Raskaana ollessa ei saisi sanoa ääneen, että…

…Entä jos:

  • Syntyvä lapsi onkin vammainen tai hänellä on jokin rakenne poikkeavuus? 
  • En suin päin rakastu vauvaani hänet nähdessäni?
  • Vauva on ruma?
  • Kukaan ei sano, että vauva on kaunis?
  • Hermostun mieheeni synnytyksessä? 
  • Synnytän kuolleen lapsen?
  • Sairastun synnytyksen jälkeiseen masennukseen? 
  • En jaksakaan uutta arkea vauvan kanssa?
  • Äidin vaistot eivät herää? 
  • Mieheni ei halua koskea minun muuttuneeseen ruumiiseeni enää ikinä?
  • Imetys ei onnistu? 
  • Olen tehnyt raskausaikana jotakin vauvan kannalta peruuttamatonta tietämättäni? 

Muutama viikko sitten mietin näitä aivan tosissani. Sitten rohkenin puhua ääneen. Mies sanoi, että ei tuollaisia saa miettiä – käyvät vielä toteen. Itkin, räkä poskella, miehen olkaa vasten. Sanoin, että miksen saisi miettiä näitä kun ne vaan tulee mieleeni? Sitten sovittiin, että puhutaan sitten. Ja kun ne kerran sain ääneen miettiä, helpotti. Nyt ne on käsitelty, eivätkä enää mieltä paina.

Liikaa ei kannata spekuloida, mutta kaikki tunteet ja ajatukset on hyvä kohdata rohkeasti. Tämä on minun tyyli.

Sovittiin muuten miehen kanssa, että tuli mitä tuli, niin me selvitään kyllä.

-maennika-

Kuva: Pixabay

hyvinvointi parisuhde vanhemmuus raskaus-ja-synnytys
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *