Hei. Olen Kis ja olen doppler-riippuvainen (Hei Kis.)

Kerroin täällä muutama viikko sitten kuinka saimme dopplerin lainaan. Alkuunhan en löytänyt sillä muita sydänääniä kuin omani, mutta sinnikkään yrittämisen jälkeen parin päivän jälkeen minäkin löysin sen nopean jumputuksen alavatsaltani. Siitä lähtien olen käyttänyt doppleria lähes joka päivä. Se kuuluu nykyään iltarutiineihini kuin hampaiden pesu. Viimeiseksi illalla vatsa paljaaksi, kosteusvoidetta vatsalle, kuulokkeet korville ja etsintä alkaa. Tunnen kuinka keskittynyt ilmeeni sulaa hymyyn kun syke aina lopulta löytyy. Saatan kuunnelle sykettä useita minuutteja ennen kuin siirrän dopplerin yöpöydälle ja alan nukkua.

Viime aikoina tyyppi on alkanut sisälläni niin eläväiseksi, että sen perässä saa ”juosta” dopplerin kanssa. Kun löydän sykkeen, voikin kohta kuulua kova tömähdys ja syke siirtyy muualle – yleensä pari senttiä sivuun. Välillä syke voimistuu kuin ollen aivan laitteen alla ja välillä se kuuluu vaimeampana. Muutenkin sydämen jumputuksen lisäksi on alkanut kuulua kaikenlaisia kovia tömähdyksiä ja suhinoita. Välillä tömähdys on niin kova, että korviin sattuu kun kuulokkeissa kajahtaa. Np-ultrassa nähdyn jumppaamisen perusteella ei olekaan ihme, että moinen ponnistelu myös kuuluu.

Kuten jokaisen riippuvaisen kai kuuluu todistella, väitän että dopplerointini on kuitenkin hallinnassa. Pystyn (pitkin hampain) jättämään laitteen kotiin kun lähden pois kotoa yöksi. Kerran (!!) olin jopa niin väsynyt että jätin iltadoppleroinnin väliin.

Hassua on, että pihinä ihmisenä en varmasti olisi itse ostanut doppleria, vaikka se houkuttikin. Olinkin aivan äimänä, kun kummitytön äiti, jolta dopplerin sain lainaan, sanoi käyttäneensä sitä maksimissaan viisi kertaa koko raskausaikana. Itse käytin viisi kertaa ensimmäisen viikonlopun aikana. Ehkäpä minun pitäisikin käyttömäärän perusteella ostaa doppler lainaajaltaan ja lainata sitten vuorostani hänelle sitä viittä kertaa varten, jos heille joskus siunaantuu kummitytölle pikkkusisarus.

Tunnustaako kukaan muu olevansa doppler-koukussa?

Minua on jo useamman vuoden kiinnostanut muutama asia vauvavatsaan liittyen. Nyt olen ainakin tällä hurjalla 14+6 kokemuksella saanut joitain vastauksia ihmettellyihini.

Ensinnäkin: Miksi alkuviikkojen vatsoja näkee harvoin kuvissa? – Nyt olen ymmärtänyt syyksi sen, että eihän niissä ensimmäisten viikkojen masukuvissa useimmiten juurikaan vielä mitään näy. Turvotusta ehkä.

Toiseksi: Pystyykö vauvavatsaa vetämään sisään? Lopussa ehkä ei, mutta entä siinä alkuvaiheilla? – No, omalta kohdaltani olen huomannut, että toistaiseksi pystyy, mutta kovin miellyttävää se ei ole eikä sitä sisään vedettyä vatsaa jaksa kannatella siellä sisällä niin pitkään kuin aiemmin.

Kolmanneksi: Minkä kokoinen se vatsa sitten on milläkin viikoilla? – No, ymmärränhän sen, että tämähän on hyvin yksilöllistä ja kun googlettelee eri raskausviikkojen masukuvia saa kuvia hyvin erikokoisista vatsoista. Siihen liittyy kuitenkin seuraava pohdinta..

Viimeiseksi: Nyt raskaana, omaa vatsaani tietenkin kuvaillessa, olen pohtinut missä tilanteessa ihmiset mahtavat masujaan kuvailla. Itse suosin aamua – ei turvotusta ja sisään vetäminenkin onnistuu. Mutta kai jotkut kuvailevat myös turvotuksesta välittämättä pitkin päivää ja vaikka suosivat sitä isointa mahdollista kuvaushetkeä.

Asia mitä en nimittäin ole aiemmin tullut ajatelleeksi onkin se, että se raskausvatsa on tosiaankin erikokoinen päivän eri hetkinä (ainakin näin alkuvaiheessa) riippuen turvotuksesta ja syömisestä ja muusta. Ihan niin kuin vatsa nyt oikeastikin (ilman raskautta) useimmilla on. Jotenkin ihan hölmöä, että olin kuvitellut raskausvatsan olevan stabiilisti koko päivän saman kokoinen ja siitä sitten yön aikana humpsista-vaan kasvavan parilla millillä.

Jep. Voisiko tässä kehittyvän lapsen terveyden, oman voinnin, lähestyvän synnytyksen, alkavan vanhemmuuden, taloudellisen pärjäämisen ja koko tulevaisuuden pohtimisen rinnalla olla turhempia mietteitä kuin vatsan koko. Mutta ehkä se on sellainen suojamekanismi. Että välillä olisi jotain ei-niin-vakavaakin pohdittavaa.

Ketä mä huijaan. Ihan höpöhöpöähän koko pohdinta on. Tunnustaako kukaan muu pohtineensa näin turhia?

Otin eilen pohdintani tueksi myös kuva-aineistoa omasta vatsastani pitkin päivää. Tässäpä teillekin nähtäväksi tämän tärkeän tutkielman tuloksia.

Aamuvatsa sisään vedettynä ja rentona. Tässä on vielä huima ero.

Päivävatsa sisään vedettynä ja rentona. Näkeekö joku jotain eroa? Minä en.Iltavatsa. Kyllä huomaa hyvin kummassa vedän vatsaa sisään kaikin voimin ja kummassa vatsa on rento ja kaikki päivän syöminen näkyy.

Tässä vielä kaikki vatsa jännitettynä otetut kuvat. Aamu – päivä – ilta.

Ja samat jännittämättä.

Varsinaista vauvaahan näissä kuvissa ei tosiaan näy, vaikka maha iltaa kohti suureneekin. Tyyppi majailee dopplerin perusteella vielä hyvin tuolla häpyluun tuntumassa, aivan housujen vyötärönauhan tienoilla. Oikeastaan nämä kuvat olisi kai voitu ottaa ihan normaalina päivänä ilman raskauttakin ja tulos olisi melko sama.

Ehkä innostun jokusen viikon päästä tekemään samanlaisen tutkielman. Jatko-osa siis tulossa.