Tänään aamulla suunnattiin taas neuvolaan ultrattavaksi.

Yöllä oli ollut pikku pakkanen ja mieheni ei ollut nukkunut hyvin (eikä tosiaan ole aamuherääjä) ja tällä yhtälöllä saimme pienimuotoisen lähtöriidan aikaiseksi kun minä myöhästymisiä vihaavana hoputin väsynyttä miestä ja hän turhautui auton ikkunoiden hitaaseen sulamiseen Webastolla. Minunhan vikani se tietty oli, kun en ymmärtänyt lähes aina kävellen liikkuvana kuinka hidas se webasto on ja että olisin voinut laittaa sen päälle jo kun lähdin (yskien ja niistäen) ulkoiluttamaan koiraa. Mieshän siis ei olisi voinut herätä aikaisin ja tarkistaa, että kaikki oli hänen puolestaan lähtövalmiina – kuten auto. No, se perheriidoista. Pääsimme kuitenkin yhdessä matkaan (vaikka ilmoitin eteisessä, että väsymyksissään kiukutteleva mies voi toki jäädä kotiinkin)  ja olimme vain noin 5 minuuttia myöhässä.

Alkuun terveydenhoitaja mittasi verenpaineet, hemoglobiinin ja painon. Arvot olivat kunnossa ja painokin vihdoin alkanut nousta laskemisen sijaan. Th kysyi influenssa-rokotteesta ja kerroin aikovani ottaa sen työpaikan yhteisrokotuksessa, kunhan tämä päällä oleva tauti ensin hellittäisi. Rokotetta kun ei suositella otettavan jos on tulehdus päällä. Miehelle taisi tulla koko rokoteasia ihan puskista ja kun th kyseli häneltä ottaako hän rokotteen myöntyi hän hetken kakistelun jälkeen. Ultraamisen jälkeen mentiinkin sitten vielä rokotuttamaan mies. Raukka oli vielä varmaan herätyksestä niin pöperössä ettei osannut vastustaakaan. Olin piikkikammoisesta miehestäni pikkuisen jopa ylpeä, kun niin mukisematta suostui rokotettavaksi.

Itse ultra sujui leppoisissa merkeissä. Paikalla oli aiemminkin ultrannut lääkäri, joka rauhalliseen tyyliinsä keskittyi selittämään meille mitä milloinkin teki. Sydän löi kuten piti ja oli rakenteeltaankin kuvien mukaan normaali. Virtauksien (aivoissa?) tutkiminen oli ilmeisesti hieman haastavaa, kun tyyppi ei taaskaan suostunut pysymään paikoillaan. Lääkäri mittaili aivot, pään ja sääriluun ja vatsan mitoista laski arviopainon. Rakenneultran arviopaino on kuulemma 10% arvioidusta syntymäpainosta. Meidän tulokkaamme on kuulemma täysin keskiarvoilla. Lääkäri ei kuitenkaan missään vaiheessa sanonut painon lukemaa. Taidan käydä tarkistamassa sen kanta.fi-sivuiltani myöhemmin. Ihan vain uteliaisuudesta.

Pyysimme, että lääkäri ei kertoisi meille sukupuolta ja hän selitti, että heillä ei ole tapana kertoa sitä elleivät vanhemmat erikseen kysy. Ja huolimatta siitä, että seurasimme ultraamista silmämunat kuivuen, emme me nähneet vilaustakaan sukupuolta paljastavista ominaisuuksista. (Hassua muuten, että vaikkei halua tietää, niin silti sitä siitä näytöltä yrittää katsoa.) Salaisuus siis turvassa. Maaliskuussa sitten varmaankin selviää.

Istukka näkyi olevan edessä ja lääkäri selitti sen voivan vaimentaa liikkeiden tuntumista. Viime päivinä olen kyllä tuntenut ajoittain jämäköitä iskuja alavatsallani, mutta liikkeitä ei voi kuin hyvällä uskolla sanoa tuntuvan vatsan päältä käteen asti. Istukan sijainti hieman lieventää huonommuuden tunnettani tästä (palataan siihen myöhemmin). Eivätköhän ne liikkeet kohta voimistu ja ala tuntua.

Kaikki siis vatsassa hyvin.

Minun oloni taasen ei ole vieläkään hyvä. Parempi ehkä – mutta ei hyvä. Kerroin sairastelustani ultranneelle lääkärille ja hän kirjoitti minulle saman tien koko viikon sairauslomaa, sanoen toki saatteeksi, että mikäli olo kohenee voi työnantajan kanssa sopien mennä jo ennenkin töihin. Kotona makaaminen siis jatkuu, ja kaipa se on uskottava ja hyväksyttävä että tässä nyt oikeasti sairastetaan kehittyvän vauvan ehdoilla.