SUOMI 100 – SAVONLINNA 24 TUNNISSA

S A V O N L I N N A

Kesäloma alkoi ja pakkasin autoon oman äitini ja iloista lomamieltä. Toiveena oli myös kesäinen lomasää ja sehän tuli. Määränpäänä Savonlinna ja Punkaharju. Savonlinna on sopivan kokoinen kaupunki yhden yön pysähdykselle ja matkakaan ei ole pitkä omasta kotikaupungista. Mitä ehtiikään tehdä ja nähdä 24 tunnissa…Testasimme matkalla muutaman Tripadvisorin kärkisijoille listaaman kohteen.

IMG_2468.JPG

Savonlinnan kaupunki on rakennettu saarille, joten kauniista Järvi-Suomesta pääsee nauttimaan keskellä kaupunkiakin. Paras tapa kaupunkiin tutustumiselle onkin risteilyt, jotka lähtevät matkustajasatamasta kymmeniä kertoja päivässä.

Maailmankuulut Savonlinnan Oopperajuhlat pidetään tänä vuonna 6.7 -6.8 välisenä aikana ja silloin kaupunki kuhisee turisteja ympäri maailmaa. 

IMG_2500.JPG

IMG_2479.JPG

IMG_2496.JPG

OLAVINLINNA

IMG_2649.JPG

Must see nähtävyys on tietenkin Olavinlinna, joka on rakennettu 1400-luvulla vedenympäröimälle Kyrönsaaren kalliosaarelle. Linnan perustaja oli tanskalaissyntyinen ritari Erik Akselinpoika Tott. Hän päätti rakentaa linnoituksen strategisesti tärkeän Savon alueen turvaksi. Linnan tehtävänä oli torjua idästä tulevat venäläisten hyökkäykset ja täten varmistaa Savon seudun herruuden säilyminen Ruotsin kruunulla. Olavinlinnan historia on sekoitus keskiajan miekan kalsketta, tykin jylinää ja arkisia askareita linnan jykevien muurien suojissa. Linna on avoinna ympäri vuoden ja sinne tehdään opastettuja kierroksia. Linnan pihalle voi mennä tutustumaan ilman pääsymaksua. (Tripadvisor sija 1.)

OLAVINLINNAN MUSTA PÄSSI

IMG_2526.JPG

Olavinlinnassa kasvatettiin ennen mustaa pässiä Pyhän Olavin päivän juhla-ateriaksi. Pässillä kerrotaan olleen oma osansa linnan sotahistoriassa. Venäläiset piirittivät linnan 1656. Samaan aikaan alkoi tuulla, salamoida ja ukkostaa ja valleille varattu terva leimahti palamaan korkein liekein. Tarinan mukaan linnan pässi oli kiivennyt pohjoispatterille etsimään suuhunpantavaa. Se pelästyi jyrinää ja nousi pystyyn kahdelle jalalle huitoen tyhjää ilmaa etujaloillaan.

Vastarannalla venäläisten leirissä näky karmaisi. Sinapinkeltaista taivasta vasten tanssi mustalla muurilla olento, jolla oli valtavat sarvet ja kaviot. Sen suusta näytti sinkoutuvan liekkejä. Ukkonen jyrisi ja salamat leiskuivat. Venäläiset lähtivät kauhuissaan karkuun. Heitä ahtautui veneisiin niin paljon, että veneet kaatuivat ja uimataidottomat miehet hukkuivat. Pässi oli pelastanut linnan! Pässin muisto elää yhä sanonnassa ” elää kuin linnan pässi”. 

Olavinlinnan välittömässä läheisyydessä ns. Tallisaaressa, sijaitsse ”Olavinlinnan mustan oinaan” pässipatsas. Sen on tehnyt kuvanveistäjä Anton Ravander-Rauas 1964. (lähde:visitsavonlinna)

RIIHISAARI

Lähellä Olavinlinnaa sijaitsevassa Riihisaaressa voi tutustua maakuntamuseoon. Museo keskittyy Etelä-Savon kulttuurihistoriaan ja Saimaan purjehdushistoriaan. Laiturissa on nähtävänä mm tervahöyry Mikko ja muita laivoja.

IMG_2513.JPG

IMG_2514.JPG

IMG_2516.JPG

WANHA KAUPUNKI

Linnakatu oli Wanhan Savonlinnan keskusta. 1900-luvun alussa Linnakatua pidettiin niin hienona katukivetyksineen ja ulkovaloineen, että se sai lisänimen Pariisinkatu. Nykyään Linnakatu on erittäin viihtyisä alue, jossa voi aistia historian havinaa. Kadun puutaloissa on viihtyisiä ravintoloita, käsityöläismyymälöitä ja kiva kahvila. Tästä alueesta tuli oma suosikki.

IMG_2541.JPG

IMG_2545.JPG

IMG_2542.JPG

IMG_2558.JPG

IMG_2561.JPG

IMG_2521.JPG

IMG_2501.JPG

IMG_2502.JPG

TORI & MUIKUT

Vilkas tori ja sen mahtavat muikut kuuluu myös ”must” listalle. Valitsimme muikkupaikaksi Kalastajan Kojun, joka sijaitsee aivan veden äärellä. Hinta-laatusuhde on mainio. Todella hyvää!! (Tripadvisor sija 2.)

IMG_2458.JPG

RAVINTOLA MAJAKKA

Illastimme Majakassa lukuisten kehujen perusteella. Ruoka oli hyvää ja palvelu erityisen hyvää! Terassi on viihtyisä samoin sisätilat.

(Tripadvisor sija 1.)

IMG_2577.JPG

IMG_2571.JPG

KAHVILA SAIMA

Tunnelmallinen kahvila vanhassa puutalossa. Hyvä valikoima suolaista ja makeaa. Pihaterassi oli oikein viihtyisä ja siellä vierähtikin aikaa. Suosikki!

(Tripadvisor sija 4.)

IMG_2544.JPG

IMG_2552.JPG

SHOPPING

Savonlinna ei ehkä ole shoppailijan ykkösvalinta, sillä vaatekauppoja ei kovin runsaasti ole. Löytyy kuitenkin Sokos, perus ketjuliikkeitä ja hyväksi todettu Muotitalo Puki sekä muutama kalliimpi putiikki. Omaksi suosikiksi nousi kuitenkin kivijalkamyymälä Saimantalon kauppa Wanhassa kaupungissa. Tuoksu oli huumaava ja tein kivoja löytöjä.

Nekkuja Saimantalon kaupassaIMG_2553.JPG

IMG_2555.JPG

HOTELLI SEURAHUONE

Iloinen yllätys oli Hotelli Seurahuoneen juuri remontoitu teemahuone nro 401. Näkymä oli rantaan ja sijainti loistava aivan torin vieressä. Huoneessa oli tilaa ja ranskalainen parveke.

Henklökunta ansaitsee erityismaininnan iloisuudestaan. Tunsi todella itsensä tervetulleeksi. (Tripadvisor sija 1.)

Aamiainen tarjoillaan Ravintola Perlina di Castellossa, joka sijaitsee aivan hotellin vieressä.

Hyvä kattaus kylmiä ja lämpimiä ruokia sekä tietenkin savumuikkuja.

Huone 401IMG_2449.JPG

Näkymä huoneestaIMG_2450.JPG

IMG_2452.JPG

Perlina di CastelloIMG_2566.JPG

IMG_2587.JPG

Seurahuoneen yleisiä tilojaIMG_2569.JPG

Paljon ehdimme nähdä 24 tunnissa, mutta katseltavaa jäi vielä seuraavalle vierailullekin. Nähdään taas Savonlinna!

IMG_2562.JPG

(lähteet: visitsavonlinna, museovirasto)

Kulttuuri Ruoka ja juoma Matkat Suosittelen

Millainen matkailija viihtyy nummeilla ja metropoleissa?

Puhuimme taannoin tuttavani kanssa siitä miten erilaisia matkailijoita me olemme. Kaupunkimatkailijoita, rannoilla viihtyviä, automatkailijoita, reppureissaajia ja monille riittää ihan kotimaan kohteet. Meitä on moneksi ja onneksi jokaiselle on tarjolla juuri omannäköistä matkaa sekä lähelle että kauas.

IMG_2397.JPG

Nuorena ja nenänsä polttaneena IstanbulissaIMG_2387.JPG

Itseni lasken ”omatoiminen jumittaja” ryhmään, sillä mieluisen kohteen löydettyäni on siitä otettava kaikki irti. Lontoo on hyvä esimerkki. Matkoja sinne on tullut n. 16 kertaa eikä vieläkään ole saanut tarpeeksi. Aikoinaan Kreikka oli vastaava ja siitäkin piti saada irti ”kaikki” sekä saarilta että mantereelta. Kreeta tuli koluttua joka kolkasta, Thassos ja muita saaria sekä Ateenaa, Thessalonikia ja mantereen pienempiä kaupunkeja ja kyliä. Vietin myös ikimuistoisen pääsiäisen pienessä kreikkalaisessa kylässä lähellä Makedonian rajaa. Irlanti on jo aloittanut oman ”jumituksensa”. No eipä tuo mitään haittaa, kun en ole maabongari ja käytyjä maita on vasta n. 20. Mikäli en olisi ”jumittaja” olisi käytyjä maita kenties 60.

Alexandroupoli, Kreikka joskus -80 luvullaIMG_2384.JPG

Iän karttuessa myös matkat ja mielenkiinnon kohteet muuttuvat. Lapsena vanhempien mukana autolla pitkin Lappia ja Pohjoismaita teltta mukana. Teininä interraililla nukkuen junissa ja halvoissa hostelleissa. Sitten alkoi aurinko ja rantalomat viehättää….iski se kuuluisa Kreikan lumo. Valmismatkoja ja omatoimimatkoja. Espanjakin oli kuvioissa perhemajoituksen muodossa. Lopulta auringossa makoilu alkoi tympiä ja suurkaupungit ja niiden runsas kulttuuritarjonta alkoi kiinnostamaan. Koluan museot, katedraalit ja muut nähtävyydet ja pyrin myös etsimään hieman erilaisia käyntikohteita, joita ei opaskirjoissa mainita sekä mielenkiintoisia ja erilaisia kahviloita ja ruokapaikkoja. Unescon maailmanperintökohteita olen listaillut ja äskettäisellä Yorkshiren matkalla tuli taas yksi lisää. Pienet vaellukset ovat alkaneet kiinnostaa ja siihen aion tulevaisuudessa panostaa myös.

Tänä päivänä matkaan ensisijaisesti omatoimisesti yksin tai jonkun ystävän kanssa. Lennot ja majoitus netistä. Maailman metropolit kiinnostaa ja silmä tykkää öisestä suurkaupungin valomerestä ja äänistä. Vastaavasti myös brittein saarten nummet lampaineen ja viehättävine kylineen ovat kovasti mieleen. Keskiaika ja vanhat linnat ja karun kauniit maisemat vaikkapa Skotlannin ylämailla saavat lumoihinsa.

Valmismatkoja suosin, jos ne ovat kiertomatkoja mielenkiintoisiin kohteisiin ja olen lähdössä yksin matkaan. Olen tehnyt vain kolme järjestettyä kiertomatkaa ja niistä on jäänyt vain positiivisia kokemuksia.

Autonrattiin en kovin innokas ole lomalla tarttumaan, vaikkakin yhden automatkan olen jo suunnitellut hamaan tulevaisuuteen. Vasemmanpuoleinen liikenne on ehdoton EI! Kokemusta on ja tuli todettua ettei se ole minua varten. Kotimaan kohteisiin tulee kuitenkin käytettyä usein omaa autoa.

Majoitun mielelläni hotelliin ja arvostan palvelua ja sijaintia ja tietenkin siisteyttä. Tälläkään ei nuorempana ollut juuri merkitystä, mutta nyt on. Tripadvisorin arvostelut luen aina ennen hotellin valintaa ja ainakin toistaiseksi ovat pitäneet hyvin paikkaansa. Myös matkablogeista haen vinkkejä hyväksi todetuista hotelleista.

Olen varannut majoituksia suoraan hotellilta, booking.comista, ebookersilta ja hotels.comista. Jälkimmäistä olen suosinut viime vuosina heidän ”bonusyö” ohjelman vuoksi.

Viime vuonna olin lähes Finnair uskollinen yhtä SAS:n lentoa lukuunottamatta ja niinpä pisteitä onkin kertynyt palkintolennon verran. Kanta-asiakas kortteja löytyy Norwegianille, SAS:lle ja Finnairille. 

Aina on myös suunniteltuja matkoja ”piironginlaatikossa”, jotka odottavat vain oikeaa ajankohtaa. Tänä vuonna yritän käydä myös kotimaan kohteissa onhan nyt SUOMI 100 juhlavuosi. Prahaan olen myös ollut menossa ties montako kymmentä vuotta enkä vieläkään ole sinne päässyt. Tänä vuonna sekin korjaantuu ja nuoruuden haaveeni Grand Canyon. Kovin eksoottiset kohteet eivät ole vielä innostaneet, kun tunnettuja ja helposti saavutettavia on käymättä pilvin pimein.

Näissä kuvissa muutamia erityisen mieleenjääneen vaikutuksen tehneitä kohteita vuosien varrelta (kuvat Pixabay)

Korfu , Kreikka (täällä syttyi Kreikka rakkaus -85)IMG_2372.JPG

Korfu, KreikkaIMG_2373.JPG

Meteora, KreikkaIMG_2370.JPG

IrlantiIMG_2374.JPG

Linnat ympäri brittein saariaIMG_2376.JPG

HongkongIMG_2378.JPG

New YorkIMG_2379.JPG

New YorkIMG_2380.JPG

Tulossa syksyllä Grand Canyon, Arizona, USA (tehnyt vaikutuksen jo etukäteen)IMG_2381.JPG

San Fransisco, California, USA (tämäkin jo tehnyt vaikutuksen, vaikken ole vielä sinne päässytkään)IMG_2382.JPG

2018 JapaniIMG_2383.JPG

” You may say I’m a dreamer but I’m not a only one” -John Lennon-

Kulttuuri Matkat