Päätös, joka ei tule pitämään!

The Churchill Arms, Kensington

Ostitko lennot Lontooseen? No en ostanut tällä kertaa! Ostin Portugaliin ja Italiaan.

Päätin äskettäin pitää taukoa brittimatkailusta (ha-ha-ha) ja reissata välillä muualla Euroopassa. Syy ei kuitenkaan liity tulevaan brexitiin, vaikka mielenkiinnolla sitä seuraankin. En usko sen suuremmin vaikuttavan tavan turisteihin, vaikka ”no deal” syntyisikin. On vaan aika piipahtaa taas muuallakin. Uskonko päätöksen pitävän? No en todellakaan!!

Piccadilly Circus

Tänä vuonna on kuitenkin pari matkaa Lontooseen jo tehty. Huhtikuussa ihanat viisi päivää ja kesäkuussa vietettiin upea päivä Kew Gardensissa ja Richmondissa.

Regent’s Park

Kesäkuun reissun hotellivalinta ei ihan osunut nappiin tällä kertaa. Tarvitsimme huoneen ja aamiaisen vain yhdelle yölle, koska jatkoimme heti seuraavana aamuna pohjoiseen. Sijainti olikin loistava aivan lähellä King’s Crossin asemaa, josta junamme aamulla lähti kohti Yorkia. Siihen ne kehut sitten jääkin. Sisäänkirjautuessa ei pyydetty täyttämään minkäänlaista hotellikorttia, annettiin vain avain. Vastaanoton poika ei vaivautunut edes katsomaan meitä. Henkilökunnan englannin kielen taito taisi olla myös hieman puutteellista. Huone oli tietenkin pieni ja katossa roikkui pelkkä lamppu ilman varjostinta. Siistiä kyllä oli ja suihkukin toimi eli nukkumisen suhteen kaikki ok.

Suurin pettymys oli kuitenkin aamiainen!! Kahvi oli niin kamalaa, että jäi juomatta kokonaan ja valmiiksi paahdetut paahtoleivät olisivat niin sitkeitä, että en eläissäni ole vastaavaan törmännyt. Pekoni ja munat eivät kehuja saaneet nekään. Syömättä jäi.  Jouduttiin siis kuitenkin menemään aamiaiselle asemalle. Loppumatkan hotellit aamiaisineen olivatkin sitten varsin luksusta. Harvoin on sattunut pettymyksiä Lontoon hotelleissa, joten olipas vapauttavaa välillä purppastakin!

St James’s Park

Huhtikuun matkalla majoituimme IBIS Styles Kensingtoniin,jossa hinta-laatusuhde oli mielestäni hyvä.

Hotel Ibis Styles Kensington
Hotellimme sijaitsi Hogarth Roadilla Earl’s Courtin metroaseman lähellä.

Ystäväni oli kaupungissa ensimmäistä kertaa, joten kierreltiin ihan perusjuttuja. Ei Lontoosta sen enempää tällä kertaa. Jään mielenkiinnolla odottamaan, kauanko tämä päätös pitää.

Kuvia huhtikuun reissulta

Ihana Yoda Madame Tussaudsin vahakabinetissa.
Portobello Road, Notting Hill
Joku tarkkailee Camden Townissa
Neal’s Yard
Tuolla ylhäällä on Skygarden. Ilmainen, mutta vierailuaika varattava.
Näkymiä Skygardenista
Skygarden
Skygarden
Näkymiä Skygardenista
Wallace Collection (ilmainen)
Victoria and Albert Museum
South Kensington
Knightbridge
South Kensington

Kuvia kesäkuun Lontoon päivältä

Kew Gardens
Kew Gardens
Kew Gardens
Kew Gardens
Kew Gardens
Kew Gardens
Kew Gardens
Kew Gardens
Richmond
Richmond
Richmond
Richmond
Richmond
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *