Äidille kertominen

Saaga jatkuu. Seuraavana vuorossa minun äidilleni kertominen.

Halusin ehdottomasti kertoa äidilleni ennen kuin kerromme miehen suvulle. Miehen suvulle taas olemme ajatelleet kertoa elokuun viimeisenä viikonloppuna, näin saaristossa venetsialaisina. Venetsialaisina miehen suvun mökkisaari täyttyy meille läheisistä miehen sukulaisista. Syödään rapuja, käydään suvun naisten kesken sienestämässä, saunotaan savusaunassa ja yöllä poltetaan koko kesän ajan kerätty kokko.

Tämä venetsialaisviikonloppu lähestyi ja olimme suunnitelleet menevämme sunnuntaina äitini ja tämän puolison luo kylään, muka kesäkurpitsoita hakemaan. Äidinkin kanssa olin jo soitellut ja asiasta sopinut, kun sunnuntaiaamuna mies sai puhelun töistä että yksi työntekijä on sairaana ja miehen piti mennä tätä sitten loppupäiväksi paikkaamaan. Soittelin siis äidille ja kerroin, että tämä päivä menisi myttyyn, mutta maanantaina töiden jälkeen tulisimme. Äiti totesikin olevansa maanantaina iltavuorossa ja seuraavaksi hänelle sopivan keskiviikkona. No, aikataulut menivät siis totaalisen ristiin, sillä mieheni lähtisi keskiviikkona varhain töiden takia loppuviikoksi muualle ja tulisi sitten suoraan sinne mökille.

Harmitti hirveästi. Siitä lisää myöhemmin. Mutta kun lopulta kokosin itseni, totesin, että haluan kuitenkin kertoa äidilleni ennen miehen sukua, vaikka sitten ilman miestäni. Niinpä vierailin äidin luona itsekseni.

Olin ostanut äidille Anni Nykäsen Mummo-sarjakuvakirjan ensimmäisen osan ja paketoinut sen lahjapaperiin.  Äidin nähtyäni sanoin, että unohdimme tuoda lomareissulta hankitun tuliaisen ja ojensin paketin. Hetken äiti ihmetteli saako näitä kirjoja Espanjasta, luki sitten kannesta nimen ”Mummo” ja kysyi varovaisesti: ”Onko musta tulossa mummo?”. Vastasin, että juu, mummo tai mummu tai joku muu, jos Luoja suo ja eletään.

Äiti kyyneltyi, halasi, onnitteli ja alkoi kysellä oloja. Kohta hän totesi, että täytyyhän tässä vävyäkin onnitella ja riensi soittamaan miehelleni. Varoittelin, että töissä ei välttämättä pysty vastaamaan, mutta äiti jätti ehkä herttaisimman hämmentyneen takeltelevan viestin mieheni vastaajaan. Myöhemmin mies soitti ja äiti pääsi onnittelemaan ihan livenä. Äidin mies on kovin ujo ja vasta joitakin vuosia mukana kulkenut, häneltä sain hymyn ja onnittelun. Hän pysytteli kohteliaasti sivussa äitini hössötyksestä.

Jälleen siis ilta kului raskaudesta puhuen. Äiti oli tätä aavistellut viime vierailullani. Menimme muutama viikko sitten yhdessä mustikkaan ja äiti sanoi katselleensa silloin, että ylähuuleni päällä iho oli tavallista tummempaa, joka kuulemma usein kielii raskaudesta. (Mmitäh??) Äiti oli kuitenkin malttanut olla kyselemättä.

Tuntui ihanalta huomata kuinka aidosti äitini ilahtui ja liikuttui. Vielä hän ei osannut päättää olisiko sitten mummo, mummi, mummu tai mikä. Mummo-kirjaa äiti selaili hölmösti hymyillen ja ”mummon” jutuille naureskellen. Olin kanteen kirjoittanut, että ihan näin mummoksi hänen ei sitten tarvitse ryhtyä.

Minun pappalleni, äitini isälle ja ainoalle jäljellä olevalle isovanhemmalleni sovimme kertovamme sitten isäinpäivänä vieraillessa – jos nyt äiti saa pidettyä salaisuutena. Veljelleni kerron myös myöhemmin. Lähetän ehkä ultrakuvan eno-onnitteluin hänelle asuinkaupunkiinsa.

Miestä harmitti hiukan kun ei päässyt kertomaan mukaan, mutta hän kestää sen. Kesäkurpitsoita ja kurkkujakin muistin tuoda mukanani.