Onko naimisiin menossa mitään järkeä?
”Ei se naimisiin meno muuttanut meillä mitään, kun ollaan kuitenkin oltu niin kauan yhdessä. Siis kuitenkin kymmenen vuotta, niin onhan se pitkä aika…”
”No eihän siinä muuttunut mikään muu kuin sukunimi!”
”Olihan se hienoo pitää kunnon juhlat. Tuskin toisia semmoisia juhlia pidetään.”
”Ne oli kyllä hyvät juhlat, tuli nähtyä kaikki kerralla!”
”Naimisin menon jälkeen ollaan tapeltu vaan enemmän.”
Niin että mitä. Jos hiljattain avioituneet parit vastaavat kysymykseeni miltä avioelämä tuntuu näin, niin kannattaako minun itseni astua avioon? Ja jos toinen otanta havaintojani täyttyy hieman pidempään avioelää eläneistä pareista, jotka hakevat avioeroa ja pompottelevat lapsia vuoroin toisillaan… Niin eihän se avioliitto näissä valoissa lupaavalle näytä. Mennä nyt naimisiin vain pitääkseen juhlat ja tapellakseen sen jälkeen enemmän! Vaihtaakseen vain sukunimi. Ja jos 50% avioliitoista kuitenkin päättyy eroon niin ah ja pah!
Ehkäpä omat ajatukseni aviosta ovat hieman erinevät. Vaikkakin olemme mieheni kanssa olleet yhdessä lähes kymmenen vuotta, tulee avioliitto meille olemaan muutakin kuin yhteinen sukunimi ja isot juhlat. Se on instituutio, johon valmistautuessamme olemme haastaneet itsemme pohtimaan kuinka perheemme oikeasti parhaiten pyörii. Avioliitossa olemme vastuussa toistemme elättämisestä ja olemme virallisesti perhe. Yhteinen sukunimi on meille konkreettinen näyttö ja muistutus siitä, että olemme yksi yksikkö. Koska elätämme toisemme, huolehdimme myös siitä, että puntit varmasti menevät liitosamme tasan.
Kirkollinen vihkiminen ja avioliittoon siunaaminen ovat meille tärkeät seikat kaiken juridisuuden keskellä. Minulle on tärkeää, että avioliittomme siunaa meille tuttu henkilö, joka tietää ja tuntee meidät sekä yhteiset kuviomme. Koska olen vakaa kristitty, minusta olisi hassua, että tehtävän hoitaisi joku joka tekee pappismiehen hommia vain työkseen rahan takia. Se suurin juttu itselle koko avioliitossa onkin se itse avioliitto: vihkiminen ja siunaaminen. Toivon, että tuleva tilaisuus kaikessa herkkyydessään ja hauraudessaan on sellainen, että myös paikalla oleva vierasjoukko ymmärtää, että emme sano ”tahdon” juhlien, sukunimen tai yhteisen talouden vuoksi. Sanomme sen, koska tarkoitamme sitä. Aiomme tahtoa, päätämme tahtoa ja teemme töitä sen eteen, että tahdomme. Sekä myötä, että vastamäessä.
Minusta avioliitossa ja naimisiin menossa on paljonkin järkeä. Onko sinusta?
– maennika –
(Kuvat: Pixabay)
