Klassikkounelmia

Viikonloppusuunnittelmissa oli pistäytyä Vallillassa Artek Aitassa. Työmatkalla kuitenkin ajattelin, että jospa sitä jo lounastunnilla pistäytyisi Artekissa. Tauluprojekti on roikkunut jo melkein kaksi kuukautta ja pieni haaveilu sekä konkreettinen huonekalujen hively tekee välillä ihan hyvää -tai sitten ei.

Viime aikoina ajatuksissa on pyörinyt seuraavanlaiset unelmat/pakkomielteet:

1.png

2.png

1. Hayn Hee nojatuoli. Sistushankintoihin liittyvä suuri todellinen tarve on nojatuoli/tuoli olohuoneeseen sohvan toiselle puolelle. Ihania, upeita tuoleja olisi vaikka kuinka, mutta kukkaro ei anna niihin myöden. Hayn Hee olisi kukkarolle sopiva ratkaisu ja ihanat blogikuvat tuolista pehmeiden lampaantaljojen kera ovat herättäneet meikäläisessä lämpöisiä tunteita. Mutta onko tuolissa ihan oikeasti hyvä istua? Talvella lampaantalja pehmittää ihanasti, mutta 30 asteen helteellä se ei välttämättä toimi.

2. Olen kasvanut Artekin ritiläpenkkien keskellä ja joskus pidin niitä kamalina rumiluksina. Nyt olisin ikionnellinen, jos saisin tuon ritiläpenkin koristamaan omaa kotia. Muutaman kerran olen yrittänyt ehdottaa äidille kauppaa yhdestä vanhempien ritiläpenkistä kaupassa onnistumatta ja pahasti näyttää siltä, että tuskin onnistun 🙂 Joku muukin pitää niistä. Ehkä seuraava uusi tilavampi koti olisi hyvä teko syy tähän hankintaan. Ritiläpenkkejä on jonkin verran myynnissä Tori.fi:ssä, joten olisi aivan parasta löytää hyväkuntoinen yksilö käytettynä.

3. Madmoiselle! Tästä me pidämme molemmat. Olen törmännyt nyt Madmoiselleen kahtena peräkkäisenä päivän järjestettynä kohtalona. Lounastauolla sushin syönnin ohella ihastelin Sushibar + Winen ihanaa sisustusta: Artekia, Iittalaa ja Marimekkoa! Tänään tein vielä lähempää tuttavuutta ja testasin istumamukavuutta liikkeessä. Vanhana ranskankielen opiskelijana googletin sanan Mademoiselle, sillä sana kymmenen vuoden tauon jälkeen herätti kelloja päässä. Wikipedian mukaan Mademoiselle tarkoittaa suomeksi neitiä, tyttöstä ja pientä rouvaa, joten tämä saattaa olla merkki! Merkki! Merkki! Merkki! Tuoli on ostettava muistoksi tulevasta vuodesta?!

4. Aikaisemmissa postauksissa olenkin kertonut, että olohuoneen yksinäinen String Pocket seuraa. Niinpä valkoinen String Pocket on yksi tämän hetkinen pakkomielteeni. Ja hyllyä koristamaan:

5. Arne Jacobsenin kirjain mukit ja Kay Bojesenin Monkey.3.png

 

 Ja kaikki nämä uutena yhteensä ”vain” kolme tuhatta euroa! Lotto vetämään…

 

Puheenaiheet Sisustus Ajattelin tänään Höpsöä

Häät: ”Sairaalan turvakengät”

HÖGL.png

Viime postauksessa pohdin hääpuvun kanssa yhdisteltävää neuletakkia ja tällä kertaa esittelen juhlakengät, joihin olen ”pitkällisen pohdinnan” jälkeen päätynyt. Tilasin marraskuun alussa Zalandolta Höglin beiget avokkaat testiiin ja olin korkoihin tottumattomana ihmeissäni miten 9 cm koroilla seisominen ja kävely saattoi tuntua niin hyvältä! Valitettavasti koko 38 oli aavistuksen liian iso ja epäroin väriä, sillä se ei aivan vastannut kyllä kuvaa. Laadukkaat, pehmeät ja jalassa hyvät korkokengät jäivät kuitenkin kaivelemaan mieltä. Ennen joulua selailin jälleen juhlakenkiä Zalandolta ja huomasin, että koot 35-38 oli loppuunmyyty yhtä 37 koon paria lukuunottamatta. Päätin klikata kengät vielä ostoskoriin ja kokeilla niiden lisäksi Nina Westin kauniita Beautie avokkaita, joita olen aikaisemmin ihastellut.

Nina Westin 37 koon juhlakengät olivat aivan liian pienet, mutta nämä Höglit sopivat nyt jalkaan täydellisesti. Zalandon pahvilaatikon purattuani kävin heiluttamassa Höglejä toistamiseen S:n edessä ja reaktio oli huikea: ”TAAS NOI! Ne on ku sairaalan turvakengät!” Kommenttia seurasi megarepeäminen. Ilmeisesti hyvät jalassa tarkoittaa, että se näkyy hieman jonkun mielestä näössäkin, mutta olen sitä mieltä että nämä korkokengät ovat hyvät ”möhkäleet”. Kaikkihan toitottaa sitä, että kenkien pitää olla mukavat jalassa.

Hääpuvun sovitus on todennäköisesti helmi-maaliskuussa ja tätä ennen en ehdi erinäisten kiireiden vuoksi metsästämään kenkiä. Seuraavassa puvun sovituksessa juhlakengät pitäisi olla mukana ja kengissä pitää olla korkoa nimenomaan 9 cm, jotta puvun lyhennykseltä säästytään. Näin ajattelin, että kenkien metsästys saa riittää ja näillä mennään.

Plussat:                                            Miinukset:

– Hyvät jalassa                                   – Väri

– Vaikuttavat laadukkailta (nahkaa)     – Möhkäleet

– Hinta                                               – Pintamateriaalina tekstiili

– 9 cm korot

– Eivät näy hääpuvun alta

 

kengät.jpg

Muoti Ostokset Päivän tyyli