Jazzahtava lauantai

makuuhuone.png

Osumaa saanut lahjaksi saatu taulu on saatu ehjänä kotiin ja se sai kunniapaikan olohuoneesta. Taulun tieltä sai väistyä tuttavani maalaama joutsentaulu, jonka ostin neljä vuotta sitten uuden Helsinki -kodin kunniaksi. Se sopii kivasti makuuhuoneen kaapin päälle. Olen ottanut tavaksi ostaa jonkin muiston jokaisen uuden kodin kunniaksi. Tähän nykyiseen  kotiin ostin Normann Copenhagenin LightHouse lyhdyn ja se on ollutkin taas syksyn tullen kovassa käytössä.

Työviikko päättyi eilen Sami Hedbergin Stand up -iltaan, naurusta punaisiin poskiin ja hyvään ruokaan. Ilta venyi yli puolen yön ja huonosti nukutun yön jälkeen olo on ollut hieman vetelä. Heti aamulla suuntasin Prismaan ruokaostoksille, sillä sain tehtäväksi suunnitella illan pihvien kaveriksi lisukkeet. Päätin vihannesosastolla, että pihvin kylkiäisenä tarjotaan tänään omatekoisia ohuen ohuita bataatti- ja perunalastuja.

Kipaistiin vielä ruokaostosten jälkeen kirjastossa hakemassa lukemista. Mukaan tarttui sisustuskirjoja, oppaita juhlien järjestämiseen ja muutama naisista kertova kirja. Häälehdissä on vinkattu, että pieni taustamusiikki juhlien ruokailun aikana tuo kivasti tunnelmaa ja rentouttaa juhlaväkeä. Niinpä täällä kaikuu tällä hetkellä kirjastotuliaisina myös jazz Etta Jamesin tahtiin: ”At Last…”

Suhteet Ruoka ja juoma Sisustus Oma elämä

Moj!

Viime viikko meni mielettömän nopeasti. Koko viikko tuli paiskittua töitä siihen malliin, että iltaisin teki mieli kaatua sohvalle. Perjantai-lauantaina tein pikareissun Turkuun, kun pääsin huseeramaan siihen poikamieskämppään, josta kerran postailin. Putkiremontin jäljiltä ikkunat olivat pölyn peitossa ja asunto saikin uuden ilmeen, kun ikkunoista alkoi näkyä läpi. Oli mukavaa touhuta asunnossa äidin kanssa kun käden jälki näkyi nopeasti ja samalla sai työn touhussa päivitettyä kuulumiset.

Sunnuntaina osallistuin kaverin kanssa saippuakurssille ja olihan ihan mukavaa näpertämistä sekin. Kaikenmoisia ja värisiä saippuoita sitä saakin tehtyä pienellä vaivalla. Täytyy myöntää, että omista ei tullut ihan sellaisia kuin oli tarkoitus (karmeita). Onneksi pian on hyvän ystävän tuparit ja ajattelinkin laittaa pahan kiertämään extratuparilahjana, hih hih!

hmprod.jpg

Mulla on ilmeisesti joku tyynyfetissi, koska katselen tyynyjä aina niin innokkaasti. Nyt olen ihastunut tähän H&M:n koiratyynyyn ja alla olevaan siksakiin. Onneksi työkiireet jatkuvat eikä ole aikaa eikä työpäivän jälkeen enää intoa mennä kaupoille.

kanvaasityyny.jpg

9013165457438.jpg

Nämä Clas Ohlsonin betoniset kynttiläjalatkin kiinnostaisivat enemmän, jos tuikkuja ja lyhtyjä ei olisi joka nurkka ja pöytä täynnä.

Pian alkaa Suomen kaunein koti, joten pitää hakea hyvä asento ja irtsarit lenkkitakin taskusta. Kipaisin lenkillä maanantain kunniaksi Filmtownin kautta. Myönnettäköön, että siellä tuli kipaistua eilenkin salitreenin jälkeen, joten se siitä…

Koti Sisustus