IRLANNIN HALTIJAT

image.jpeg

Irkkumatkaa odotellessa muutama sana haltijoista. Vihreyden, lampaiden ja Guinnesin lisäksi löytyy Irlannista myös HALTIJOITA! Niitä elää joka puolella Irlantia.

Tunnetuin haltijoista lienee Lebrechaun (leprekaani) tontun tapainen taruolento irlantilaisessa mytologiassa. He esiintyvät yleensä vanhan miehen hahmossa ja pukeutuvat vihreään ja punaiseen. Ne tekevät kenkiä ja kätkevät kolikoita sateenkaaren päässä oleviin arkkuihin. Jos ihminen onnistuu saamaan leprekaanin kiinni, on heillä tapana ostaa itsensä vapaiksi toteuttamalla ihmisen kolme toivomusta. 

En ole vielä onnistunut nappaamaan tätä lapsen kokoista vihreänuttua, mutta ehkäpä vielä jonain päivänä…

image.jpeg

Pyhän Patrikin päivänä (17.3) on tapana pukeutua vihreään ja silloin onkin liikkeellä tuhansittain vähän ”isompia” leprekaaneja. Saattaisi olla otollista aikaa napata vihreänuttu☺

   ”Come away, O human child: To the waters and the wild with a fairy, hand in hand, For the world’s more full of weeping than you can understand” -William Butler Yeats-

Tähän postaukseen ei ole omia kuvia sattuneesta syystä, joten joudun käyttämään jonkun onnekkaan saamia kuvia:) Haltijat eivät ole mielellään kuvattavana ja pelkäävät salamaa, saattavat jopa suuttua nähdessään kameran.

Irlannin metsissä näkee myös haltijoiden pieniä ovisimage.jpeg

Otollista maastoa haltijoiden näkemiseenimage.jpeg

Myös kyltit antavat vihjeitä haltijoiden bongaamiseenimage.jpeg

Jokaisella kylällä on omat haltijakumpunsa ja on tapana viedä öisin maitoa kummulle, että haltijat pysyisivät hyväntuulisina. Täytyy kuitenkin olla varovainen, että ei vahingossa astu NÄLKÄISEN RUOHON päälle, sillä silloin lankeaa kirous ja sinulla on ikuinen , kyltymätön nälkä. Lienenkö joskus astunut…

image.jpeg

Nälkäinen ruohoimage.jpeg

Jos uskot haltijoihin et kastu vaikka sataa! Irlannissahan saattaa joskus vaikka vähän sataakin:)

Tällaist tällä kertaa

Ps. En ole kastunut

Kulttuuri Matkat Suosittelen Höpsöä

BARCELONAN MAKUJA

image.jpeg

Maaliskuinen Barcelonan matkamme ei ollut varsinainen gourmet-matka, vaikka puitteet siihen olisi olleet aivan loistavat. Testasimme kuitenkin muutamat ruokapaikat ja olimme varsin tyytyväisiä valintoihimme.

Oman hotellin aamiainen oli niin hyvä, että kävimme vain kerran aamiaisella vanhan kaupungin kujilla.

Paikaksi valitsimme Milk Bar & Bistron http://www.milkbarcelona.com/photo-gallery/ joka sijaitsee Barri Goticin kujilla. TODELLA VIEHÄTTÄVÄ PAIKKA!

image.jpegOlimme aamun ensimmäiset asiakkaat tässä aika pienessä bistrossa. Sisustus oli kivan värikästä ja miellytti ainakin meikäläisen silmää. Täällä tarjoillaan aamiaisien lisäksi myös lounaita ja päivällisiä sekä coctaileja.

Tarjolla oli pannukakkuja, munia, smoothieita yms…Valitsin French Toastit vaahterasiirapilla ja vaniljaisella joghurtilla sekä pari siivua pekonia, kyytipojaksi Cavaa sekä kahvia. NIIN HYVÄÄ JA NIIN TÄYTTÄVÄÄ! Mikäli tulen taas Barcelonaan, löydän todennäköisesti itseni täältä jälleen:)

Milk Barimage.jpeg

Milk Barimage.jpeg

Cava & Coffeeimage.jpeg

French Toasrimage.jpeg

Eräs valintamme myöhäiselle lounaalle oli tunnettu Els 4 Gats,  http://www.4gats.com/ joka sijaitsee myöskin vanhassa kaupungissa. Täällä olikin aikamoinen puheensorina ja hetken jouduimme odottelemaan pöytää, joka järjestyikin parvelta. Paikka on kuuluisa, sillä siellä ovat aikoinaan viihtyneet Picasso, Miro ja Dalikin. Seinillä oli valokuvia valtion päämiehistä ym julkimoista, jotka ovat täällä vuosien varrella viihtyneet. 

Valitsin tonnikalaa wasabivaahdolla ja muilla lisukkeilla! Todella hyvää, mutta nälkä ei oikein lähtenyt ja tilasin vielä jälkiruuaksi porkkana kakkua. TÄÄLLÄ OLI KUUMA!

image.jpeg

Mauritian bluefin tuna tataki with vegetables and aspargus tips, teriyaki, wasabi foam and ginger jellyimage.jpeg

Carrot cake image.jpeg

Kolmas ravintola, josta jäi myönteinen kokemus oli Mussol Arago Eixamplen kaupunginosassa. Tämä on yksi Mussol ketjun ravintoloista. Miellyttävä ”viinikellari” sisustus ja tehokas henkilökunta. Valitsin naudanliha medaljongit ja salaattia. Nälkä lähti ja viinikin oli hyvää. Täällä oli hinta-laatusuhde kohdillaan.image.jpeg

Medaljongit juustolla ja kuvan onnistuin pilaamaan leikkimällä Pop filtterillä…image.jpeg

Mussol Aragonimage.jpeg

Tämä matka olikin varsin tuhtien liharuokien sävyttämä, vaikka suunnitelmissa oli syödä kalaa ja äyriäisiä enemmänkin. Barcelonaan voisin tehdä makumatkan tulevaisuudessa.image.jpeg

 

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Mieli Matkat