Auringonpaistetta
Yksi ihanimpia asioita tässä alkukeväässä hiljaa hiipivän lämmön lisäksi on ehdottomasti valo. Siis kuinka ihanalta voikaan tuntua herätä aamulla auringonpaisteeseen, kun viimeiset kolme kuukautta on herännyt masentavaan pimeyteen, tai vähintäänkin siihen harmauteen, joka päivänvaloksi talvisin kutsutaan. Harvemmin sitä on puoli kahdeksalta hirveän pirteänä ja energisenä herännyt viime kuukausina, mutta tänään suorastaan iloisesti nousin ylös ihailemaan tuota ihanaa valoilmiötä. Se valon määrä tuntu tulevan ihan jostain puun takaa, en mä muista aikaisemmin heränneeni tällaiseen auringon sarastukseen, vaikka usein ennen kahdeksaa heräänkin.
Joka tapauksessa, tuohon valoisuuteen herääminen sai mut jotenkin extra-reippaaksi ja iloiseksi ja lähdinkin intoa uhkuen salille heti lapsen päiväkotiin viemisen jälkeen. Eilen oli välipäivä salilta ja tänään tuntuikin, ettei olisi siellä ikuisuuksiin käynyt. Oikeastihan olen tässä kuntosalihommassa ihan täysin raakile, huomenna tulee kuluneeksi kaksi viikkoa ensimmäisestä käynnistä (tällä kyseisellä salilla siis, edellisen kerran ylipäätänsä salilla käynyt reilu vuosi sitten).
Olen ihan ihmeissäni, kuinka äkkiä olen tuohon hommaan jäänyt koukkuun. Tai kuinka hyvä olo siitä oikeasti tulee, kun käy siellä säännöllisesti. Tän kahden viikon aikana olen pitänyt 5 päivän viikkotahdin ja se tuntuu oikein passelilta määrältä. Toteutan kaksijakoista ohjelmaa (jonka olen itselleni löytänyt täältä: http://www.lily.fi/juttu/pt-corner-kuntosaliohjelma-aloittelijoille) ja jonka pyrin tekemään läpi kahdesti viikossa. Treenin päälle steppailen 15-20 minuuttia crosstrainerillä (joka on muuten ihan suosikkivekotin) ja viidentenä salipäivänä poljen pelkästään sillä. Suunnitelmissa olisi käydä myös jollain ohjatulla tunnilla, mutta toistaseks aikataulut ei oo matchannu. Erityisen kiinnostunut olisin joogasta tai tanssista. Ehkä saan vielä joku päivä aikataulut sovitettua ja osallistuttua sellaiseenkiin.
Salilta riensin (edelleen ihanassa auringonpaisteessa) kaupan kautta kotiin siivoilemaan ja pitämään vapaata iltapäivää, kun poika oli päiväkodissa ja avomies koululla. Niin kuin aina, ne vapaat muutama tuntia meni huristen ohi, enkä oikeastaan saanut aikaiseksi mitään järkevää. Paitsi imuroitua ja tehtyä kasvissosekeittoa, ja tietenkin luettua monta tärkeää keskustelua netissä. Lisäksi ylitin itseni viemällä viikkoja (no köh, kuukausia) kerääntyneet lasit ja metallit kierrätykseen. Siis olenhan mä ollut hirveen aikaansaava! 😉
(Tähän väliin tällainen upea, tuore hedelmäasetelma taustallaan Kierrätyskeskus-löytö-tarjotin ja Class Ohlsonin kympin retroradio, koska kyllähän jokaisessa uskottavassa blogipostauksessa täytyy joku kuva olla.)
Illalla rakas isäni tuli meille vahtimaan lapsosen unia, kun minä ja mies suunnistettiin Kallioon syömään kahden ystävän kanssa. Piti käyttää huomenna vanhaksi menevä groupon-diili erääseen ravintolaan, mutta muutama muukin oli ajatellut tehdä saman. Jonossa oli hyvä joukko ihmisiä ennen meitä ja kassalla yksinäinen tarjoilija pahoittelemassa tilannetta (tosiaan keittiössä yksi ainoa ihminen ja asiakkaita useita kymmeniä). Saatiin suurten pahoittelujen kera lahjakortille jatkoaikaa maaliskuun loppuun ja juomatkin meille oltaisiin tarjottu, mutta päätettiin jatkaa matkaa ja toivotimme urhealle tarjoilijattarelle jaksamisia loppuiltaan.
Päädyttiin sitten pikkuiseen pizzeriaan ja kiva ruokailuhetki sielläkin järjestyi. Hyviä ystäviä on aina ihana tavata, etenkin kun ei niin hirvein usein ehdi näkemään.
Ja koko yllä oleva teksti vielä tiivistettynä: ihana päivä!