Pieni vihreä omena

Syksyn kynnyksellä kuuli monelta taholta helpottuneita huokailuja, kuinka ihanaa on kun syksy saapuu: ”Saa käpertyä viltin alle, sytytellä mielin määrin kynttilöitä…” jne jne. No mutta ei tätä pimeyttä kyllä kestä! Aamuisin kun heräät on pimeää, lähdit töistä sitten kello neljä tai kello seitsemän, on pimeää. Ja vuosi vuoden jälkeen pimeänaika tulee yhtä yllätyksenä. Shokkina.

Tuntuu, että syksyn aikana elämässä vastaan tulevat asiatkin, olivat ne sitten hyviä tai huonoja, saavat erikoiset mittasuhteet. Jos eilen nyyhkytin koko illan sohvalla niin tänään olen hyppinyt toisen puolesta ilosta tasajalkaa. Kyllä kaveri taitaa olla oikeassa, kun lohdutti sanomalla, että asiat järjestyy lopulta aina.

Laitoin tämän epämääräisen  postauksen kuvitukseen lempikuviani viime kesältä. Vihreää, kukkaan puhjennutta metsää, kauniita maisemia Järvi-Suomesta ja korppoolaista peltoa. Muistan näiden maisemien kohdalla miettineeni kesällä, että paina nämä kuvat nyt mieleen, sillä näitä tulee syksyllä ikävä. Ja minätyttöhän painoin. Istua mötkötin keskittyneenä kivellä, seisoa hötkötin äimistyneenä Punkaharjulla ja huuta hotkahdin ”Pysäytä auto, otan pellosta kuvan!”

Tekipä hyvää nähdä vihreää ja valoa tietokoneen näytöltä. Ei turhaan sanota, että vihreä rauhoittaa ja lisää harmoniaa. 

”Luonnon vehreys rauhoittaa ja lataa meitä, aivan kuin löytäisimme helpommin sisäisen itsemme. Sanotaan, että vihreä on sydämen väri, tasapainoinen, tervehdyttävä ja virkistävä. Siinä henkii kevään raikkaus ja nuoruus sekä luonnon runsaus. Vihreää käytetään rauhoittamaan sydänvaivoja, liian korkeaa verenpainetta sekä jännittyneisyyttä. On havaittu, että omenanvihreä on erityisen hyvä tyynnyttämään kiihtynyttä tai shokissa olevaa mieltä sekä rauhoittamaan ylivilkkaita lapsia.”

(Lainaus täältä)

Pistetäänpä mieleen. Ehkä seuraavan hermoromahduksen tullen voisin ohjeistaa miestä ojentamaan vaimolleen pienen vihreän omenan.