Hiljainen päivä, yllättävä yö ja pettymyksen perjantai

Nyt seuraa pitkä kertomus, joka olisi voinut olla synnytyskertomus, mutta ei aivan ollutkaan.

Viime keskiviikkona meidän päivässä riitti ohjelmaa. Lounas miehen työpaikalla, tunnin automatka eteläiseen naapurikaupunkiin, kasvohoito, kahvittelu, pikapistäytyminen Ikeassa (Muistatteko ne väärän kokoiset laatikot? Asia korjattu.) ja illalla kotiin.

Kotiin päästyä ihmettelin ensi kertaa, että onpas vauva ollut koko päivän hiljainen vatsassa. Edes kaksi tuntia kasvohoidossa maatessani en muista hänen juurikaan möyrineen. Huolihan siitä huomiosta heräsi ja klo 21-22 tehtiin yhdessä miehen kanssa liikelaskua olkkarin lattialla. Minä juon kylmää, syön makeaa ja heiluttelen mahaa – aika laiskaa on tyypin liikehdintä. Onneksi meillä on vieläkin lainadoppler, jolla etsitään lopulta jännittyneinä sydänääniä. Siellähän ne.

Minä kävin nukkumaan ja mies menee vielä koneelle. Illan aikana olen vahingossa pudottanut hänen kännykkänsä ja yhtäkkiä puhelin ei yhdistäkään mihinkään verkkoon.

Klo 23:00 alkaa tyyppi kunnolla heräillä ja myllätä vatsassa. Tunnustelen toisen melskettä tyytyväisenä ja hyvästelen yöunet pariksi tunniksi. 00:30 alkaa tuntua poltetta alaselässä ja kyljissä – ihan pientä vain, mutta kuitenkin kyseessä on vähän poikkeuksellinen tuntemus. Nukahdan kuitenkin ennen yhtä. 01:30 herään tuskanhiessä vasemman kyljen poltteeseen. Oksettaa. Tunnen outoa aaltoilevaa poltetta joka vaihtaa paikkaa alaselältä kylkiin ja vatsan sivuille. Vatsa on kova kuin kivi. Käyn vessassa ja kävely on hankalaa. Viestitän miehelle että tuo panadolia alakerrasta, mutta eihän se puhelin toimi ja kärvistelen kivuissani. Googlaan hakusanoin ”miltä supistus tuntuu?”. Naurettavaa, mutta en usko olevani nykypäivänä ainoa.

Saan mieheen facebookin kautta yhteyden ja hän tuo särkylääkkeen noin 02:30. 02:18 olen aloittanut kellottaa kipuaaltoja. On vaikea sanoa koska kipu alkaa ja loppuu, kun vähän tuntuu koko ajan ja sitten välillä polte jossain päin nousee kauheaksi ja taas laantuu pikkuhiljaa. 03:10 panadolilla ei mielestäni ole mitään vaikutusta. 03:20 olo kuitenkin hiukan rauhoittuu, kipu pienenee ja kärki lyhenee. 03:45 viimeisimmästä supistuksesta on yli 10 minuuttia ja koitan nukkua, mutta n. 04:00 alkaa taas supistus.

05:00 säännöllisiä alle 10 minuutin supistuksia on vihdoin tullut kokonaisen tunnin ja päätän soittaa synnärille. Tässä vaiheessa en edes vielä tiedä saanko synnyttää alakautta. Olin juuri aamupäivällä soittanut äitiyspolille ja kysynyt lantion MRI-kuvien tulosta, mutta lääkäri ei ollut sitä silloin vielä lausunut. Kätilöt lupasivat yrittää kiirehtää lausunnon saamista. Nyt synnärin päivystävän lääkärin kanssa puhuessa käy ilmi, että lantioni todella on liian ahdas eikä minun suositella synnyttävän alakautta. Lääkäri käskee lähteä synnärille tilannetta tarkistamaan.

Lähtöön kuluu hiukan aikaa, kun käyn nopeassa suihkussa (kipuaaltojen vuoksi olen valunut hikeä monta tuntia)  ja pakkaamme jotain mukajärkevää mukaan. Haemme vielä matkalla miehen toimistolta tämän ipadin, jotta hänellä on rikkoutuneen puhelimen tilalla edes jokin väline yhteydenpitoon. Mies soittaa puhelimestani isälleen, kertoo tilanteen ja pyytää tätä käymään aamulla koiramme kanssa lenkillä. Supistukset eivät ole aivan kipeimmillään. Auton penkinlämmitin helpottaa mukavasti alaselän poltetta. Matkaa on 45 kilometriä ja aamun ensimmäinen työruuhka on jo alkamassa.

07:00 olemme synnärillä. Astellessamme ovista sisään saan appiukolta viestin, että hän on nyt hakenut koiramme heille. Vastaan kiitoksen ja kerron, että olemme juuri päässeet perille. Vastassamme on tyly hoitaja/kätilö, joka ohjaa meidät pieneen huoneeseen, lyö minut käyrille ja alkaa vähäsanaisesti täytellä neuvolakortistani tietoja koneelle. Kivut eivät ole kauheita, niistä selviää hengittelemällä, käyrään piirtyy lieviä supistuksia melko tasaisesti. Noin kahdeksalta kätilö käy hakemassa jotain ja kohta tulee ilmoittamaan että hän lähtee kotiin ja aamuvuoroon tullut kätilö ja opiskelija ottaisivat meistä kopin. Myös lääkäreillä oli menossa vuoronvaihtoraportti ja lääkäri tulisi katsomaan meitä sen jälkeen. Minusta tullaan ottamaan verikokeita.

Uusi vuoroon tullut kätilö on aivan eri maata kuin yöllinen edeltäjänsä. Hän on tehokas ja antaa itsestään kiireisen vaikutelman, mutta on kuitenkin ystävällinen. Myös harjoittelija on mukava. Nämä uudet ihmiset laittavat hösseliksi. Minuun laitetaan kanyylillä nestetippa, vaihdan päälleni leikkauspaidan ja he ohjaavat minut valmiiksi sängylle. Sanovat, että lääkäri tutkii ja sitten todennäköisesti jo leikataan. Miehelle ohjeistetaan miten hänen tulee toimia.

09:00 supistukset lähtevät taas koventumaan. Ne ovat olleet hetken kivuttomia, mutta olemassa. Edelleenkään niin kovia ne eivät enää ole kuin yöllä.

09:30 lääkäri saapuu viimein tutkimaan minut. Napakka naislääkäri ultraa sikiön asennon niin nopeasti, etten edes ehdi huomata että anturi koskee vatsaani. Hän toteaa vauvan pyllyn olevan alhaalla edelleen. Sitten seuraa sisätutkimus. Kohdunsuun sisäpinta on selvästi hyvin arkana, sillä tämä sattuu nyt jopa monta kertaa enemmän kuin joulukuinen kivulias sisätutkimus. Lääkäri huokaisee kohdunsuun olevan todella syvällä ja survaisee sormiaan syvemmälle niin että huomaan huutavani kirosanaa ja tempautuvani melkein istumaan. Mieskin hätkähtää. Lääkäri toteaa kohdunsuun olevan vielä aivan epäkypsä ja kertoo, ettei näillä viikoilla (37+3) lähdetä leikkaamaan ellei synnytys todella ole käynnissä. Kuulemma vielä liikaa riskeja esimerkiksi keuhkojen kehittymättömyyttä tai jotain muuta. Kätilöt vaikuttavat hämmästyneiltä ja pettyneiltä. Minä olen aivan äimänä kaikesta siitä mitä viimeisen yhdeksän tunnin aikana on tapahtunut ja pitänyt sisäistää.

Minut siirretään tarkkailuun. Mies lähtee kotiin hankkimaan ehjää puhelinta ja järjestelemään työasioita. Käsken hänen nukkua ja lupaan soittaa jos lähtö leikkaukseen kumminkin tulee. Miehen lähdöstä 15 minuuttia ja opiskelija tuo minulle toisenlaisen paidan ja saan vaihtaa leikkauskaavun pois. Nousen istumaan ja samalla tunnen, että nyt valuu jotain. Ensimmäisenä käy tietenkin mielessä lapsivesi, mutta kun nousen ylös huomaan sen olevan verta. Ilmeisesti brutaali sisätutkimus on tähän syynä, mutta kätilöt käskevät minun pysyä makuulla seuraavat tunnit ja vuotoa seurataan. Verenpaineeni ovat alhaiset, alavatsaa polttaa ja supistukset ovat taas kivuliaita. Olen tarkkailuhuoneessa yksinäni.

Kaikki kuitenkin rauhoittuu. Supistukset harvenevat eivätkä ole enää niin kivuliaita. 11:30 saan vihdoin ruokaa ja juotavaa, kun katsotaan ettei minua ihan heti tarvitsekaan leikata. Harjoittelija käy vähän väliä ottamassa käyrää ja kyselemässä vointia. Saan jopa nukahdettua pari kertaa noin 15  minuutin pätkiä. Klo 12-15 olo on jopa niin hyvä, että haluaisin lähteä kotiin.

Iltavuoroon tullut lääkäri tulee luokseni kätilön kanssa seuraavaksi. Minut on juuri laitettu käyrille ja käynnissä on ensimmäinen kipeämpi supistus muutamaan tuntiin. Lääkäri ehdottaa, että jäisin osastolle yöksi ja suostun siihen. Kohta iltavuoron kätilö tulee kärräämään minut sängyssäni toiseen kerrokseen vuodeosastolle. Edelleenkään en saa liikkua kuin lyhyitä vessareissuja. Ruoka tuodaan vuoteen vierelle. Huonekaverinani on nainen, joka synnyttää viidettä lastaan ja on tänään tullut käynnistykseen rv 38+5. Olen kateellinen, että hän saa käynnistyksen vain reilun viikon myöhemmin kuin minun vauvastani sanotaan ettei vielä voi riskien takia leikata.

Ilta kuluu maaten. Mies ajelee vielä sairaalaan katsomaan minua ja tuo joitain hygieniatarvikeita joita en ollut tajunnut jättää sairaalaan. Yritän käydä nukkumaan, sillä edellisistä kunnon unista on yli kaksi vuorokautta. Enää ei juurikaan supistele kuin täysin kivuttomasti. Harmittaa olla sairaalassa kun mitään ei tunnukaan tapahtuvan. Harmittaa myös ettei vauvaa vielä leikattukaan. Yritän käydä mielessäni läpi vuorokauden tapahtumia ja totean, että melkoisella pikakelauksella jouduimme menemään alatiesynnytystoiveista sektion hyväksymiseen ja päivystyssektiovalmiudesta kuitenkin vielä odotteluun.

Yö on levoton, sillä kätilö ravaa tunnin välein tekemässä jotain. Antamassa naapurille cytoja, ottamassa minulta tippaa pois, ottamassa naapurilta käyriä. Kolmen aikaan naapurin synnytys alkaa ja hän puuskuttaa supisuksia verhon takana. Neljältä hän soittaa miehelleen ja hänet viedään ammeeseen. En näe häntä enää, mutta uskon, että hän sai perjantaina vauvansa. Kuudelta kätilö käy siivoamassa hänen tavaransa pois huoneesta.

Aamulla 07:30 herään pieneen vatsakipuun. Hampaita pestessä supistaa yhtäkkiä kipeästi. Aamuvuoroon tullut kätilö laittaa minut käyrille, joihin piirtyy supistuksia harvakseltaan, mutta kivuliaita ne eivät enää ole. Saan syödä aamiaista ja sitten odottelen vain lääkäriä. 10:40 lääkäri vihdoin tulee luokseni ja saan luvan lähteä kotiin. Soitan miehen hakemaan. Saan nyt ensimmäistä kertaa kävellä itse syömään ruokasaliin, jossa muut potilaat ruokailevat. Siellä näen muita pallomahoja käynnistyksiä tai sektioita odottamassa ja tuoreita äitejä vastasyntyneet vauvat pyörällisissä vauvavuoteissaan. Tuntuu tosi ontolta olla siellä ilman vauvaa ja valmistautua lähtemään kotiin.

Kotiutumisohjeena on palata matalalla kynnyksellä jos supistaa ja heti jos vedet menevät. Minulle varataan aika suunniteltuun sektioon rv 39+3 ja saan äitiyspolin puolella vielä sektioinfon ja haastattelun anestesiaa varten. Seuraavalle viikolle aiemmin varattu äitiyspolin kontrolli perutaan tarpeettomana. Varaan itselleni heti netistä ajan kotikylän labraan tarvittaviin verikokeisiin ja pakkaan saamani tukisukat ja ohjelappuset laukkuun.

Mies tulee hakemaan ja ajelemme kotiin uupuneina. Taisin nukkua koko loppu perjantain.