Ensimmäinen käynti äitiyspolilla: täydellinen perätila

Äitiyspolilla käyty: Vauvaa ei saatu käännettyä. Lääkäri ei edes hirveästi yrittänyt kun totesi jo ultralla tyypin olevan tosi alhaalla ja yrittäessä nostaa peppua ylös lantiostani ei saanut sitä sieltä irti. Kertoi, että yleensä kääntö on helpompi, jos vauva istuu jalat koukussa, mutta meidän joogimme on kuulemma ”täydellisessä perätilassa” eli pylly alhaalla, mutta jalat ylhäällä kasvojen edessä. Ihan linkkuveitsessä koko tyyppi. Toiveet hänen omatoimisesta kääntymisestäänkin ovat siis melko vähäiset.

Lääkäri sanoi että näistä pienikokoisista perätilalaisista on välillä tosi vaikea hahmottaa että kumpi on pää ja kumpi peppu ja voi olla että meidän vauva ei ole koko aikana raivotarjonnassa ollutkaan, vaikka neuvolassa onkin näin arvioitu.

Kyseessä oli opetuspoli ja naislääkärin lisäksi mukana siis kaksi mieskandia, joista molemmat tekivät lääkärin lisäksi ulkotutkimuksen ja ultrauksen, mutta vain toisen lääkäri päästi tekemään sisätutkimusta. Tätä sisätutkimustahan pelkäsin ennalta hirveästi ja kerroinkin ennen tutkimusta, että aikaisempi kokemukseni on, että tämä tutkimus sattuu ihan hel*****ti”. Lääkäri sanoi, että oli hyvä kun kerroin asiasta ja tsemppasi ja rauhoitteli minua koko tutkimuksen ajan. Mielestäni yllättävän hyvin sainkin oltua rentona ja keskityttyä hengittelyyn, eikä tutkimuskaan sattunut lainkaan niin paljon kuin viimeksi, vaikka kandi käyttikin kokeiluun paljon lääkäriä enemmän aikaa koska ei ollut varma tunsiko sisältäni oikeita asioita. Yhtään en ollut vielä auki ja kohdunkaulakin vielä lyhenemättä.

Kääntöä yritti vain lääkäri. Mukavaa oli, kun lääkäri selitti kandeille ja meille niin kattavasti kaiken mitä tehtiin ja suunniteltiin ja miksi. Jäi hyvä fiilis. Mies oli mukana koko ajan ja tyypilliseen tapaansa vitsaili sitten jälkeenpäin, että eipä sitä usein tule seurattua vierestä kun toinen mies on sormet vaimon pimpsloorassa. Tunnelma oli tietenkin itse tutkimuksessa hyvin asiallinen ja kuitenkin rento.

Eniten miestä kiinnosti tietenkin ultraamisen seuraaminen ja sitäkin tehtiin toki hartaasti kun kandit harjoittelivat ultraäänikuvauslaitteen käyttöä. Pitkästä kuvailusta huolimatta kumpikaan meistä ei kuitenkaan edelleenkään osaa sanoa vauvan sukupuolta. Lääkäri kysyi tiedämmekö ja haluammeko tietää, eikä sitten kertonut asiaa kun vastasimme että emme. Itse luulen, että koska kasseja ei näkynyt siinä kohtaa kun luulen pyllyn olleen, voisi kyseessä olla tyttö.

Koska ensisijaisesti toivon alatiesynnytystä perätilasta huolimatta, piti lantioni sopivuus tähän kuvata magneettikuvalla. Saatiin onneksemme aika kuvaukseen samalle päivälle iltapäivään ja vietettiin siis naapurikaupungissa lähes koko päivä. Mies oli tyytyväinen kun odotellessa käytiin autokaupoissa potkimassa renkaita – ja minäkin pääsin meidän pikkukylän tarjontaa isompaan kauppakeskukseen pyörimään ja lounastamaan. Tosin tuo jääräpää vatsassani innostui aamupäivän tutkimuksista niin, että kävely ei varsinaisesti ollut miellyttävää ja shoppailuinto siksi melko vähäinen.

Pitkän päivän jälkeen magneettikuvauksessa selällään makaaminen ei ollut kovin miellyttävää alaselkäkivun ja vatsassa mylläävän vauvan vuoksi, mutta ei kamalaakaan. Ehdin kuunnella säriseviltä kuulokkeilta muutaman radiomainoksen lisäksi Antti Tuiskun Peto on irti- sekä Samuli Edelmanin Tähtipölyä-kappaleet ja homma oli ohi. Vauvalla oli lähes koko kuvauksen ajan hikka. Taisi raukka pelästyä sitä meteliä.

Nyt seuraava kontrolli äitiyspolilla 2 viikon päästä ja soittavat sitä ennen kuvista ja kertovat ovatko mitat sopivat alatiesynnytykseen. Jos parhaaksi  nähdään suunniteltu sektio niin kuulemma se on sitten viikolla 39.

Niin ja se painoarvio oli neuvolassa eilen 2660g ja tänään äitiyspolilla 2905g. Siroksi ja pienipäiseksi silti sanoivat.