Time flies

Heippa ja aivan ihanaa kevättä! Aika rientää ja vaikka blogin puolella onkin ollut hetken hiljaisempaa, häiden järjestelyt ovat edenneet todella kivasti. Loppu- ja alkuvuosi olivat työ- ja harrastusrintamalla ihan todella raskaita ja siksi kaikki ”ylimääräinen” sai jäädä hetkeksi taka-alalle. Arki on nyt alkanut tasaantua ja tuntuu, että on ihan eri tavalla aikaa ja energiaa kirjoitella blogia päiväkirjaksi ja muistoksi itselle tästä matkasta kohti häitä.

Sain tammikuussa kokoon lähes koko kaasoporukan. Oli ihanaa päästä jo silloin fiilistelemään yhdessä ja juttelemaan häistä kasvotusten porukalla.  Tammikuussa kävimme myös parilla eri häämessuilla. Helsingissä ja Porissa, josta voitin muotinäytöksestä sukkanauhan ja jossa pääsin sopimaan hääkakkupalaveriajan sekä törmäsin upeaan juhlapaikkaan. Jos jotkut vaihtavat muutamaan otteeseen hääpukua, me vaihdetaan juhlapaikkaa… ’:D Emme olleet aiemmin oikein löytäneet paikkaa, joka olisi sekä tilan että ulkonäön puolesta ihan passeli. Häämessuilla sitten eräs yrittäjäpariskunta oli esittelemässä juuri ostamaansa upeaa juhlatilaa ihan Porin kupeessa. Ihastuin jo kuvista ja sovimme ajan jolloin menimme vielä paikan päälle katsomaan. Paikka on kaunis sekä sisältä että ulkoa. Edellinen paikka oli ulkoa todella karu eikä siellä oikein ollut spottia, jossa ottaa kuvia perheiden ja ystävien kanssa. Uudessa paikassa on kaunis piha-alue, rakennus itsessään on upea ja vielä kevään aikana tehtävän pienen ehostuksen myötä siitä tulee ihan mieletön! Juuri passeli meille ja niinhän me sitten varasimme tämän paikan.

Huhtikuussa järjestimme brunssin ja hääpalaverin kaikille kaasoille ja bestmaneille meillä kotona. Kaikki eivät olleet aiemmin tavanneet toisiaan, joten oli ihanaa  päästä porukalla tutustumaan ja porisemaan häistä. Brunssista kerron vielä lisää erikseen, päädyimme nimittäin mm. kokeilemaan hääpukua pitkän tauon jälkeen!

Lokakuussa kirjoitin, että äänentoisto, sormus ja kutsut ovat seuraavia ja ne ovatkin hoidossa! Saimme kerralla yhden henkilön avulla juuri meidän visioon ja tarpeisiin sopivat valot ja äänentoiston ja jo huhtikuussa haimme vihkisormukseni kultasepältä. Se on teetetty mummini kihla- ja vihkisormuksista. Parempaa ei voisi toivoa. <3 Kutsut ovat kaikki valmiina, muutamia ollaan jo annettu ja lähetetty. Suuri osa kutsuista on jo toimitettu ja tässä parin viikon sisään olisi tarkoitus saada viimeisetkin perille.

Vein eilen hääpukuni ompelijalle korjaukseen. Oli ihan mieletöntä nähdä puku päällä oikeassa koossa ja pituudessa, vaikkakin nuppineuloilla vasta muokattuna. Pukua vähän kavennetaan, lyhennetään sekä tehdään pari muuta pientä viilausta. Siitä tulee upea! <3 Saan hakea puvun jo kesäkuun alussa, eli todella pian. Sitten pitää vaan lähellä häitä vielä varmistaa, että se istuu kuin hansikas!

Tällaisia overall kuulumisia täältä, häihin on tänään aikaa enää alle kolme kuukautta, tasan 86 päivää. Hurjaa, miten nopeasti aika on mennyt ja koko ajan menee, tässähän pitää jo ryhtyä tekemään yksityiskohtia!

Palataan pian! 🙂

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *