Kumpututkielma osa 3

Nappailin eilen uudet masukuvat kumpututkielman jatkoksi. Kumpututkielmien teossa onkin ollut pitkä tauko, ja voi jopa olla, että kyseessä ovat viimeiset raskausvatsakuvat.

Nyt kun katselen ensimmäisen ja toisen tutkielman kuvia, niin vähän naurattaa. Eipä tuo kumpu ollut tuolloin 19. viikolla juuri minkään kokoinen. Saatikka 15. viikolla.

Mutta nyt on kummulla jo kokoa niin että sen erottaa. Ja sopiihan sitä olla, kun laskettuun aikaan on enää kuukausi. Eiliset kuvat siis rv 35+6, eli 17 viikkoa enemmän kuin edellisissä kuvissa, joissa ei oltu edes puolivälissä. Onpas tämä aika tässä välissä mennyt nopeasti.

Raskauden myötä olen laiskistunut, enkä nyt ottanut kuin aamukuvat. Vasemmalla siis vatsa vedettynä sisään ja oikealla ihan rentona. Nämä kuvat vastaavat myös jo ensimmäisessä tutkielmassa mua askarruttaneeseen kysymykseen: Kyllä, vauvavatsaakin voi vetää sisään, mutta ei se mukavaa ole eikä sillä enää lopussa juurikaan hyötyä saavuta. Nimimerkillä: rv 36, joka yrittää edelleen ahtautua liian ahtaista väleistä vetäen vatsaa sisään.

Aiemmalle tyylille uskollisena ja muistutuksena aiempien ”vauvamahojen” pienuudesta kokosin kollaasit myös eri viikkojen vertailua varten.

Tässä alla siis rv 14+5, 18+6 ja 35+6 mahat aamulla jännitettynä..

…. ja tässä alla samat mahat aamulla rentoina.

Sellainen muutos muutamassa kuukaudessa.

Muita huomioita:

– Siirryin joulun tienoilla oikeisiin raskaustakkeihin. Alkuun ne olivat päällä löysiä, nyt melko istuvia.

– Toisen kolmanneksen alussa käyttöön ottamissani raskausleggareissa vyötärönauha ylsi reilusti yli kylkiluiden, nyt se jää ikävästi johonkin navan ja kadonneiden kylkiluiden välimaastoon ja auheuttaa pienen makkaran, joka näkyy itseasiassa tuossa maha-rentona-kuvassakin. Alkuun kuminauhaa sai nostaa koko ajan kun se valui alas liian löysänä, nyt sitä saa nostella, koska kangas ei enää riitä ylös asti.

– Vatsa muuttaa edelleen muotoaan, mutta hieman eritavalla kuin vallattomina pikkukummun aikoina. Nyt muodonmuutos tapahtuu lähinnä sivuilla kylkiluiden alla, kun milloin mikäkin raaja yrittää puskea kyljestä läpi. Vatsa myös aaltoilee tyypin möyrimisen mukana ihan silminnähden.

– Paino lähti vihdoin joulun jälkeen nousuun ja nyt neuvolan ensipunnitukseen on tullut 4-5 kiloa. Oma arvioni kokonaispainonnoususta ajalta ennen raskautta on noin 8-10 kg.

– Mahallaan ei todellakaan voi enää olla. Myös kyljellään on välillä ikävää, kun painovoima vetää tyyppiä kohti maata ja hän usein alkaa rusentaa jalallaan (?) kylkinahkaani lattiaa tai patjaa vasten. Selällään viihdyn edelleen, vaikkei sitä ilmeisesti suositella.

– Lysyssä ei voi istua, sillä muutoin ovat joko kylkiluut tai reidet tiellä. Töissä viimeisinä viikkoina otin tasapainotyynyn tuolilleni, että muistaisin istua ryhdikkäämmin enkä turhaan puristaisi pikkuista kylkiluideni alle.

– Ne kylkiluut katosivat viikossa. Rv 30 juttelin ystäväni kanssa siitä, että hyvin kylkiluuni vielä törröttävät vatsan yläpuolella ja seuraavalla viikolla huomasin, että enää niitä ei näkynytkään.

– Kumpu on läsnä kaikessa mitä teen. Se on välillä tielläkin ja vaikkei se ole kokonsa vuoksi vielä estänyt minua kumartumasta, kyykistymästä tai esimerkiksi sitomasta kenkiä, on se välillä niin kipeä ja kireän oloinen että yhtään ei tee mieli rutistaa tai venyttää sitä mihinkään suuntaan.

– Kumpu ei mielestäni ole vielä täysin tipahtanut, eli ilmeisesti raivotarjonnasta huolimatta tyyppi ei ole vielä löytänyt reittiään lantioluideni sisään. Viikolla 33+ tyyppi puski niin innokkaasti alavatsallani, että sanoin sen päättäneen syntyä sektiolla ja repivän sen sektioreitin ihan itse alavatsalle sisäpuolelta käsin.

– Pari viimeistä päivää vatsan ja kylkien kiristelyn lisäksi uutena oireena on tullut jalkojen ja persauksen alueen kivut. Siis sisäreidet, nivuset, pakarat ja lonkat ovat kävellessä välillä niin arat että liikkuminen on ollut hieman vaikeaa. Kipu ei ole mitenkään viiltävää tai tunnu tulevan mistään luusta tai hermosta, kuten aiemmin kärsiessäni liitoskivuista ja si-nivelen vaivoista, vaan nyt se on sellaista ikäänkuin lihaskipua tai sellaista mustelman tuntuista herkkyyttää. Että ihan kuin olisi pyöräillyt tai ratsastanut tuntikausia eivätkä lihakset ole palautuneet tästä suorituksesta. Ja minähän en todellakaan ole tehnyt mitään urheilusuorituksia enään pitkään aikaan. Ehkä tämä on sitä lantion löystymistä kuitenkin sitten.

 

Sellaisia asioita tänään. Viikko täysaikaisuuteen, kuukausi laskettuun päivään. Iik!