Appivanhemmille kertominen

Mielestäni on ollut hauskaa keksiä erilaisia keinoja kertoa raskaudesta sukulaisille ja ystäville. Muutama idea on vielä käyttämättä, sillä toistaiseksi vain harva tietää, mutta appivanhemmille kerroimme joitakin päiviä sitten.

Mies näkee vanhempiaan töiden vuoksi lähes päivittäin ja hänelle salaisuuden pitäminen kävi päivä päivältä vaikeammaksi. Mainittakoon, että mies edustaa ihmistyyppiä, jolle joululahjojenkin salaileminen on suursaavutus.

No, appiksille siis kerrottiin kunhan ar-ultrassa oli onnellisesti todettu raskauden kehittyneen toistaiseksi toivotusti.

Kuten monena kesäiltana muutenkin, kutsuimme itsemme appiksille saunaan. Alkuun keräilin pihamaalla viinimarjoja pakastimeen ja juteltiin niitä näitä. Itselleni olisi sopinut vielä mainiosti pitää tulokas salaisuutena. Kun siirryttiin saunalle, alkoi mies olla kuin tulisilla hiilillä ja melkein komensi isänsäkin ”sisään juttelemaan” pois saunan kuistilta.

Appivanhemmat hinkuvat koiraamme usein hoitoon ja olimmekin suunnitelleet tämän kautta kertoa asiasta. Ollimme ajatelleet keskustelun menevän jotakuinkin näin:

Me: ”Hei, me muuten tiedetään koska koira tulee teille seuraavaksi varmasti hoitoon”

Appikset: ”No mihin te nyt taas olette matkan varanneet?”

Me: ”No maaliskuussa mennään Poriin” (Tiedoksenne, että meillä Satakunnassa synnytetää Porissa Satakunnan keskussairaalassa.)

Appikset: ”Iik, ääk! Mitä? Oikeesti? Onnea jne” *kaikenlaista sekavaa onnittelua ja flippaamista*

 

Todellisuushan ei koskaan mene niin kuin itse päässään suunnittelee, joten tosiasiassa keskustelu menikin näin:

Mies: ”Hei, mitä teillä on maaliskuussa? ”

Anoppi: ”Ei me nyt vielä tiedetä. Miten niin?”

Mies: ”Ei ku koira vaan tarvii silloin hoitopaikkaa”

Anoppi: ”Jaa… ”

Minä: ”Niin, tarkemmat päivämäärät tiedetään vähän myöhemmin..”

Anoppi: ”No joko te nyt taas ootte varaamassa jonkun matkan? Pöh.”

Minä: ”joo..”

Mies hetken hiljaisuuden jälkeen: ”No, eiks teitä yhtään kiinnosta mihin me mennään?”

Anoppi: ”No ei..”

Appiukko: ”No johonkin Lappiin tietty.”

Mies: ”No ei. Mut pohjoiseen kuitenkin.”

Appiukko: ”No Poriin” (Vitsinä. Ymmärtämättä mitä sanoo.)

Minä: ”No, itse asiassa joo.”

Appiukko: ”Mitä te muka Porissa teette?”

Anoppi: ”Aaa, nyt mä tajuan…”

Mies: ”No, mitä Porissa nyt tehdään?”

Appiukko turhautuneena: ”No lomaillaan.”

Anoppi nauraen: ”No höh, ajattele nyt vähän minkä takia meidän kylältä Poriin mennään?”

Appiukko: ”No muuten vaan.”

Minä: ”NO, me mennään sinne kahdestaan ja tullaan ehkä pois sitten kolmestaan”

Appiukko: ”Aijaa.” (Välähdys!) ”No kyllä mä sen nyt tiesin.”

 

Piti siis aavistuksen vääntää rautalangasta. Loppujen lopuksi appivanhempien reaktio oli alkuun laimeampi kuin olin ajatellut. Pelkäsin niiden sekoavan täysin, mutta taisivat raukat olla niin järkyttyneitä uutisesta että suuria riemun kiljahduksia ei kuultu. Onnittelivat kuitenkin asianmukaisesti ja anoppia kiinnosti heti vointini ja raskauden kesto. Odotettavaa oli myös, että anoppi alkoi kertoa omia raskaus- ja synnytysmuistojaan. Ne ovat anopin lempiaihe ja koko suvulle tuttuja etu- ja takaperin, mutta istuin silti taas kärsivällisesti kuuntelemassa mitä mielitekoja kustakin pojasta tuli yms. Pääsinpäs kerrankin lisäämään myös omia kokemuksiani niihin väleihin kun anoppi veti henkeä.

Kun tulimme miehen kanssa löylyistä, oli saunatupaan ilmestynyt neljä skumppalasia sekä pullo kuohuvaa ja vadelmapillimehu. Siinä sitten kilisteltiin uutiselle ja toivottiin parasta. Myöhemmin kuulin pukuhuoneen oven läpi appiukon kutsuvan vaimoaan isovanhemmaksi ja anoppi intoili meille kuinka ihanaa on kun hän pääsee nyt ostamaan ihania vauvatarvikkeita.

Sanokaa minun sanoneen, vaikka alku oli viileämpi kuin odotimme, tulen varmasti vielä kyllästymään ja hermostumaan näiden kahden vauvaintoiluun. Lord, give me strenght.