Asioita, joita en odottanut sanoessani ”tahdon”

Suosittelen ihan kaikille, erityisesti toki jollain tavalla eron äärellä oleville, HBO:n sarjaa Divorce. Ensimmäisen jakson katsottuani ajattelin epäilevästi, että taas on yksi sarja vedetty överiksi: aikovatko päähenkilöt todella erota kolmen tuotantokauden ajan. Kuka sellaista haluaa katsoa? Olin väärässä, ja itse asiassa pilkka osui mitä kipeimmin omaan nilkkaan. Eroonhan kuuluu useita vaiheita, ja vaikka itse olen jo uudessa suhteessa, on eron käsittely edelleen jatkunut siinä rinnalla. Palatakseni vielä hetkeksi tuohon sarjaan, ensimmäinen kausi käsittelee eron raadollisinta vaihetta, kun tunteet ovat pinnassa ja tulee tehtyä ylilyöntejä tunnekuohuissa. Itsensä repiminen toisesta ihmisestä irti, kun yhteistä elämää on jo paljon takana, on kivuliasta. Toinen kausi käsittelee eräänlaista välivaihetta. Pahin on ohi, mutta on vielä hirveästi kaikkea uutta, mihin ei osaa ihan kylmiltään suhtautua, vaan edelleen joutuu työstämään omia ajatuksia ja tunteita. Kolmas kausi käsittelee uutta normaalia. Osapuolten elämät ovat jo asettuneet omiin uomiinsa, vaikka vielä yhteisten lasten vuoksi risteävätkin. Ei enää pahaa verta vaan lämpimiä muistoja, jopa ystävyyttä, silti uudet erilliset elämät. Rakastan tätä sarjaa.

Vaikein vaihe omassa erossani, ensimmäinen tuotantokausi, oli viime syksynä, jolloin myös tämä blogi sai alkunsa. Kipuilua menneestä luopumisesta ja toisaalta sen käsittelystä. Raskasta, kamalaa, tuskallista, välttämätöntä. Naiivisti ajattelin blogin päättyvän, kun aloitin uuden onnellisen parisuhteen. Blogi toki hiljeni, mutta eron käsittely ei suinkaan ollut ohi. Sen sijaan oli toisen tuotantokauden aika. Olin valtavan onnellinen uudesta suhteestani, jossa minulla oli lupa ja ennen kaikkea tilaa olla oma itseni. Exän kanssa oli jollain tavalla helpompaa, kun oma suhde vei huomion ja ylipäätään toi parempaa oloa. Silti oli asioita, jotka hiersivät. Exän käytös monessa tilanteessa otti päähän, saatoin edelleen triggeröityä hänen sanomisistaan, vaikka en enää tietenkään aloittanut mitään isompaa riitaa tai edes ilmaissut turhautumistani tai ärsytystäni. Avauduin toki ystävilleni. Exäni oli edelleen myös tarinani pahis. Ihmishirviö, joka kohteli minua huonosti ja kohtelisi luultavasti seuraavaakin naista huonosti.

Sitten triggeröidyin isosti isosta asiasta, ja siitä oli pakko puhua. Ja me puhuimme. Puhuimme avoimesti ja rakentavasti. Ei manipulointia, ei valehtelua, ei piilottelua. Se puhdisti paljon ilmaa. Puhuimme vielä toisen kerran kuukautta myöhemmin, tällä kerralla menneistä, siitä, miksi olimme niin pitkään yhdessä. Exäni lakkasi olemasta pahis. Me olimme kaksi toisilleen sopimatonta ihmistä, jotka olivat kyvyttömiä toimimaan kaikkien parhaaksi aiemmin. Vaikka mikään ei muuta sitä tosiasiaa, että hän teki minulle kamalia asioita, joita kenenkään ihmisen ei tulisi tehdä toiselle, helpotti ymmärtää, ettei hän ollut kylmäkiskoinen psykopaatti, vaan sen lisäksi, että emme sopineet toisillemme, emme myöskään oikeasti halunneet olla yhdessä, mutta ulkopuolelta koettujen normien vuoksi koimme, että meidän on pakko olla yhdessä. Tavallaan. Ylilyönnit ovat siis tavallaan ymmärrettäviä. Hän ei ole tarinani pahis enää. Voin oikeasti suhtautua häneen nyt vihdoin neutraalisti.

Olemme siis kolmannessa tuotantokaudessa, ja tähän liittyy vielä yksi iso sopeutuminen. Ainakin toivon, että tämän jälkeen oikeasti suurimmat haasteet ovat takanapäin. Asia, josta olen aiemminkin manininnut. Asia, joka huoletti minua jo eropäätöstä tehdessä. Uudet kumppanit. Itse olen nyt tapaillut samaa ihanaa miestä yli puoli vuotta. Suhde on ollut valtavan tärkeä monella tavalla. Olen vihdoin saanut kokea sen suuren rakkauden, josta haaveilin, mutta jonka luulin olevan minulle mahdotonta. Olemme kuitenkin nähneet aina ilman lapsia, nyt vähitellen alamme tutustuttaa lapsia toisiinsa, mutta mm. välimatkan vuoksi on edelleen luontevaa, että näemme jatkossakin lähinnä ilman lapsia. Exäni sen sijaan näkee uutta kumppaniaan suurimmaksi osaksi nimenomaan lasten kanssa, koska heidän lapsivapaansa ei yleensä käy yksiin. Tähän on ollut totuttelemista. On ollut välillä vaikeaa kuunnella, kuinka ”isän uusi tyttöystävä sitä ja tätä”. Nyt uusimpana huomasin reagoivani jollain sanoinkuvaamattomalla tavalla, kun kuulin heidän olevan yhdessä kesälomareissulla. Oli vaikea ajatella lapsiani jonkun toisen naisen kanssa siten, että ulkopuoliset kuvittelisivat tämän olevan heidän äitinsä. Tämä oli minun välitön ajatukseni niin hullulta kuin se kuulostaakin. Olen nyt joutunut kovasti työstämään ajatusta itsekseni. Muistuttamaan itseäni siitä, että eihän tämä ole minulta pois, se on vain extraa lapsilleni. Tilanne ei kuitenkaan tunnu niin pahalta kuin vuosi sitten kuvittelin. Asiaa auttaa paljon tietenkin, että itsellänikin on rakkautta elämässäni. Tämä on kuitenkin iso juttu, ja olisi varmaan naiivia ajatella, ettei se hetkauttaisi minua mitenkään. Olen kuitenkin iloinen, etten ole ihan rikki asiasta vaan pystyn oikeasti käsittelemään asiaa.

Tämäkin on kuitenkin niitä asioita, joita ei uskonut joutuvansa kokemaan, kun alkoi perhettä perustaa. Tästäkin kai väistämättä selviää, ja haluan ajatella, että selviää nimenomaan voittajana. Tässä joutuu kohtaamaan omia heikkouksiaan taas ihan eri tavalla. JOutuu myös totuttelemaan lapsista irtautumista paljon aiemmin kuin heidän syntyessään oli ajatellut. Joutuu hyväksymään, että heistä huolehtii vanhemman lailla joskus joku muukin kuin minä tai heidän isänsä. Joutuu hyväksymään, että minä en saa olla osa kaikkia hienoja lapsuusmuistoja. Nykyinen miesystäväni muistuttaa minua usein siitä, ettei saisi keskittyä asioihin, joita ei ole tai joita ei saa, vaan pitäisi keskittyä siihen kaikkeen, mitä on. Hän on tietenkin oikeassa. Nytkin yritän kovasti itseäni tsempata, etten ajattelisi, mitä menetän ja mitä menetin luopuessani ydinperheestä. Sen sijaan keskityn siihen, kuinka onnellisia me kaikki nyt olemme. Lapsetkin saavat nyt niin paljon enemmän. Niin minäkin. Saan edelleen olla äiti tälle ihanalle triolle ja saan myös kokea ihanaa ymmärtävää, hyväksyvää ja arvostavaa rakkautta. Oikeastaan olen saanut kaiken, se on vain paketoitu erilaiseen pakettiin kuin mitä odotin.

– Neiti Kesä

Kommentit (1)
  1. Mie kans...
    31.7.2022, 04:32

    Mukava kuulla sinusta pitkästä aikaaa, mietinkin tossa hiljattain mtä sinulle mahtaa kuulua.
    Ne eron kolme vaihetta pitää kyllä paikkansa ja ne on jokaisen käytävä läpi enemmin tai myöhemmin, tämä pätee myös muihinkin vastoinkäymisiin, isoihin ja pieniin.
    Ero on myös kasvun paikka ja sinä olet kyllä kasvanut enemmän omaksi parhaaksi itsekseksi ,toivottavasti kasvu jatkuu jolloin uusikin rakkaus kasvaa vahvemmalle pohjalle .
    Lasten ja uuden kumppanin tutustuttaminen on kullä haaste, mutta pikku hiljaa sekin onnistuu kun lapset saa ihan omaan tahtiinsa tutustua uuteen rakkaaseesi ja vakiintuneeseen suhteeseen .
    Uusi rakkaasi on oikeassa sanoissaan että älä mieti mitä olet menettänyt vasn mitä sinulla on nyt. Onhan sinulla nytkin paljon hyvää kerrottavaa ja ajan kanssa asettuvia haasteita joihin kerkiää kaikki osalliset kasvamaan omaan tahtiinsa.
    Oikein hyvää rakkauden kesää sinulle. 😊

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *