Hoitovapaan onnellisimmat päivät
Jos minulla olisi kesälle ämpärilista, voisin tänään rastittaa kohdan ”Vietä rento päivä ystävän kanssa rannalla”. Olimme nimittäin tänään poikasen kanssa monta tuntia ystäväni ja hänen 9-kuisen typynsä kanssa läheisellä uimarannalla. Kaikki tuntui menevän niin nappiin: taapero ja vauveli nukkuivat vuorotellen puiden varjossa rattaissaan ja äideillä oli pitkästä aikaa aikaa vaihtaa kuulumisia, pohtia syvällisempiä ja syödä eväitä. Sitten leikittiin hiekassa ja kahlailtiin rantavedessä. Poikasen kanssa heitimme jopa talviturkin. Ainakin kaulaan asti. (Poikkeuksellisen myöhään itselleni tosin, mutta emme erinäisistä syistä johtuen ole päässeet tänä kesänä vielä mökille.)
Oli niin upeaa. Aurinko tuli usein esiin kuumana pilvien takaa, mutta pilviselläkin hetkellä tarkeni istuskella rannassa viltillä. Ainoa murhe oli vahtia, etteivät lapsoset syö hanhenkakkaa.
Siinä paistatellessaan ystäväni huokasi syvään ja sanoi: ”Kyllä äitiyslomalla vaan on ihanaa.” Olin hetkeä aiemmin (tapani mukaan) vuodattanut väsymystäni ja refluksiturhautumistani ystävälleni, mutta sillä hetkellä minäkin tajusin sen. Kyllä, juuri nyt elämä kotona lapsen kanssa oli ihanaa. Kun upeana kesäpäivänä saimme vailla aikatauluja istuskella uimarannalla sillä aikaa kun muut (paitsi lomalaiset) painoivat töitä jossain toisessa todellisuudessa. Näin kotona lapsen kanssa ollessa pitäisi ehdottomasti panostaa näihin hetkiin, jotka tuovat tunteen siitä että kyseessä on etuoikeus nauttia päivistä lapsensa kanssa, eikä velvollisuus raataa kotona 24/7 pienen tyrannin palvelijana. Onneksi minulla on ystävä, joka välillä palauttaa minut maan pinnalle syvyyksistäni.
Ihana rantapäivä sai arvoisensa päätöksen kun molemmat lapsukaiset väsyivät rantamaisemaan ja alkoivat kuorossa osoittaa mieltään. Pakkasimme kiireessä tavaramme rattaisiin ja marssimme pois, mutta se ei harmittanut yhtään, sillä pikkuisten kitinästä huolimatta päällimmäisenä tunteena oli kiitollisuus hyvin sujuneesta päivästä rannalla.
Näitä täytyy järjestää lisää.