Edellisessä postauksessa kerroinkin, että ensimmäinen hymy on ollut hetken ilmassa. Itseasiassa vanhemmat palkittiin vielä samana päivänä söpöllä hymyllä. Sekös lämmitti minua ja T:tä, vaikka ei taideta olla ihan yhteisymmärryksessä siitä kumpi sen sai. Nyt ymmärrän äitien vauvakuplan Facebook-hehkutuksia ”Parasta on kun aamulla näkee ensimmäisenä vauvan hymyn.” Yöks, mutta niin se taitaa olla.

Tällä viikolla ollaan saatu lisäekstrana nauttia vauvan ”puheesta” ja riemunkiljahduksista. Ne vasta hienoja onkin! 

Oman lapsen myötä ymmärtää paljon asioita (lähinnä vanhemmuuteen liittyen), mitä ei ennen voinut millään käsittää. Meillä oli tällä viikolla kaveri saman ikäisen lapsensa kanssa kylässä. Ollaan molemmat tultu äideiksi yli kolmekymppisenä ja nähty sivusta ja kauempaa tätä touhua. Pohdittiin, että miks helkkarissa sitä vauvalle puhuessa automaattisesti korostaa ”Tule äidin syliin”, ”Äiti laittaa nämä pyykit kuivumaan nopeasti” eli puhuu itsestään kolmannessa persoonassa. Se on vissiin sitä, että toivoo lapsen ensimmäisten sanojen joukossa sanovan äiti. Välillä kyllä täytyy tietoisesti uhmata tätä puhua itsestä ”mä”:nä.. Äiti -sanan jatkuva jankkaus ärsyttää yhtä paljon kuin raskausmahan jatkuva julkinen sively.

Mennyt viikko on ollut tosi kylmä ja päivät vietettiin muutamia kauppareissuja lukuun ottamat sisällä. Onneksi ilma on hetkeksi lauhtunut (huikeat -10) ja päästään reippailemaan raittiiseen ilmaan. Vauvan mummi ja pappa ovat parasta aikaa matkalla meille, joten tänään on vieraitakin luvassa. Mummi on joutunut karttamaan silmäteräänsä (en ole minä 😉 ) muutaman viikon influenssan vuoksi, joten saas nähdä tapahtuuko sekoaminen. 

Mukavaa talvista sunnuntaita!