Ennen tyttömme syntymää, minulla oli muutamia periaatteita, joista en halunnut vauvan tultua taloon luopua. Näistä olen joutunut hieman tinkimään, koska kaikki ei aina ole niin mustavalkoista kuin etukäteen ajattelisi. 

En haluaisi, että puhumme mieheni kanssa toisistamme isänä ja äitinä. Tottakai jos juttelen tytölle miehestäni, niin puhun isästä, mutta jos muissa keskusteluissa tai viesteissä viittaan mieheeni, niin puhuttelen häntä etunimellä. Minusta kuulostaisi hassulta puhua hänestä isänä. En myöskään pidä mistään isä-sanan muunnoksista. Isäukko, isukki jne. kuulostavat vaan kaikki niin vääriltä! Isä tai isi, niillä mennään. Mies puhuu minusta välillä äitinä myös muulloin kuin vauvalle, mikä tuntuu vain niiiiin oudolta hah. 

En someta vauvan ollessa hereillä. Luin viime syksynä Ylen artikkelia puhumattomista kolmevuotiaista. Artikkelissa kerrottiin, että vanhemmat puhuvat lapsilleen vähemmän kuin ennen ja entistä isomman osan vanhempien ajasta vie sosiaalinen media. Kuulostaa kamalalta, mutta varmasti valitettavan totta. Olen törmännyt tilanteisiin, jossa leikki-ikäinen yrittää ottaa kontaktia äitiinsä tai isäänsä hiekkalaatikolla, ja vanhempi on vain selannut puhelintaan välinpitämättömän oloisena. En kuitenkaan ole ollut ehdoton, vaan selannut puhelinta imettäessä, vauvan viihdyttäessä itseään leikkimatolla tai muissa vastaavissa tilanteissa. Välillä olen näyttänyt tytölle kuvia puhelimesta, mutta en ole aktiivisesta somettanut hänen hereilläoloaikanaan. Tämän kanssa saa kyllä tsempata ja olla tarkkana, koska on niin helppo tarttua siihen puhelimeen joka välissä. Jopa ärsyttävän addiktoivaa tuo sosiaalisen median seuraaminen!

En laita vauvaa katsomaan televisiota. Jo kolmekuukautisesta tytöstämme huomaa, että heti television ollessa päällä, hän tuijottaa sitä lähes hypnoottisena. Television viriketulva lienee kuitenkin vielä liikaa noin pienelle käsiteltäväksi. Tytöstämme ja ylipäätään nykyajan vauvoista kasvaa varmasti jonkin asteisia ruutuorjia, mutta turha aloittaa aivan pienestä. Telkkari on kyllä meillä välillä päällä, ja tyttö saattaa sitä vilkuilla, mutta en laita häntä istumaan sitterissä tai makaamaan lattialla telkkaria kohti. Kyllä sitä ehtii myöhemminkin, kun ymmärrys kasvaa, katsoa lastenohjemia mielinmäärin! Helppoahan toki olisi laittaa vauva telkkarin eteen, koska siinä hän katselisi kuvatulvaa ties kuinka pitkään.

Onko teillä ollut jotain periaatteita jo ennen lapsen syntymää, mistä kenties on täytynyt joustaa?