinäisyydestä ja ulkopuolisuuden tunteita. Yhdessä terapeutin kanssa tein oivalluksia omasta itsestäni ja rakensin tervettä minä -kuvaa. Epävarmasta tytöstä kasvoi hieman vahvempi tyttö. Jopa niin vahva, että löydettyäni miehen huomasin olevani itsepäinen jäärä. Uskon, että ilman psykoterapiaa en olisi tutustunut itseeni ja ilman itseni tuntemista en olisi voinut löytää miestäni. Mieheni oli suurena tukena toipumisprosessissani. Alkuaikoinamme saatoin vielä silloin tällöin ahmia ja oksentaa häneltä salaa, mutta pikkuhiljaa yhä suurempia muutoksia tapahtui elämässäni. Opin nauttimaan liikunnasta siksi, että se on  mukavaa ja olen siinä aika hyvä, ilman että se on pakollista laihdutuksen vuoksi. Opin nauttimaan ruoasta, erilaisista mauista, elämyksestä kaikin aistein. Herkuttelukin tapahtui hiljalleen niin, ettei siitä tullut aina huono omatunto. Olen varma, että mieheni terve suhtautuminen liikuntaan ja ravintoon on tukenut paranemistani. Lisäksi se, että koin olevani rakastettu ja arvostettu mieheni toimesta vahvisti minua yhä enenevissä määrin. Toivoisin kaikkien voivan kokea saman.

Nyt kun viimeisestä ahmimis- ja oksentamistilanteesta on reilusti yli viisi vuotta aikaa, koen syömishäiriön olevan täysin mennyttä elämää. En ole miettinyt koko aihetta vuosiin. Asia pompsahti kuitenkin pinnalle, kun eräs sukulainen oli esittänyt miehelleni huolensa painostani. Hän oli ollut huomaavinaan, että olen laihtunut ja oli kysynyt mieheltäni ”syökö se?”. Tähän mieheni oli tokaissut totuuden mukaisesti painoni nousseen pari kiloa ja ”kyllä se syö ihan miehen annoksia”. 

Nyt haluaisin sanoa nuorille, jotka painivat sen kanssa miten päästä mukaan porukkaan, että ehkä se porukka mihin pyrit ei ole sinun. Hakeudu sellaisen tekemisen pariin, mistä nautit ja löydä sieltä arvoisesi ihmiset. Älä yritä muuttaa ulkonäköäsi, jotta tulisit hyväksytyksi sillä sinä olet arvokas juuri sellaisena kuin olet. Jos sinua ei oteta porukkaan sinuna, se on porukan tyhmyyttä. Toinen asia minkä haluaisin sanoa oman identiteetin kanssa jumppaavalle on: Kerro mietteesi luotettavalle aikuiselle. Esimerkiksi omalle vanhemmalle, terveydenhoitajalle tai opettajalle. Ammattiaikuisilla on vaitiolovelvollisuus ja asiat, mitä kerrot jäävät varmasti neljän seinän sisälle.  

Puhuminen ja avoimuus helpottaa <3

 

– maennika – 

Kuva: Pixabay

Suhteet Ruoka ja juoma Ystävät ja perhe Liikunta

Opiskelijan kukkaro

hand-3175107_1920.jpg

Opiskeluaikoina sitä tuli opittua elämään aika pienesti kuluttaen. Vaikka rahaa oli hieman säästössä, tuli sitä käytettyä todella harkiten. Toisinaan ostokset jäivät kassalle, koska käyttötililtä olikin viimeiset sentit palaneet oletettua aiemmin. Kotona verkkopankissa säästötililtä taas rahaa käyttötilille jokusen kympin siirrettyäni pystyin ostamaan ne tarpeelliset ruokaostokseni. Silloin tällöin pysähdyin miettimään, että mitäs jos minulla ei olisikaan rahaa mitä tilien välillä siirrellä? Silloin olisin oikeasti joko odottanut opintorahaa tai pyytänyt rahaa vanhemmilta. Tai nostanut opintolainaa.

Kymmenen vuotta sitten – ennen omavaraista opiskelijan elämää tein töitä. Hanttihommia. Sain silloin rahaa säästöön jokusen tuhannen, koska asuin vanhemmillani ja asumiskuluja ei tällöin ollut. Kun syksyllä 2008 sitten muutin omilleni, minulla oli tilillä muutakin kuin opintoraha. Sain matkustaa vanhemmilleni aina kun halusin, koska minulla oli rahaa junalippuun. Sain syödä monipuolista kotiruokaa. Sain tehdä pieniä hankintoja opiskelija-asuntooni. Aika pian kuitenkin aloin pelätä, että kukkaroni pohja näkyy ja hakeuduin opiskelujen ohessa töihin. Ilta- ja viikonlopputyöt olivat minulle tienestin lisäksi kuin harrastus. Uudessa kaupungissa, kaukana kotoa asuessani, työpaikka oli hyvä keino verkostoitua paikallisiin ihmisiin. Sain töistä rahan lisäksi kokemuksen siitä, että kuulun johonkin yhteisöön. 

Koska kymmenen vuoden aikana olen opiskellut kaksi eri korkeakoulututkintoa, olen elänyt opiskelijan budjetilla aika kauan. Ensimmäisen tutkinnon ajan olin sinkku ja vastasin asumiskuluista yksin. Asuin niin solussa, kaverin kanssa kaksiossa kuin yksin yksiössä. Toista tutkintoa tahkotessani jaoin elämisen kulut mieheni kanssa. Koska mieheni oli työelämässä, pystyin siinä vaiheessa hieman hölläämään työstä ja keskittymään opintoihin. Periaatteeni on kuitenkin ollut elättää itse itseni, joten loma-aikoina tein kovasti töitä, opiskelemani alan sijaisuuksia. 

Edellä kuvaamani vaiheet ovat  muovanneet minusta tyypin, joka ostaa vain tarpeeseen. Ostan vain sitä, mitä tarvitsen ja vain sen verran kuin tarvitsen. Tällöin tililleni jää joskus joku ylimääräinenkin kymppi vielä sen rahastoihin säästämisen lisäksi. En ole pihi alkuunkaan, mutta en myöskään rahan käytön suhteen höveli. Rahastossa kasvaa potti seuraavaa matkaa varten kuin itsekseen. Jos käyttötili näyttää kuun lopussa nollaa, mieli piristyy kun kurkistan rahastoja tai säästöjä. Mielestäni mattia taskun pohjalle ei ehdi muodostua kun tulot hajauttaa.

Talouden hallinnan TOP10 (opiskelijoille ja miksei meille muillekin)

  1. Kirjoita ostoslista. Ja pitäydy siinä. Osta vain mitä tarvitset. 
  2. Köyhällä ei ole varaa halpaan. Eli osta vain laadukkaita tuotteita, jolloin voit käyttää niitä lähes lopun ikäsi.
  3. Älä hengaile keskustassa, kauppakeskuksissa tai verkkokaupoissa. Mene näihin paikkoihin vain silloin kun on todellinen tarve.
  4. Vältä ruokahävikki. Suunnittele etukäteen mitä ruokaa laitat, osta vain tarpeeseen. Käytä pakastinta, jos parasta ennen päiväykset lähestyvät.
  5. Säästä rahastoihin jatkuvan säästön sopimuksella. Esimerkiksi niin, että aina opintotukipäivänä tililtä lähtee 25 e säästöön.
  6. Käytä baarissa käteistä. Älä ota baariin mukaan pankkikorttia.
  7. Ole oman elämäsi ”piilovarakas”. Käytä käyttö- ja säästötilejä, siirrä rahaa niiden välillä tarpeen mukaan.
  8. Asu solussa tai kimppakämpässä. Asumiskulut jaettuina ovat huomattavasti pienemmät kuin yksin asuessa.
  9. Ole valmis tekemään työtä matalapalkka-alalla saadaksesi lisätuloja. Huomioi tulorajat.
  10. Myy sinulle turhat tavarat, joilla ei ole tunne arvoa. Käytä esimerkiksi tori.fi:tä ja facebook-kirppareita.

Oletko käyttänyt näitä keinoja taloutesi hallinnassa tai saadaksesi kukkarolle lisää painoa?

-maennika-

Kuva: Pixabay

Työ ja raha Opiskelu Raha Työ