Saikulla

Kävin maanantaina työterveyshoitajalla, josta samalla käynnillä konsultoitiin myös lääkäriä. Lääkäri löysi poskiontelotulehduksen, kirjoitti antibioottireseptin, selvitti, että nykyisin päivittäin tarveitsemaani astmalääkettä saa tosiaan tässä tilassa käyttää päivittäin, määräsi hikiliikuntakiellon ja kysyi haluanko sairauslomaa. Minä jäin miettimään antibiootin tarvetta, sillä jokavuotisesta poskiontelotulehduksesta kärsivänä luulin tunnistavani oireet ja nyt olo sivuonteloissa ei ollut kuin tukkoinen – ei vielä lainkaan tulehtunut. Astmalääkkeen ottamiselle ei ole vaihtoehtoa, sillä ilman sitä en juuri saisi tällä hetkellä henkeä. Hikiliikuntakielto sai minut huonoa omatuntoa kokien peruuttamaan tämän viikon jumppaohjaukset. Sairausloman tarpeeseen vastasin, etten halua vaan mieluummin olen töissä. Tiistaina kuitenkin jo kaduin päätöstäni kun pelkkä potilaan vieressä seisominen sai kylmän hien otsalle ja kävely töissä vain yskitti.

Keskiviikkona soitin pomolle pitäväni omalla ilmoituksella saikkua. Alistuin myös syömään antibiootteja toivoen niiden nyt lopulta auttavan tähän. Nukuin koko päivän. Oikeasti. Heräsin vain syömään ja katsomaan alkaneen Greyn Anatomian -jakson. Koiraa jouduin käyttämään ulkona, sillä mies on työreissulla. Illalla olin jo todella turhautunut kotona makoiluun ja päätin seuraavana päivänä mennä töihin vaikka astmalääkettä oli saikkupäivänäkin tarvittu. Tänä aamuna nousin ylös ja laitoin itseni työvalmiiksi. Aamun koiralenkillä iski kuitenkin taas sellainen yskintä ja ahdistus, että jouduin nöyrtymään ja soittamaan pomolle, etten tulisi tänäänkään töihin. Sitten nukuinkin puoleen päivään.

En todellakaan ole hyvä olemaan sairas. Turhaudun nopeasti, poden huonoa omatuntoa ja tunnen itseni niin turhaksi kun makaan kotona tekemättä mitään. Nuorempana rupesin oikeasti aina itkemään kun saikkutodistusta hakiessa piti selittää terveydenhoitajalle/lääkärille mikä vaivasi. Oli muka jotenkin niin noloa myöntää, että nyt on niin sairas ettei jaksa tehdä töitä/käydä koulua. No, itkevälle naiselle se saikku myös melko helposti myönnettiin.

Mutta.

Jos jotain hyvää tässä kotona olemisessa on ollut, niin lepäillessä on ollut aikaa tunnustella kummun sisältä tulevia tuntemuksia ja kyllä – luulenpa että olen nyt tuntenut ensimmäiset hennot potkut kättäni vasten!

Tänään rv 18+3!