Puoliväli

Rv 19+6. Sikäli mikäli olen ymmärtänyt, nyt ollaan raskauden puolivälissä. Ensimmäinen kolmannes on jo kaukana takana ja toistakin menty jo hyvän matkaa. Alkuraskauden jatkuva epävarmuus keskenmenosta on helpottanut ja välillä on voinut vain olla onnellinen tästä ihmeestä jolla meitä siunataan. Huomenna alkaa viikko 20 ja pääsemme rakenneultraan. Vielä viime viikonloppuna ystäväni kysyi jännitänkö tätä ultraa ja vastasin rehellisesti että ei yhtään. Tästä vastauksestani huomasin yllätyksekseni pelkojeni kaikonneen. Tänään olen kuitenkin pyöritellyt päässäni rakenneultrassa mahdollisesti selviäviä ongelmia – ja eksyinpä jopa tyhmyyttäni googlaamaan niistä. Virhe. Nyt siis vähän jännittää.

Raskausaika ei ole tähän mennessä kulunut kuten odotin sen kuluvan, mutta kai sen nyt blogin nimikin kertoo. Elämä vain on odottamatonta – ja raskaus. Kuten olen täällä jo marissut, etominen ja oksentelu vaihtuivat lähes seitsemän viikkoa sitten sitkeäksi flunssaksi, joka nyt on aiheuttanut myös aiemmin harmittoman rasitusastman pahenemisen. Olen joutunut olemaan hengitystieongelmien vuoksi pois töistä, perumaan ohjaamiani jumppia, pysymään poissa joogasalilta, ottamaan käyttöön päivittäisen astmalääkityksen ja syömään jo toista antibioottikuuria. Sanonpa vaan, että vaihtaisin alkuvaiheen etomisen milloin tahansa takaisin jos saisin sillä tämän taudin pois. Pää ei meinaa kestää sitä että keuhkot eivät kestä edes rauhallista koiralenkkiä. Elättelen hartaita toiveita, että tämän taudin viimein helpotettua koko loppuraskaus sujuu energisenä ja hyvinvoivana.

Raskauden energia ja hehku eivät siis toistaiseksi ole olleet luonani, kuten alkuraskaudessa odotin ja toivoin. Samapa tuo. Puoliväli on oloista huolimatta saavutus ja vain parin viikon päästä vauvalla on jo mahdollisuus selvitä mikäli tulee ennenaikaisesti. Sekin on hienoa se.

 

Perhe Raskaus ja synnytys

3 asiaa -blogihaaste

Koska tauti ja saikku jatkuvat ja oma pää on hajota tähän jatkuvaan flunssaan ja voimattomuuteen päätin napata lukemani blogihaasteen tänään työn alle. Tekee mieli kirjoittaa jotain, mutta en nyt jaksa ruikuttaa vain olojani ja tämä saa ajatukset mukavasti pois. Toivottavasti.

Siispä:

3 asiaa, joista pidän

– arki ja ihmiseni siinä

– tanssiminen

– astangajooga

IMG_4888.jpg

3 asiaa, joista en pidä:

– sairastaminen

– sen myöntäminen etten pysty johonkin

– hukassa olevien asioiden etsiminen kiireessä.

 

3 asiaa, joita tein viikonloppuna

– nukuin (ja niistin ja yskin)

– viikkasin pyykkiä

– neuloin neuleharpulla pitkästä aikaa

 

3 asiaa, jotka osaan

– olla uskollinen ja luotettava rakkaille ihmisilleni

– innostaa, kannustaa ja tsempata ihmisiä työssäni

– kokata mausteisia keittoja

IMG_4950.JPG

3 asiaa, joita en osaa:

– olla aktiivisesti yhteydessä läheisiini ja ystäviini

– juosta

– sairastaa marisematta siitä

 

3 asiaa, jotka haluaisin osata:

– Shirshasana-asana

– suunnitella ruokaostokset niin että ei tarvitsisi käydä kaupassa kuin kerran viikossa

– pysyvän järjestyksen ylläpito kotona a.k.a. jatkuva siivoilu ja järjestely

 

3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä:

– askarrella pikkuveljelleni eno-kortti ilmoitukseksi tulokkaasta

– alkaa kehitellä joululahjoja

– suursiivous ja pihan syystyöt miehen kanssa – kunhan tää tauti helpottaisi

 

3 asiaa, joista stressaan:

– töistä pois jääminen, sijaisen saaminen ja töihin paluu sitten joskus

– raha-asiat

– tekemättömät asiat to-do-listallani

IMG_4951.jpg

3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan:

– luonnossa oleilu

– tanssiminen

– pitkät kävelylenkit

 

3 asiaa, joista puhun usein:

– työhöni liittyvät asiat

– meidän koira

– raskaus

 

3 asiaa, jotka puen mielelläni päälle:

– tanssitossut

– yöpuku

– villasukat

 

3 asiaa, joita en pue päälleni:

– nahkaiset vaatteet

– korkosaapikkaat

– epämukavat mutta trendikkäät vaatteet

IMG_4962.jpg

3 asiaa, jotka haluaisin hankkia:

– biojätekomposti pihalle

– tumma Stokke Sleepy käytettynä

– kenkälipasto eteiseen

 

3 asiaa, joista unelmoin

– ulkomailla asuminen

– energinen olo ja aktiivinen elämä äitiys- ja vanhempianvapaan aikana

– lisäkouluttautuminen omassa ammatissani

 

3 asiaa, joita pelkään

– että tälle kehittymässä olevalle lapselle käy jotain

– läheisteni sairastumista

– teini-ikäisen vanhemmuutta

 

3 asiaa, joita toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa

– töissä meidän ihanien sijaisten sopimuksien jatkuminen (mun kaikki parhaat työkaverit on määräaikaisia)

– löydämme miehen kanssa aikaa laittaa kaikki remontista jääneet pikkuasiat kuntoon (esim. verhotangot ois kivat)

– flunssa katoaa kokonaan ja saan energisen loppuraskauden

IMG_4963.jpg

Melko hyvin vältelty sairastelusta valittamista.

Kuvat (osin todella huonolaatuiset) ovat aikani kuluksi räpsimiäni kuvia vatsastani. Ylimpänä vanhin kuva, rv 17+5, mutta loput on otettu tällä viikolla, rv 19+2, 19+3, 19+4 ja 19+5. Kasvua ja muodonmuutoksia havaittavissa.

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään