Ruokaa ruokaa!
Olen kerran tavannut tyypin, joka aina välillä unohtaa syödä. Unohtaa syödä? Härreguud, kunpa minäkin välillä unohtaisin syödä! Sitä nimittäin ei ole koskaan tapahtunut. Rakastan syömistä, rakastan ruokaa ja todellakin – minä muistan syödä. Välillä liiankin usein. Ruotsinlaivan buffetissa muistan käydä santsaamassa jälkiruokapöydässä ainakin kolme kertaa.
Tavatessani mieheni seitsemän vuotta sitten, alkoi minulla kaikin puolin uusi elämä. No ensinnäkin tietysti se, että tapasin kumppanini, mutta uuden suhteen myötä aloin myös syödä aivan eri lailla kuin aiemmin. Kiitos tästä kuuluu miehelleni, joka on oikea the king of the kitchen.
Ennen suhteemme alkua, sen jälkeen kun olin muuttanut pois vanhempieni lihapatojen ääreltä, sain pääasiallisen ravintoni lähinnä yliopiston ruokalasta. Kotona ollessani söin mitä söin, leipää ja jukurttia ja karkkia ja sipsejä ja sen sellaista. En osannut tehdä ruokaa. Minua ei kiinnostanut tehdä ruokaa.
Mieheni löytämisen myötä suhteeni ruuanlaittoon ja kotona syömiseen muuttui totaalisesti. Mieheni rakastaa ruuanlaittoa. Harmi vain, että hän arvostaa kovin paljon voita ja kermaa pistetään nyt ihan kunnon loraus. Opin pitämään pastasta ja etenkin pastakastikkeista. Opin tekemään bearnaise-kastiketta. Opin nuolemaan lautasen viimeistä murua myöten. No okei, en nuole lautasia. Vaikka välillä mieli tekisikin.
Jos kerran olen oppinut pitämään ruuanlaitosta (ainakin osallisena siihen), opin varmasti tekemään terveellisempää ruokaa. Harmi vain, että rakastan voissa ja kermassa muhinutta murkinaa. Tämä on kuitenkin projektini ensimmäinen askel:
Vähennän voin ja kerman ja sokerin (ja kaiken muun turhan) käyttöä.
Kerralla se ei onnistu, sen tiedän. Jos ihan totaalisesti luopuisin kaikesta rakastamastani, vetäisin pian kunnon voikermarasvasokerisuolaöverit. Ja sitähän en halua.
Kyllä voit syödä ihan mitä vaan niitä ihania voi-kerma-pastoja, jos se ei ole joka päivä ja pienennät annoskokoa. Tee vaikka tosi hyvä iso alkusalaatti ja pääruoksi ravintolak0koinen ei-buffet-kokoinen annos herkkupöperöä. Mä olen ruvennut harrastamaan salaatteja nyt enemmän ja pyrkinyt keksimään uusia ideoita sen kreikkalaisen salaatin tilalle. Salaatilla saa leikattua sitä pahinta nälkää, niin ettei vedä 3 jättiläislautasellista pastaa. Etenkin kun pitää siinä välissä hetken taukoa, niin kylläisyyden tunne ehtii tulla. Jälkiruokien kanssa voi tehdä saman, eli vain puolikas pala kakkua ja kylkeen reilusti hedelmiä.
Olis hyvä miettiä myös mitä syö. Ei pelkästään kuinka paljon syö.
Kyllä voita ja kermaakin voi käyttää, mutta sillon on syötävä vähän vähemmän. Täytyy priorisoida. Joskus se on se maku, joskus määrä – useimmiten molemmat, eli laatu.
Mie syön useimmiten määrällisesti paljon, koska tarviin paljon. En tule tyytyväiseksi tippasesta kermakastiketta, en sitten millään. ”Gourmet-kokkailussa” käytän tuhteja aineksia, mutta sillon en katso kyllä määriäkään, koska kun herkutellaan, herkutellaan kunnolla. Arkiruokailussakin kermaa menee, mutta sillon jätän tyhjiä hiilareita vähemmälle.
Kokonaisuudet, kokonaisuudet.