Enpä ole juuri ehtinyt tai jaksanut tällä viikolla kirjoittaa. Ideioitakaan ei oikein ole. Tai on, mutta ne vaatisivat valokuvaamista ja kuvaaminen taas liian paljon aikaa ja energiaa. Tästä syystä seuraa vähän ruikutusta. Man flu on pikku juttu preg flun rinnalla. Siis henkisesti ainakin.

Tällä viikolla mut on siis kaatanut flunssa. Ihan vaan se tavallinen syksyinen räkätauti, jolloin edes kuume ei kuitenkaan nouse ja joudut raahautumaan töihin köhivänä ja niistävänä puoli-ihmisenä. Jo pari viikkoa sitten nenä alkoi mennä tukkoon ja nenäliinamyttyjä kertyi kaikkialle. ”Raskaus turvottaa limakalvoja ja voi saada olosi tukkoiseksi” sanoi raskausappsi tässä taannoin.  ”No s**t, Shelrlock” minä vastasin. Hienoahan on, että raskaana ollesssa ei tietenkään suositella suurinta osaa lääkkeistä, joita muuten nappailisin sairastuessani.

No, alkuviikko meni vielä pelkällä tukkoisella nenällä ja ryytyneellä ololla niin että vielä tiistaina pystyin hyvin vetämään myös iltajumppani töiden lisäksi. (Jumppaa ohjatessa taisi itseasiassa olla ainoa hetki pariin viikkoon kun nenä ei ollut tukossa yhtään.) Keskiviikkona homma nousi uusille leveleille ja illalla nukkumaan mennessä ajattelin kuolevani yön aikana tukehtumiseen. Sieraimista ei liikkunut ilmaa yhtään ja tuntui että kurkkukin tukkeutuu. Aamulla olin kuitenkin hengissä – ja yllätyksekseni sieraimetkin täysin auki.

Tukkoinen nenä vaihtui kuitenkin yskään ja nyt olen pari päivää yskinyt keuhkot rinnastani. Ei siinä mitään muuten, mutta kun yskiessä kurkkuun kertyvä lima saa minut nyt muutenkin oksennusherkkänä oksentelemaan yskinnän päätteeksi. Jos oksentaminen ei ole kivaa, niin oksentaminen ja yskiminen yhtä aikaa ei ole ollenkaan kivaa.

Siitä 2. kolmanneksen paremmasta olosta, etomisen loppumisesta ja pirteydestä en ole vielä siis päässyt nauttimaan. Odotan innolla sen vaiheen alkamista.

Tsemppiä myös muille flunssakauden saavuttamille odottajille. Ja äideille! Huh, miten pärjäisinkään jos tässä olisi vielä pieni lapsi huolehdittavana. Tulevaisuudessahan sekin ehkä selviää.

No joo, olenhan minä jo vatsaani kuvannut usean ruudun verran. Edestä ja molemmilta sivuilta. Sekä seisten peilin edessä kännykällä että ajastetun järkkärin edessä poseeraten ja nyt sitten eilen sohvalla maaten. Varsinaisesti mitään kumpua ei ollut ennen eilistä vielä tiedostoihin tallentunut, sillä toistaiseksi vatsa pömpöttää lähinnä iltaisin ja kuvaan mieluummin aamuisin turvotuksetonta ”normitilannetta” kuin iltaplösöä.

Eilen illalla kuitenkin suvun kommuunimökkeilyn What’sup-ryhmästä alkoi pulpahdella kauniita iltamaisema- ja muitakin hyvän fiiliksen mökkeilykuvia. Itse makasin sohvalla väsyneenä, väkisin hereillä Haluatko miljonääriksi-ohjelmaa katsellen. Koska hiukan kirpaisi, ettei mökille oltu nyt päästy, päätin ”kostaa” kauniit mökkikuvat lähettämällä takaisin kuvan omasta sohvarötväämisestäni. Siinä kuvatessa tuli kuitenkin ensimmäistä kertaa räpsäistyä kuva mahan pömpötyksestä, jota oikeasti voisi kai sanoa alkuraskauden kummuksi.

Kuva sai vastaukseksi monia sydänsilmäemojeja.

Kuva siis otettu rv 13+5.