Café au lait…vai miten se nyt oli?
Maailmassa tapahtuu aivan liikaa kamalia ja ikäviä asioita, niitä ei tarvitse erikseen keksiä tai edesauttaa niiden lisääntymistä. Kuitenkin osaan näistä ikävyyksistä voi onneksi vaikuttaa omilla valinnoillaan, ja jo pienilläkin ilmapiiriä kohentavilla teoilla on suuri merkitys. Itsekin pitäisi vielä useammin muistaa etsiä niitä iloisia, positiivisia ja mielihyvää tuottavia juttuja omasta arjestaan ja tehdä päätös, että pyrkii elämään onnellisena vaikeuksista huolimatta! Ja tämän lauseen kirjoitettuani mulla alkoi soida päässä Jukka Pojan ”Mielihyvää”. No mikäs siinä, erittäin hyvä biisihän se on!
//www.youtube.com/embed/31G6fxYJcJE?feature=player_detailpage
Sohin nyt varmasti muurahaispesää ja haluan korostaa, että tämän blogin päätarkoituksena on piristää sekä itseäni että kanssakulkijoita (tai paremminkin kanssasurffaajia) ja jos joku saa hyvää mieltä, uusia oivalluksia ja erilaista perspektiiviä elämäänsä lueskeltuaan juttujani, niin olen siitä suunnattoman iloinen! Ja jos näin ei ole, ja sisältö ei sitten ollenkaan kohtaa omien mielipiteiden kanssa, niin näpyttele ihmeessä selaimen osoiteriville pikimmiten jotain muuta. Kallisarvoista aikaansa ei kannata tuhlata asioihin, josta ei saa muuta kuin mielipahaa.
Mutta siis asiaan… Nyt on nimittäin käynyt niin hassusti, että tässä on taas viimepäivinä ikäväkseen joutunut seuraamaan erään suomalaisen puolueen kunnallispoliitikon julkista lätinää värillisistä ja värittömistä ihmisistä ja lukemaan mediassa tämän henkilön kannanottoja ihmisten arvottamisesta ja eriarvoistamisesta yhteiskunnassamme. Ja hei, nää tyypit reissaa Brysselissä (toivottavasti ei mun verorahoilla) ilmaisemassa omia kantojaan Suomen ja Euroopan asioihin! Ja joidenkin mittareiden mukaan tämänkin kyseisen puolueen kannatusluvut ovat noususuhdanteessa, ryhmän jonka riveissä on laajemminkin esiintynyt hyvin jyrkkiä ja kapeakatseisia mielipiteitä tiettyjä kansanryhmiä kohtaan. Huolestuttavaa. Toki pitää muistaa, ettei nyt leimata ihan koko puoluetta samanlaiseksi, vaikka heidän joukoissaan paljon samanhenkisiä saattaakin seistä. Tämänkertainenkin möläyttelijä päättää tällä hetkellä onneksi jostain aivan muista asioista, kuin erään puolueen tulevaisuuden linjauksista. Vaikka yleensä en näistä asioista haluakaan sen kummemmin jauhaa tai niitä erikseen korostaa, niin nyt ollaan kuitenkin sellaisten asioiden äärellä että pelkästään hiljaa oleminen alkaa olla myös omanlaisensa kannanotto. Tämä asia koskee ja koskettaa myös minua, ja hyvin neutraaliksi persoonaksi moni läheiseni minua tuskin määrittelee…
Ensiksikin, eri taustoista ja kulttuureista, eli mahdollisesti erinäköisistä tai hieman eri tavalla toimivista yksilöistä tai kansakunnista puhuttaessa kriittiseen tai jopa rasistiseen sävyyn, minun on erittäin vaikea yrittää ymmärtää vihapuheiden lähdettä. Mielestäni erilaiset kehon- tai kasvojenpiirteet tai omastani poikkeava ihonväri on ihan yhtä arkinen juttu, kuin että jotkut supisuomalaiset omaavat ihanat vaaleat, silkkiset kutrit ja siniset silmät ja toisella taas on kauniin ruskeat, kiiltävät suortuvat ja vihertävät silmät. Eipä siitäkään nyt varmasti sen syvällisemmin normi kahvipöytäkeskusteluissa puhuta Vaasan pitkoa popsiessa ja Juhla Mokkaa hörppiessä, saati sitten puoluekokouksissa. Nyt haluan tässä kohtaa korostaa että toki erilaisuudesta saa, ja pitääkin puhua! Se osaltaan ehkäisee ja lieventää ennakkoluuloja. Ja meidän perheessä ja kaveripiirissä kyllä ihan avoimesti vitsaillaan mokkapaloista ja kalkkilaivan kapteenista, joskus saatan sanoa miehelleni että hilaapa nyt se musta pebasi tänne ja vähän äkkiä. Eikä siitä sen kummempia draamoja synny, fakta kuitenkin on että armaani takamus on hieman tummempi kuin minun kalvakka peräni, joka ei ees hevillä rusketu vaikka niin välillä toivoisi! Hän taas saattaa vääntää vitsiä siitä tosiasiasta, että jos puen valkoisen vartalonmyötäisen paidan, äkkiseltään saattaa olla vaikeata erottaa, onko siinä lyhyet vai pitkät hihat. Ja taas naurettiin! Olennaista on, että molemmat tiedostavat ettei erilaisuus ole suhteessamme ongelma, tai millään tavalla tabu vaan ennemminkin voimavara, ja siitä voidaan keskustella ja vitsailla arkisesti ja toista aina kunnioittaen.
On siis tässä nyt todettava, että olen todella pettynyt näiden Suomessa koko ikänsä kasvaneiden (ehkä tämä onkin se ongelman ydin, osalla piirit on olleet vähän liian pienet) ja siis verrattain korkean koulutuksen saaneiden ihmisten sivistyksen tasoon. Meidän pitäisi pystyä parempaan. Minä kun määrittelen henkilön sivistyksen ja henkisen kehityksen tason myös osittain sillä perusteella, miten hän ympärillään olevia kohtelee, toisin sanoen inhimillisyyden kautta. Tämä koskee kaikkea elollista kuten ihmisiä ja eläimiä, sekä myös materiaalisia asioita kuten yksilön asuinympäristöä ja yhteiskunnan yhteistä omaisuutta. Toki tämäkään asia ei kuitenkaan ole mustavalkoinen, tai edes harmaankirjava, mutta itse pidän sitä hyvänä ohjenuorana elämässä ja modernissa moraalikäsityksessä. Syystä tai toisesta johtuen osa tässäkin yhteiskunnassa elävistä yksilöistä suhtautuu erilaisuuteen hälyttävällä tavalla. Olen huomannut että usein tällaiset tuntemukset johtuvat silkasta pelosta, joka tietenkin on melko ymmärrettävää, onhan pelko inhimillinen piirre ja erottamaton osa evoluutiota. Mutta jokaisen aikuisen yksilön pitäisi osata myös käsitellä ja hallita omia tuntemuksiaan, muuten yhteiskuntaan sopeutuminen käy kovin hankalaksi.
Tähän kohtaan on pakko jakaa armaan mieheni kokemus Kiinassa. Eräänä päivänä hän istui ystävänsä kanssa paikallisessa ravintolassa jutustelemassa, ja huomasi noin nelikymppisen miehen seuraavan häntä nurkasta hyvin tarkkaan pitkän tovin. Rakkaani on hyvin kärsivällinen ja leppoisa tyyppi, joten hän ei sen kummemmin kiinnittänyt huomiota tuijottelijaan, kunnes tämä tuli lähemmäs ja nopealla liikkeellä pyyhkäisi mieheni kättä valkoisella liinalla. Tämän jälkeen kiinalainen juoksi kiireesti paikalta ja meni tarkastelemaan liinaansa auringon valoon, josko siihen olisi jotain tummaa tarttunut. No, Kiinassa historia ja yhteiskuntarakenne eroavat länsimaista ja tämä kyseinen kansantasavalta muuntelee vielä nykypäivänäkin häikäilemättömästi uutistietoja ja rajoittaa mm. Googlen ja Facebookin käyttöä. Joten pitää nyt muistaa ottaa perspektiivi haltuun.
Kuitenkin vielä jokunen osa tämänkin sivistysvaltion asukkaista ajattelee, että maahanmuutto ja ulkomaalaiset täällä ihka omassa kotimaassamme, josta lähihistoriassa olemme joutuneet verisesti taistelemaan on negatiivinen asia, ja pahaksi koko kansakunnalle ja maan kehitykselle. No, missäpä maailman kolkassa ei olisi joskus muinoin sodittu tai jouduttu kohtaamaan kurjuutta? Jos asiaan perehtyy hieman tarkemmin ja suhtautuu avarakatseisemmin, nämäkin epäilevät yksilöt kuitenkin huomaavat hyötyvänsä, ihan tietämättään ja sen kummemmin asiaa pohtimatta globalisaatiosta jokapäiväisessä elämässään. Törmäsin kerran mielestäni erittäin osuviin, tuntemattoman suusta tulleisiin viisaihin sanoihin, jotka kaikessa huvittavuudessaan ovat kuitenkin silkkaa todellisuutta ja nykypäivää, jossa me suomalaisetkin elämme.
”Sinun Kristuksesi on juutalainen, pizzasi on italialainen, wokkisi kiinalainen, demokratiasi kreikkalainen. Kahvisi on Brasiliasta, kellosi sveitsiläinen, paitasi intialainen, radiosi korealainen, lomasi on espanjalainen, turkkilainen tai tunisialainen, numerosi ovat arabialaiset, kirjaimesi latinalaisia. JA… sinä paheksut sitä, että naapurisi on ulkomaalainen.”
En jaksa tästä aiheesta nyt enää enempää tekstiä näpytellä. Halusin vain ilmaista oman kantani tällaisiin vihapuheisiin, koska selkeä kanta minulla selkeästi on. Lähden nyt tekemään itseni onnelliseksi, eli lenkittämään koiraa. Peace out!
Lopuksi vielä kevennyksenä kuva herra B:stä menneeltä kesältä. Hän on varauksetta onnellinen, ottaa hetken kerrallaan, nauttii elämästä, eikä välitä vaikka leikkikaveri olisi vihreä.