Tallinna 70 tuntia – Osa1

Toinen koronakesän matkani suuntautui Tallinnaan. Tuttu kaupunki tarjoaa aina jotain uutta ja mielenkiintoista nähtävää puhumattakaan lukemattomista ihanista kahviloista ja ravintoloista. Tällä kolmen yön matkalla oli yksi ”must see” kohde FOTOGRAFISKA!

Kovasti jäi viime kesänä harmittamaan, kun konserttimatkamme Tallinnaan ajoittui juuri viikkoa ennen avajaisia. Bon Jovi voitti silloin ja nyt oli Fotografiskan vuoro.

FOTOGRAFISKA

Tämän kansainvälisestikin tunnustetun valokuvamuseon juuret ovat Tukholmassa. Tallinnan museon tai paremminkin valokuvataidekeskuksen avajaisia vietettiin 19. kesäkuuta 2019 ja New Yorkissa 14. joulukuuta 2019. Vaihtuvien näyttelyiden lisäksi Fotografiska pitää sisällään kahvilan, valokuvataidemyymälän ja kattokerroksen upean näköalaravintolan.

Fotografiska sijaitsee ihanassa Telliskivessä
Kuudennen kerroksen ravintolasta on upeat näköalat ympäri Tallinnaa

Ravintolaan pääsee hissillä ilman museokäyntiäkin

Alakerran rouhea kahvila

Meneillään oli neljä näyttelyä.

Rockmuusikko Bryan Adamsin EXPOSED

Lina Iris Viktorin TUME TESTAMENT

Sebastião Salgadon GOLD

Tom of Finland THE DARKROOM (päättyi 19.7)

Kolme ensimmäistä ovat saaneet jatkoaikaa elokuun 2020 loppuun asti.

Keskityin erityisesti Bryan Adamsin ja Sebastião Saldadon näyttelyyn ja pidin niistä kovasti. Rouhea kahvila alakerrassa ja aivan ihana ravintola näköaloineen kattokerroksessa taisivat kiilata tämän kohteen kärkisijoille Tallinnassa. Sijaintikin vielä lempialueellani Telliskivessä!! JATKOON!

Bryan Adamsin näyttely  koostuu kolmesta eri sarjasta. EXPOSED-sarjassa on useita tunnettuja hahmoja viihde-, muoti- ja taidemaailmasta. Kuvien kautta katsojalla on pääsy suljettuun ja näennäisesti huolettomaan kuuluisuuksien maailmaan. Kuten näyttelyn nimestä ”päivänvalossa”käy ilmi, näyttelyssä tutkitaan perusteellisesti mitä tapahtuu parrasvaloissa 24:7 oleville ihmisille ja mitä on julkisivun takana.

Amy Winehouse
Mick Jagger
Amy Winehouse
Sir Ben Kinsley
Sir Ben Kinsley
Kate Moss
The Queen
Amy Winehouse

Sergei Polunin, London 2013
Danny Trejo
Billy Idol

WOUNDED – näyttelyssä Adams kuvaa nuoria brittiläisiä sotilaita, jotka ovat haavoittuneet Irakin ja Afganistanin ulkomaan operaatioissa 2000-luvulla

HOMELESS -sarja esittelee kodittomia, jotka myyvät The Big Issue -lehteä Lontoon kaduilla. Sen tarkoituksena on antaa näille ihmisille mahdollisuus ansaita kohtuulliset tulot ja yhdistää heidät näin uudelleen yhteisöön.

SEBASTIÃO SALGADOGold-näyttely esittelee  ikonisia valokuvia Serra Peladan kultakaivoksessa Brasiliassa vuonna 1986.

 

LINA IRIS VIKTORin DARK TESTAMENTnäyttelyn kuville on ominaista 24 karaatin kultalehtien käyttö.

TOM OF FINLAND The Dark Room-näyttely (päättynyt), jossa on esillä pääasiassa Touko Laaksosen omaa kuvakokoelmaa.

Tom of Finland

Mielenkiintoinen kokonaisuus. Satamasta Fotografiskaan pääsee muutamassa minuutissa Bolt-kyydillä ja maksaa noin 3€, joten lyhyemmälläkin päiväreissulla ehtii kyllä käydä. Myös julkisilla pääsee, mutta niistä ei ole kokemusta tuohon suuntaan.

Seuraavassa postauksessa lisää Tallinnaa.

Kulttuuri Ravintolat Matkat Museot ja näyttelyt