Vieläkö on joulustressaajia?

Lehdet pullistelevat otsikoita, kuinka tunnistaa ja välttää joulustressi. Samat lehdet ovat neuvoneet meitä suomalaisia jo niin monena aiempanakin jouluna, että ihmettelen vieläkö on olemassa joku noviisi, joka ei tiedä kuinka viettää joulu stressaamatta? 

Ehkäpä oma stressaamattomuuteni johtuu siitä, että perhepiirissäni ”pelisäännöt” sovitaan etukäteen. Perheeni tapoihin kuuluu, että jo hyvissä ajoin marraskuussa käymme läpi sen missä kukin viettää joulunsa. Kuka on joulun pyhinä töissä, kenellä on työvuorotoiveissa vapaata, missä sisarukseni ovat jouluaattona ja missä kukin aikoo yöpyä. Lapsuuteni kotiin on muotoutunut tavaksi, että sinne jouluksi tullessaan jokainen perhekunta tuo jotakin joulupöytään mukanaan. Joskus olen vienyt omassa kodissa valmistamani joulupullat ja taatelikakun. Viime jouluna valmistin maksalaatikon. Siskoni valmistaa usein porkkanalaatikot. Isäni bravuuri on paistaa ihanan murea joulukinkku. Siskoni mies ja oma mieheni huolehtivat usein siitä, että joulupöydässä on kalaa ja kinkun kylkeen saatavilla sinappia. Veljeni vaimo valmistaa juhlaan usein jonkun taivaallisen, suussa sulavan, jälkiruuan. Paikan päällä pilkomme yhdessä, ennen joulurauhan julistusta, rosolliin kasvikset, valmistamme vihersalaatin ja paistamme joulutortut. Saunan lämmittää talon miesväki, lapset auttavat jätkän kynttilöiden sytyttämisessä ja ulkotulien virittämisessä. Asiat menevät omalla painollaan, mutta näin ei olisi jos emme puhuisi asioita auki. Aattoaamuna keittiössä usein kuuluu niin lasten kuin aikuisten suusta ”mitä minä voisin tehdä?” ja se kertoo siitä, ettei kaikki kaadu talon emännän eli äitini hartioille. 

En ole varmaan viimeiseen 13 vuoteen hankkinut lahjoja jouluisin kuin pari kolme. Perhepiirissäni vallitsee käsitys siitä, että joululahjat eivät ole joulun tarkoitus eivätkä ne siksi saa stressata. Lapsuudessani lahjahysteria oli no, lahjahysteriaa ja ihanaa paperin rapinaa. Noin 15 vuotta sitten arvoimme, kuka ostaa kenellekin lahjan. Sen jälkeen sovimme, että hankkisimme halutessamme lahjat vain sisaruksieni lapsille. Viimeisimpänä olemme päättäneet, että voit hankkia lahjan, jos sinulla on selvä visio siitä, mikä toista ilahduttaa ja mitä hän tarvitsee. Ihanan vapauttavaa kun koko lahja-asia on niin neutraali, ettei siitä ole enää tarvetta vääntää rautalankamallia. Ja mikä mahtavinta, niin jo monen monta vuotta olen vain nauttinut joulun ajasta ilman tunnetta siitä, että pitäisi hankkia lahjat. Koska pidän kaupungin kivijalkaliikkeiden joulutunnelmasta, tavaratalojen jouluikkunoista ja muista jouluisista somisteista, vaeltelen joulun aikaan kaupoissa ja pohdin paria eri lahjaa. Hankin joka joulu lahjan puolisolleni ja omille vanhemmilleni. Koska onhan se stressitön lahjan pohdinta, kauniin paketin paketointi, antamisen ilo ja toisen ilahduttaminen jotakin niin supermahtavaa <3 

Vuosien saatossa lapsuuteni perheessä puhuminen ja avoimuus yhteisten asioiden suhteen ovat muovautuneet osaksi kulttuuriamme. Kun monta eri perhettä omista kodeistaan kokoontuu pariksi päiväksi saman katon alle, vähentää läpinäkyvyyden periaate kiristystä kaikkien ohimoilta. Kuka sitä nyt muka haluaisi jouluun valmistautua tieten tahtoen stressaten? Paljon ihanampaa nauttia kevyestä kuplivasta tunteesta vatsan pohjassa: kohta saamme kokoontua pitkästä aikaa yhteen, koristella kuusen, taitella servettejä, muistella aiempia jouluja, nousta pihasaunan lauteille vastomaan, valvoa yötä myöten pelaten lautapelejä ja miettiä mistä löydämme kaikille meille pöydän ympärille tarpeeksi tuoleja. 

Joulu. Sen viettoon kokoonnumme perheeni kanssa tasan kuukauden kuluttua. Hymy nousee väkisinkin huulilleni. Taidankin soittaa saman tien äidille, että jos minä tänäkin vuonna tekisin ne maksalaatikot.

– maennika –

(Kuva: Pixabay)